Tulevaan ei nähdä, siihen uskotaan

Evankeliumi Matteus 24:36–44

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Rakkaat kristityt. Varttuneemmista joku ehkä muistaa Alfred Hitchcockin vuonna 1956 ohjaaman elokuvan Mies, joka tiesi liikaa. Tai jos ei muista elokuvaa, saattaa muistaa siitä Oscar-palkinnon saaneen laulaja ja näyttelijä Doris Dayn hitin ”Whatever Will Be, Will Be (Que Sera, Sera)”. Vieläkin sitä kuulee silloin tällöin radiossa, ehkä ainakin ohjelmassa Muistojen bulevardi. Suomeksi se on levytetty monta kertaa, ainakin Metro-tytöt sekä Olavi Virta. Suomalainen kertosäe ”Kenpä tietäis sen” tavoitteli vähän monisanaisemmin laulun ranskankielistä fraasia Que sera, sera eli ”mikä tapahtuu, se tapahtuu” – suomen kielessä kun ei verbeillä ole futuurimuotoa, täytyi sanoa vähän pidemmin ”Kenpä tietäis’ sen, ken arvaisi huomisen! Ken selville saada vois, kas sen aika vaan näyttää tullessaan.”

Kukapa ei mielellään tietäisi, mitä edessä on! Varsinkin, jos edessä on jotain onnellista, voisi jo sitä odottaessaan kokea iloa. Tai jos edessä onkin onnettomuutta, osaisi valmistautua siihen. Viikkolehtien horoskooppeja useimmat pitävät puhtaana hömppänä, mutta monet kuitenkin suhtautuvat suurella uteliaisuudella monenlaisten ennustajien ja selvännäkijöiden puheisiin. Esimerkiksi 1500-luvulla eläneen ranskalaisen lääkärin Nostradamuksen tekstejä luetaan edelleen siinä toivossa, että niistä voisi jotain sovittaa käsillä oleviin vuosiin. Yleensä vielä siinä merkityksessä, että millaisia katastrofeja voisi olla edessä, sotia, tulvia, maanjäristyksiä.

Tällaisen arvailun ohella on toki olemassa myös vakavasti otettavaa tulevaisuuden tutkimusta eli futurologiaa. Sen edustajat tarkkailevat nähtävissä olevia trendejä taloudessa ja politiikassa ja päättelevät niistä kehityskulkuja. Mutta mitä vain yllätyksiä voi ilmaantua, kuten pandemia tai sota tai voimasuhteet täpärästi kääntävä vaalitulos. Jonkinlaista ennustamista voidaan siis tehdä ihan tieteellisin menetelmin, mutta aina jää sija odottamattomalle.

Vaikka tulevaa ei voi tietää eikä hallita, sen ennakointi on tärkeää. Onhan se toki vaikeaa, vaikka suhteellisen suurella varmuudellakin tietäisi jotain tulevista päivistä. Esimerkiksi monille suomalaisille autoilijoille vaikuttaa yllätykseltä, että täällä tulee joka vuosi talvi, ja loka-marraskuussa yleensä ilmestyvät ensimmäiset liukkaat kelit. Säätiedotus onkin meille tutuinta jokapäiväistä tulevaan varautumista. Mitä lähempänä olevaa asiaa pitää ennakoida, sitä tarkempi on näkökyky. Mutta mitä kaukaisemmasta asiasta on kyse, sitä yleisemmän tason valmistautumista tarvitaan.

En tarkoita yleisen tason valmistautumisella jonkin asian pintapuolista muistiin putkahtamista ja taas mielestä pois työntämistä. Tarkoitan sellaista valmistautumista, joka suuntaa koko ihmistä, vaikuttaa hänen kaikkiin valintoihinsa ja ohjaa häntä siinä, mitä hän tavoittelee, mitä pitää tärkeänä ja minkä toivoisi vaikuttavan muidenkin elämässä. Sellaista valmistautumista ja ennakointia Herra Jeesus painottaa evankeliumissa puhuessaan valvomisesta ja hänen tulemisensa odottamisesta. Kyse on kokonaisvaltaisesta valmistautumisesta, ei vain yksittäisten asioiden ennakoimisesta vaan kaiken suuntaamista Jumalan palvelemiseen.

Kristuksen paluun odottaminen merkitsee pitkää valmistautumista, koko elämän mittaista, tai useiden sukupolvien mittaista. Sellainen valmistautuminen muokkaa kokonaisia yhteiskuntia ja niiden historiaa ja kulttuuria. Euroopan historia on muotoutunut juuri näin; kristinusko ei ole ollut läsnä vain jokaisen ikiomana salaisena ajatuksena siitä, millainen on Jumala, vaan yhteisenä arvostuksia, kiinnostuksen aiheita ja tekoja ohjaavana voimana, hyvään pyrkimisen voimanlähteenä. Kun ensin saa kokea uskossa Jumalan valtakunnan esimakua, Jumalan rakkautta ja hyvää huolenpitoa, se vaikuttaa niin, että aletaan toivossa ja rakkaudessa suuntautua Jumalan valtakunnan palvelemiseen ja siten valmistautua valtakunnan lopulliseen koittamiseen sen koko täyteydessä.

