Vero, virus ja Vapahtaja

Evankeliumi Luukas 2:1–14

Tänä jouluna saarnaani jäsentää kolme sanaa. Ne ovat vero, virus ja Vapahtaja. Vero, virus ja Vapahtaja. Eikö tämä kolmikko kuulosta yhtä alkusointuiselta kuin eräs jo ennen Jeesus-lapsen syntymää lausuttu latinankielinen fraasi: Veni, vidi, vici – Tulin, näin, voitin? Näin lausui Rooman yksinvaltiaista ensimmäinen, Gaius Julius Caesar, mies, jonka nimestä kaikki keisarit saavat tittelinsä. Caesarin kerrotaan erään taistelunsa jälkeen lähettäneen pääkaupunkiin tuon kolmen sanan tiedonannon veni, vidi, vici.

Caesar adoptoi perillisekseen sisarensa pojanpojan Octavianuksen, joka myöhemmin sai kunnianimen Augustus. Pojasta tuli maineikasta ottoisäänsä pitkäikäisempi hallitsija. Toisin kuin Julius Caesariin, Augustuksen nimeen ei liitetä sotaista mainetta, vaikka hänellä sellainenkin oli. Pikemminkin hänen nimeensä liittyy rauha, Pax Romana, koko Välimeren piirin kattava repivät sisällissodat päättänyt vuosikymmenten rauha. Tosin sekin rauha oli saavutettu juonitteluilla, alistamisella ja verenvuodatuksella, ja aina jossain päin jokin kahakka menossa.

Me 2020-luvun ihmiset tuskin muistaisimme roomalaisesta keisarista mitään, ellei hänen nimeänsä joulu toisensa jälkeen ääneen lausuttaisi. Kirkoissa, kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, hoitolaitoksissa ja sairaaloissa, varuskunnissa ja vankiloissa on loistavaa merkitsevä nimi Augustus viime päivinä vilahtanut. Mutta ei siksi, että keisarin loisto meitä liikuttaisi. Ei, me muistamme hänet siitä, että koko maailma pantiin verolle – verolle, jonka tarkoituksena oli rahoittaa maailmanrauhan ylläpitäminen, kaupunkien kaunistaminen, virkamieskoneiston käynnissä pitäminen, vesijohtojen ja maanteiden rakentaminen… mikä vain nyt kehittyvässä yhteiskunnassa rahaa kaipasi.

Augustuksen veron vuoksi Joosef ja Maria lähtivät Betlehemiin. Heillä tuskin oli valinnan varaa: kun virkavalta käskee, on tehtävä niin kuin pitää. Ehkä verosta saattoi odottaa jotain hyötyäkin, jos nyt tavallinen ihminen kykeni katsomaan kauemmas kuin omaan elämänpiiriinsä, jota verot varmasti myös köyhdyttivät. Ainakin veronsa maksamalla välttäisi kieltäytymisestä seuraavan rangaistuksen ja saattoi toivoa, että raha ei katoaisi jonnekin maailman pääkaupunkiin vaan tukisi rauhaa ja oikeutta ja tekisi mahdolliseksi elää hyvää elämää omissa oloissa.

Mutta Joosef ja Maria eivät ainakaan saaneet nauttia sellaisista veroilla kustannettavista hyvyyksistä, joita tämän päivän suomalainen pitää jo itsestään selvinä. Sellaisia ovat vaikkapa ilmainen koulutus, sosiaaliturva, puolueeton oikeuslaitos, vakaa kansanvaltainen hallinto ja kaikkien saatavilla olevat terveyspalvelut. Valtio hakee lapsensa turvaan, kun nämä ovat joutuneet vaarallisiin ja jopa epäinhimillisiin oloihin. Valtio huolehtii kansalaisistaan, sillä nämä eivät ole vain verotulojen lähde kassan kartuttamiseksi, vaan muodostavat itse sen järjestäytyneen yhteiskunnan, joka näin toimii omaksi parhaakseen.

Tänä vuonna sen on tuonut näkyviin odottamattomassa laajuudessa koronavirus. Se on levinnyt kaikkialle, paljon laajemmalle kuin keisari Augustuksen verottamaan antiikin roomalaiseen maailmaan. Tartuntoja on tavattu kaikissa maanosissa, jopa Etelämantereella. Kaikkialla tämä itsessään mitättömän pieni ja eloton tekijä on sairastuttanut ja tuottanut kuolemaa, eristänyt ihmisiä toisistaan, haitannut normaalia elämää sekä lamauttanut taloutta ja liikennettä.

