Saarna ordinaatiomessussa Tampereen Tuomiokirkossa tuomiosunnuntaina 20.11.2016

 

Evankeliumi Matt. 25: 31-46

Jeesus sanoi opetuslapsille:

”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

 

Päivän evankeliumissa tapahtuu kahtiajako. Sellainen kaiketi oli tavallista paimenen puuhaa, jos laumassa oli sekä lampaita että vuohia. Mutta vaikka kulttuurissamme ei tällaista esimerkkiä juuri tunneta, ei jyrkkä kahtiajako ole meille mitenkään tuntematon. Päinvastoin, sellainen ajattelumalli tuntuu valtaavan yhä enemmän sijaa. On tullut yhä houkuttelevammaksi käsitellä asioita mustavalkoisella tavalla.

Tämä nähtiin esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Oli kaksi suurta puoluetta ja niillä lopulta vain kaksi ehdokasta. He kävivät vaalikampanjan ja suoranaisen kamppailun, jossa ei peitelty yritystä kampittaa toista keinolla millä hyvänsä. Räikeä kampanja sai sivustaseuraajatkin valitsemaan puolensa. Täällä asti piti Amerikan vaaleja seurata herkeämättä ja ottaa myös kantaa, jopa yhtä suurella intensiteetillä kuin kotoisissa vaaleissa. En usko, että tätä selittää ainoastaan Yhdysvaltain globaali taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen vaikutusvalta; uskon, että sitä selittää vaalien intohimoinen kahtiajako. Sellainen tarttuu, oli oltava puolesta tai vastaan. Ja yleensä sitä oltiin oman ystäväpiirin mukaan osana samanmielisten joukkoa.

Toinen esimerkki: vuosi sitten meillä seurattiin suurta kansainvaellusta Lähi-Idästä Euroopan maihin ja lopulta Suomeen. Niin kauan kuin ihmisjoukot näkyivät vain televisiossa tai lehtien sivuilla, niihin suhtauduttiin uteliaan kiinnostuneesti, ehkä päivitellen ja säälitellen. Mutta kun tuhannet löysivät tiensä meidän luoksemme, alkoivat jakautuvat mielipiteet nousta pintaan. Osa toivotti tulijat tervetulleiksi pahvijulisteilla, osa puolestaan banderolleilla, jossa rajoja vaadittiin heti kiinni. Riippumatta itse turvapaikanhakijoista, monet suomalaiset muiden Euroopan kansalaisten tapaan jakaantuivat ja alkoivat korottaa ääntään lähinnä toistensa ärsyttäminä. Nähtiin mielenosoituksia ja vastamielenosoituksia. Viesti haluttiin osoittaa aina noille väärässä oleville, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä.

Esimerkkejä voisi keksiä lisää; jokainen lienee havainnut, miten tulehtunutta ja kahtiajakautunutta on keskustelu avioliittolain muutoksen seurauksista kirkolle. Vastakkaista mielipidettä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä; siksi se pitää joko kumota tai vaientaa. En mene siihen sen enempää, totean vain, että tässäkin keskustelussa näkee, miten houkuttelevaa on tulkita maailma ideologiseksi taisteluksi meidän ja muiden välillä, tai toisin sanoen hyvien ja pahojen välillä, ehkäpä jopa pelastuvien ja kadotukseen joutuvien välillä.

Jeesuksen kertomus on kuitenkin eräässä suhteessa toisenlainen. Vaikka se esittää jyrkän kahtiajaon, se ei anna valita puolta. Siinä missä ihmisen saattaa edellä kuvaamissani esimerkeissä olla helppo valita itsensä oikeassa olevien ja paremmin asioita ymmärtävien ja kannatettavalla sekä muille suositeltavalla tavalla toimivien joukkoon, tämä kertomus jättää itsevarmat kuulijansa ahdistukseen. Jos kohta kuvittelisikin itsensä mieluusti pelastuvien joukkoon, on todettava, ettei lahjomaton ja kaiken näkevä tuomari anna siihen mahdollisuutta.

Avoimesti ja itsekriittisesti tätä kertomusta kuuntelevan on myönnettävä, ettei ole onnistunut. En ole palvellut Herraa, en tuttuna enkä tuntemattomana. Olen kulkenut ohi, en ole ruokkinut enkä vaatettanut, en käynyt katsomassa enkä ottanut koditonta luokseni. Olen jättänyt tämän tekemättä Herralle. Ja jos olenkin joskus ruokkinut, vaatettanut, ottanut luokseni, olen mielessäni ajatellut tekeväni tällaista Herralle. Olen kuin ne, jotka puolustelevat ja peräävät oikeudenmukaisuutta: emmekö me muka sinua palvelleet?

Jeesuksen puhe viimeisestä tuomiosta vie ihmiseltä mahdollisuuden puolustaa itseään. Ei ole mitään tarjottavaa; se, mitä tuomitut tarjoavat, ei ollutkaan riittävää. He olivat jättäneet tekemättä vähimmille veljille, koska olivat yrittäneet tehdä palvelusta Herralle. Pelastetut puolestaan olivat huomaamattaan tehneet palvelusta Herralle, kun olivat kiinnittäneet huomionsa hyvän tekemiseen vähimmille. Kuningas oli ollut valepuvussa ja tarkkaillut heitä koko ajan.

Kaikkivaltias näkee ihmisen teot, mutta hän näkee myös sydämen. Hän tutkii motiivit, hän seuloo vaikuttimet. Hän ei palkitse vääristä lähtökohdista tehtyjä hyvän näköisiä tekoja, koska hän kykenee aina osoittamaan riittävästi tekemättä jättämisiä niiden vastapainoksi. Mutta hän palkitsee pyyteettömästä sydämestä ilman taka-ajatuksia tehdyt teot; teot, joilla ei ole yritetty palvella kuningasta vaan lähimmäistä.

Tätä raamatunkertomusta voi lukea joko profetiana, joka kertoo aikain lopulla koittavasta viimeisestä tuomiosta, tai sitä voi lukea vertauksena, jossa lampaiden ja vuohien erottelu kertoo tuomion ehdottomuudesta ja ihmisen mahdottomuudesta itse valita, kumpaan joukkoon hän kuuluu. Tai sitä voi lukea opetuspuheena, jossa Jeesus puhuu siitä, mikä on oikea elämänasenne riippumatta siitä, millainen tuomio voi olla tulossa tai riippumatta siitä, kumpaan eläimeen kukin vertautuu. Luulen, että tämä onkin tärkeintä: Jeesus tähdentää vähäisimpien palvelemisen tärkeyttä, mutta samalla hän tähdentää Jumalan kaikkinäkevyyttä.

Ihminen ei voi kuvitella ansaitsevansa teoillaan Jumalalta pelastusta, koska hän saattaa tehdä hyvää itsekeskeisestä sydämestä, täynnä omaa etua etsiviä taka-ajatuksia. Hänen on palveltava lähimmäistä ajattelematta sitä, palveleeko hän samalla Jumalaa. Mutta samalla hänen on antauduttava Jumalan tutkivalle katseelle ja myönnettävä, ettei hänellä ole tarjota muuta kuin laiminlyöntejä. Hän ei voi muuta kuin rukoilla Jumalalta armoa ohi kulkemistensa ja tekemättä jättämistensä vuoksi.

Tässä messussa vihitään diakonian virkaan ja pappisvirkaan. Kuinka ollakaan, juuri näiden virkojen tehtävät liittyvät evankeliumissa kuvattuihin asioihin. Diakonia jopa mainitaan tämän kertomuksen kreikankielisessä alkutekstissä, nimittäin siinä, missä kadotukseen joutuvat puolustautuvat: milloin me näimme sinut emmekä auttaneet sinua – kirjaimellisesti, emmekö palvelleet sinua, emmekö osoittaneet diakoniaa sinulle? Palvelu kuuluu asiaan. Mutta kun palvelukaan ei riitä pelastukseen, tarvitaan jotain muuta. Tarvitaan muuttunut sydän. Tarvitaan vapaa, Jumalaa kiitollisuudesta ja lähimmäistä rakkaudessa palveleva mieli. Mistä sellaisen voi saada? Sellaista voi rukoilla Jumalalta. Hänelle meidän on tunnustettava omat laiminlyöntimme ja rukoiltava anteeksiantamusta. Hänelle on tunnustettava, että emme kestä tuomiolla. Häneltä on pyydettävä armoa ja pelastusta.

Täällä Tuomiokirkossa katsellessani alttarifreskoa usein mietin siinä kuvattujen henkilöiden kasvoja. Vaikka he ovat kuolleista herätetyt ja kulkevat kohti valoa, uutta elämää, kukaan heistä ei hymyile. He tietävät olevansa menossa lahjomattoman Tuomarin eteen ja he tietävät, etteivät kestä tuomiolla. Taiteilija on osannut vangita tämän jännitteen noiden henkilöiden kasvoille.

Oikeastaan Matteuksen evankeliumi huipentuu juuri tähän. Luvuissa 24 ja 25 käsitellään Jeesuksen paluun ja maailman lopun ennalta arvaamattomuutta sekä tuomion ehdottomuutta. Näiden lukujen kertomuksissa ei juuri armosta puhuta, niissä päinvastoin huonosti valmistautuneet joutuvat aina kadotukseen. Siihen päättyvät Jeesuksen opetuspuheet Matteuksen evankeliumissa. Sen jälkeen siirrytäänkin hänen kärsimyshistoriaansa: Jeesus viettää viimeisen aterian, hänet vangitaan, häntä piinataan, ristiinnaulitaan. Hän vuodattaa verensä ihmisten puolesta. Hän antaa itsensä uhriksi syntisten, kadotukseen joutuvien puolesta. Hän sovittaa heidän rikkomuksensa ja laiminlyöntinsä. Siinä on kadotettujen toivo.

Pappisviran erityisenä tehtävänä on julistaa tätä sanomaa: Jeesus on antanut täydellisen uhrin. Hän on kärsinyt ja kuollut, jotta kukaan ei joutuisi kadotukseen. Hänessä on armo ja rakkaus. Siksi tässä messussa vihitään niin diakonian virkaan kuin pappisvirkaan, vihitään siis henkilöitä kuuluttamaan tätä kokonaisuutta: ihmisen tehtävänä on palvella lähimmäistä, ja siinä hän palvelee myös Jumalaa. Mutta koska hän ei voi mitenkään palvella Jumalaa täysin, hän tarvitsee armoa – ja juuri sitä varten Jumala on lähettänyt Poikansa.

Tässä messussa Herra Jeesus kutsuu virkaan vihittäviä. Heidät siunataan, heille rukoillaan Pyhän Hengen lahjaa ja heidät lähetetään palvelemaan niin sanoin kuin teoin. Näin te kuusi virkaan vihittävää annatte tänään itsenne siihen työhön, jota Jumala tahtoo kirkkonsa kautta maailmassa toteuttaa.