Siksi kristinusko on niin kietoutunut eurooppalaiseen kulttuuriin, ettei sitä voi siitä erottaa kyseenalaistamatta samalla kaikkea sitä tärkeää, mikä läpäisee eurooppalaista kulttuuria, käsitystä ihmisestä, oikeudesta tai vapaudesta. Ihmisten yhtäläisen arvon tunnustaminen heidän ominaisuuksistaan riippumatta, heidän oikeutensa elämään ja vapauteen samoin kuin heidän oikeutensa vaikuttaa itse omiin asioihinsa ovat kaikki pitkäaikaisia kristinuskon tuotteita. Voidaankin väittää, että monet sellaisetkin ilmiöt, jotka nykyisessä vapautta ja yksilöllisyyttä suosivassa kulttuurissa ensi silmäyksellä näyttävät olevan jännitteessä Raamatusta luettavissa olevan Jumalan tahdon kanssa, ovatkin hieman pidemmällä tähtäimellä nimenomaan Raamatun sanan hedelmöittämiä. Se nimittäin on laittanut ihmisen vastuuseen Jumalan tahdon kanssa ja samalla kertaa tuonut hänen kuultavakseen sanoman Jumalan rajattomasta rakkaudesta ja loppumattomasta armollisuudesta. Siksi Euroopan maat ovat sellaisia kuin ovat.

Palaan saarnassani takaisin tulevaisuuteen – Back to the Future! Evankeliumeissa on sanoja, joissa näkyy, ettei Jeesus todellakaan tiennyt itse oman paluunsa ja aikain päättymisen päivää eikä hetkeä, aivan kuten hän sanoo. Hänhän puhui erilaisista merkeistä paluunsa yhteydessä. Osa noista merkeistä oli sellaisia, että niiden saattoi nähdä jo toteutuneen silloin, kun Rooman legioonat hävittivät Jerusalemin ja sen temppelin, osa puolestaan odottaa vielä toteutumistaan – tai sitten ne ovat sellaisia, että jokainen aika tunnistaa niissä oman aikansa merkit.

Maailma on ihmisten silmissä aina elänyt kuin kuilun partaalla. Ei ole ollut sellaista kultaista onnen aikaa, johon voisi yrittää palata. Kunkin ajan ihmisten mielessä sellainen aika oli silloin, kun itse oli lapsi; elämä oli huoletonta, en ollut tietoinen kaikista hankaluuksista, olin turvassa, kun toiset pitivät minusta huolen, elämänpiiri oli pieni ja lapsen silmin riittävästi hallittavissa. Jokainen aika on kuitenkin pelännyt ajan päättymistä; maailmanloppu on siinä mielessä aina ollut läsnä. On ollut katovuosia, nälänhätää, sotaa, kulkutauteja, lapsikuolleisuutta; ihmisten elinikä oli lyhyt, heidän elämänsä niukkuuden ja epävarmuuden täyttämää ja ylipääsemättömien vaikeuksien uhkaamaa.

Meidän näköalaamme hämärtävät oman aikamme huolet. Sotia on omassakin maanosassa, talous on alamaissa ja joka puolella säästetään, hoitohenkilökuntaa ei saada tarpeeksi, keski-ikä nousee ja ihmiset tarvitsevat yhä enemmän apua. Globaalit uhat kuten ilmastonmuutos ja luontokato ovat vaikutuksineen jo nähtävissä. Toivoisimme näkevämme tulevaisuuteen ainakin sen verran, että nämä huolet näkyisivät helpottuneina. Mutta toisin käy, joudumme valmistautumaan kaikin keinoin tehdäksemme paremman tulevaisuuden, tai edes ennakoimaan sitä, mitä on tulossa.

Tulevan ennakointi on kuitenkin eri asia kuin tulevaisuuteen näkeminen. On vain hyväksyttävä, että tulevaisuus on meille tuntematon, ja silti sinne on meidän tehtävämme mennä, hetki hetkeltä ja päivä päivältä, vuosi vuodelta. Se ei olisi mahdollista, ellei meillä olisi luottamusta huomiseen.

Tulevaisuuteen ei nimittäin ole tarkoitus nähdä vaan luottaa. Tulevaisuutta ei voi ottaa haltuun, meidän on sen sijaan antauduttava sen haltuun ja tehtävä se, mitä voimme tulevaisuuden muokkaamiseksi. Kaikki ei kuitenkaan riipu meistä.

Aivan kuten Jumala on näkymätön ja viime kädessä meille haltuun ottamaton mutta uskon ja luottamuksen kohde, sama pätee myös tulevaisuuteen. Meidän tehtävämme on luottaa Jumalaan, antaa elämämme hänen palvelukseensa ja siitä saada voima luottaa tulevaan. Se lähettää meidät toimimaan niin, että Jumalan rakkaus saa muuttaa omaa elämäämme, yhteisöämme, seurakuntaamme, kaupunkiamme, maatamme ja maailmaamme.

Que sera, sera. Mikä tapahtuu, se tapahtuu. Laulussa on aika kevyt ja iloinen sävy. Ei tulevaisuuteen silti suhtauduta aivan huolettomasti, tuli mitä tuli. Mutta tulevaan voi käydä luottaen siihen, että Jumala tietää kaiken. Hänen käsissään on ajan kulku ja sen päättyminen. Herra on tulossa omalla ajallaan. Tulee, milloin tulee. Mutta nyt meidät hän kutsuu työtovereikseen jo tässä ajassa esiin murtautuvassa Jumalan valtakunnassa. Merkiksi sen odottamisesta me nousemme nyt ja yhdymme uskontunnustukseen.