Vaan veroilla käydään virustakin vastaan. Järjestäytynyt yhteiskunta testaa oireellisia, ottaa sairaalaan, arvioi levinneisyyttä, tekee tarvittavia päätöksiä ja antaa suosituksia ja määräyksiä sekä ennen pitkää myös rokottaa kansalaiset virusta vastaan. Ei ollut Joosefilla ja Marialla mitään tällaista etua käytössään, mutta ei ollut heillä mitään syytä kieltäytyäkään noudattamasta keisarillista käskyä. Meillä on paljon paremmin, kun tiedämme, että viruskin voidaan veroilla voittaa. Se on mahdollista, kun ihmiset tekevät osuutensa. Sellainen puolestaan on mahdollista vain, kun ymmärretään, että olemme kaikki samassa koettelemuksessa. Hoitajat, lääkärit ja tutkijat ovat väsymättä kantaneet vastuutaan lukemattomissa laitoksissa, päättäjät ovat monimutkaisten puntarointien jälkeen tehneet vaikeat ratkaisunsa, ja meidän muiden vuoro on toimia niin kuin on ohjattu. Siinä missä keisari pakotti antiikin maailman verolle, tulee koko maailman nyt viruksen alle jouduttuaan vapaaehtoisesti hoitaa yhteinen vastuunsa.

Jos joudummekin viettämään virusjoulua ja muistamaan veroa, näemme ehkä selvemmin myös Vapahtajan ja Jumalan ihmeellisen suunnitelman. Ilman verollepanoa Joosef olisi tuskin vienyt Mariaa retkelle Betlehemiin tämän raskauden viimeisillä viikoilla. Ellei Augustus olisi antanut ukaasiaan, olisiko Vapahtaja syntynyt siellä vai muualla? Mutta näin täyttyi profeetta Miikan ennustus: ”Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija.” (Miika 5:2) Pienimmästä oli tulossa jotain suurinta. Matteuksen evankeliumi kertoo, että juuri näiden profeetan sanojen vuoksi Herodes lähetti sotilaansa Betlehemiin etsimään ja tappamaan kilpailijansa (Matt. 2:6,16). Hänenkin mielestään rauha voi perustua vain pakkoon ja väkivaltaan, mutta pientä Herodeskin pelkäsi. Ehkä hän aavisti, että tämä pienokainen vielä vapauttaa ihmiset kaikista tyranneista ja kuristavista valloista. Joosef antoi pojalleen nimen Jeesus, joka merkitsee ”Herra pelastaa”. Enkeli oli unessa kehottanut nimeämään lapsen näin antamalla perusteluksi ”sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä” (Matt. 1:21).

Maailman verolle pannut keisari Augustus oli mahtava mies. Valtansa huipulla hän julistautui myös jumalan pojaksi korottaen siten sekä ottoisänsä Juliuksen että itsensä uskonnollisen palvonnan arvoisiksi. Myös pelastajan arvonimen oli keisari omaksunut, mutta maailman vapahtajaa hänestä ei tullut. Sotimalla rauhansa hankkinut ja aseilla valtansa varmistanut keisari oli lopulta vain välikappale laajempien tapahtumien sarjassa. Hänen valtakuntansa ulottui idästä länteen, mutta suurempi hallitsija oli tulossa pienimmän sukukunnan keskeltä ja mitättömimmästä kylästä. Oikea rauhan valtakunta alkoikin rakentua pääkaupungin marmoriloistoon verrattuna hämäristä varjoista, merkityksettömästä marginaalista, eläimiä varten tehdystä suojasta. Sieltä oli tulossa oikea Jumalan Poika, maailman pelastaja, hän, joka kykenee myös yhdistämään ihmiskunnan.

Verottajaa muistetaan vuosittain vain Vapahtajan tähden. Maailman mahtavimmatkin ovat vain tomua, josta sen laskettua jää vain muisto. Ketään heistä ei kumarreta enää, mutta miljoonat vähäisimmistä väkevimpiin palvovat pientä köyhän perheen lasta, jonka syntymäjuhlaa tänään vietämme. Pienuuteen ja heikkouteen suostumalla hän voittaa maan suurimmat ja loistavimmat. Hänen valtakuntansa ottaa ihmisen haltuunsa sisältä päin, ei päältä pakottamalla. Niin hän tekee muistakin voittajia.

Vero, virus ja Vapahtaja. Tänä jouluna on ehkä erityistä aikaa ja syytä hiljentyä Betlehemin ihmeen äärelle. Virus pakottaa pysymään paikoillaan. Loisto ja hulina ovat poissa. Tukiverkot ovat osoittautuneet haavoittuviksi, elämä ei olekaan ihmisen varmistettavissa. Mutta sellaista elämää elivät myös Joosef, Maria ja heidän pienokaisensa. Jeesus syntyi haavoittuvaksi, Jumala tuli pieneksi ja vähäiseksi. Niin hän tuli jokaisen ihmisen luokse ja teki jokaisen ihmisen osalliseksi jumalallisista lahjoistaan. Jos paikalle rientäneet Betlehemin paimenet olisivat tunteneet Julius Caesarin lausahduksen, olisivat hekin seimen äärellä voineet lasta katsoessaan hyvästä syystä sanoa: tulin, näin ja voitin.

Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme.