Turhat vai tarpeelliset huolet?

Evankeliumi Matteus 6:25–34

Jeesus sanoo:

”Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”

Keväällä virittelin kesämökillä linnunpönttöjä. Sillä vaikka linnut eivät leikkaa viljaa eivätkä kokoa aittoihin, nekin tarvitsevat jokapäiväisiä asioita voidakseen rauhassa munia ja ruokkia poikasiaan. Kannattaa tehdä niin kuin Jeesus kehottaa ja katsella lintuja. Mihin silloin pitäisi huomio kiinnittää? Siihenkö, että lintu pyrähtää nappaamaan nokkaansa jonkin syötävän ja tulee näin ravituksi? Siitä syntyy vaikutelma, että linnun elämä on huoletonta lentelyä, laulelua ja ruoan napsimista. Tätäkö Jeesus tarkoitti sanoessaan, että taivaallinen Isä pitää niistä huolen? Vai olisiko parempi kiinnittää huomio siihen, että linnulla on jokin Luojan sille antama vaistonvarainen päämäärä, jokin linnun oman elämän tarkoitus, joka saa sen lentämään, laulamaan ja pesimään? Jospa Jumala pitääkin taivaan linnuista huolen juuri sillä tavalla, että hän on laittanut linnun toimimaan linnulle ominaisella tavalla?

Jumalan huolenpidosta puhuminen herättää helposti mielikuvia, joissa ihmisen tai linnun, tai minkä nyt tahansa olennon, ei oikeastaan tarvitsisi pitää itse huolta mistään, kun eteen kuitenkin tarjoutuu Jumalan riittävä huolenpito. Näinhän voidaan noista luetuista Jeesuksen sanoista kuulla. Ei ole syytä olla huolissaan huomispäivästä, kun kerran Jumala pitää huolta kaikesta. Antaahan hän kukille niiden loiston ja kuitenkin niiden osana on hehkua vain hetkinen. Jos Jumala voi kukankin pukea, eikö hän sitä paljon arvokkaammasta ihmisestäkin pitäisi huolen? Miksi siis murehtia huomispäivästä, kyllä sieltä jokin ruoka vastaan tulee!

Olisi aika haastavaa kokeilla huoletonta heittäytymistä. Toki sellaisiakin ihmisiä on ollut ja on. Silloin tällöin kuulee kultaisia muistoja 60-luvun lopun hippivuosilta, jolloin ihanteina olivat rauha ja rakkaus sekä vapaus, irrottautuminen omaisuuden kokoamisesta ja elämän nauttiminen kukkia hiuksissa. Käytännössä tällaiset kokeilut ovat kuitenkin johtaneet riippuvuuteen joko suotuisista olosuhteista, esimerkiksi lämmöstä ja paratiisimaisesti eteen tarjoutuvista hedelmistä, tai riippuvuuteen toisista ihmisistä, jotka osoittavat laupeuttaan ja tarjoavat majoitusta, vaatetusta ja ruokaa. Ilman omaa toimeliaisuutta ei ihminen pitkään pysy voimissaan, eipä pysyisi lintukaan, ellei jatkuvasti lentelisi ruokaa etsimässä.

Onkin muistettava, että toisaalla Jeesus nimenomaan kehotti omiaan ottamaan luokseen kodittomia, vaatettamaan alastomia, ruokkimaan nälkäisiä ja juottamaan janoisia. Hänen opetustensa seuraajan tehtävänä ei ole heittäytyä toisten huollettavaksi, vaan alkaa itse pitää huolta toisista. Ehkä juuri siten myös ihminen tulee siksi, miksi Jumala on hänet tarkoittanut? Ehkä juuri siten ihminen löytää elämänsä tarkoituksen? Ehkä juuri sitä tarkoittaa, kun Jeesus kehottaa etsimään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa?

Sillä juuri tästä on kysymys, kun Jeesus kehottaa luottamaan Jumalan huolenpitoon – ei heittäytymisestä toimettomaksi, vaan huomion suuntaamisesta tärkeimpään. Huomion suuntaamisesta siihen, mikä on ihmiselle Jumalan luomana olennaista eli ojentautua Jumalan tahdon mukaisesti hänen valtakuntaansa kohti. Siitä kaikki muu hyvinvointi riippuu, kun ihmisten elämää tarkastellaan kokonaisvaltaisesti niin yksilöinä kuin yhteisönä. Ihmisen elämän tarkoitus ei voi olla pelkästään hänen oma hyvinvointinsa, oman asemansa varmistaminen tai oman elintasonsa korottaminen. Nämä kaikki voivat toteutua aina vain suhteessa toisiin ihmisiin, osana ihmisten yhteisöä.

Joka etsii Jumalan valtakuntaa, kiinnittää huomionsa siihen hyvään, jota Jumala haluaa jakaa kaikille. Mutta hän ei muutu silloin huolettomaksi. Hänen huolehtimisensa kohdistuu vain toisin. Joka on ainoastaan huolissaan omasta itsestään, siitä, miten tämän päivän ruoka tai vaatteet järjestyvät, kuluttaa voimiaan itsensä ympärillä. Kuitenkaan hän ei voi murehtimisellaan omaa elämäänsä pidentää eikä varmistaa. Mutta joka on huolissaan yhteisestä huomisesta, alkaa kiinnittää huomiota siihen, miten ylipäätään voimme olla olemassa vielä huomenna. Sellainen huoli ei ole turhaa vaan tarpeellista. Sitä kautta myös Jumalan huolenpito alkaa toteutua. Jumala käyttää toisia ihmisiä ja kokonaista ihmisten yhteisöä, ja katso: se saattaakin ihmisen elämää pidentää montakin kyynärää.

Riihimäen itsenäistyminen omaksi seurakunnakseen voi olla tästä esimerkkinä. Tämä oli aikoinaan pieni, muutaman talon kylä Hausjärven seurakunnassa, mutta rautatien rakentaminen muutti kaiken. Tuli uutta asutusta, uusia työpaikkoja, uutta elinvoimaa, ja kaiken tämän mukana myös uutta hengellistä elämää. Alkuun käytiin kirkossa Hausjärvellä, mutta oman pyhätön tarve tuli ilmeiseksi. Seurakunta ei suuremmin ollut halukas sellaista nopeasti kasvavalle sivukylälle rakentamaan, mutta toimeliaat paikalliset käynnistivät keräyksen. Yhteisen hyvän tavoittelu sai aikaan tämän kirkon, alkuaan rukoushuoneen, joka vihittiin 1905. Riihimäen itsenäistyminen Hausjärvestä ei myöskään käynyt sukkelasti seurakunnan jarruttaessa kehitystä pappien palkkaetuihin liittyvien erimielisyyksien tähden. Sata ja yksi vuotta sitten pidetty piispantarkastus laittoi kuitenkin vauhtia päätöksentekoon, ja niin Riihimäki aloitti itsenäisenä seurakuntana 1922. Hyvinvointi on koitunut usealle, kun on etsitty Jumalan valtakuntaa ja haettu yhteistä hyvää.

Riihimäen niin kaupungin kuin seurakunnan synty liittyy olennaisesti rautatien rakentamiseen, elinkeinorakenteen muuttumiseen ja muuttoliikkeeseen. Nämä suuret yhteiskunnalliset ja taloudelliset tekijät ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että vietämme tänään seurakunnan 100-vuotisjuhlia. Historiallinen tausta on hyvä pitää mielessä, kun aloitetaan toista vuosisataa. Suomessa ovat parhaillaan hyvinvointialueet järjestäytymässä. Se tulee muuttamaan kaupunkien ja kuntien tehtävää. Mitä mahdollisuuksia se tarjoaa yhteistyölle seurakunnan kanssa? Millä tavoin on seurakunnan ja kaupungin hyvä tiivistää yhteistyötään sellaisen tämän paikkakunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi, missä ei ole kysymys sote-asioista? Millainen murehtiminen on turhaa, mikä puolestaan tarpeellista?

Jeesus opettaa oikeaa asennetta, kääntymistä pois oman elämän varmistelusta kohti Jumalaa. Jumala on luonut ihmisen elämään yhteydessään ja asettamaan omat tekemisensä osaksi Jumalan työtä maailmassa. Siitä kertoo jo Raamatun alkulehdillä se, että ihminen saa tehtäväkseen tehdä työtä samassa viikkorytmissä kuin missä Jumala loi maailman. Siksi myös Jeesus opetti rukoilemaan: Tulkoon sinun valtakuntasi. Jumalan valtakunta voi tulla sinne, missä ihminen ojentautuu sen mukaan ja ottaa vastaan Jumalan lahjat jakaakseen ne muiden kanssa. Sellainen lahja on ollut myös Riihimäen satavuotias seurakunta.