Rukous, rakkaus ja rauha

Evankeliumi Joh. 16: 23-33

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.

Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”

Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”

”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

Kumpi on parempi, puhua suoraan vai epäsuorasti? Pitääkö asia sanoa, niin kuin se ensimmäisenä tulee mieleen, vai onko viisaampaa jättää tilaa kuulijan omalle oivallukselle? Ensi katsannolla tuntuu siltä, että mitä suorempaan, sen parempi. Mitäpä asioita kiertelemään, sen kun menee suoraan ytimeen! Tätä mieltä olen usein silloin, kun joku pyörittelee sanoja ja pakottaa arvailemaan, mitä hän tarkoittaa. Pikku vihjeet eivät aina auta, eivät edes lähimpien kesken kotona, vaikka puolisot saattavat osata lukea toistensa ajatuksiakin. Mutta jos sanoa töksäyttää liian suoraan, törmää helposti suoraan seinään. Keskustelukumppani torjuu sen, mitä toinen yrittää sanoa. Niinpä voi olla viisaampaa puhua vähän kiertoteitä ja sinne päin vinkkaamalla. Kun ihminen oivaltaa jotain itse, hän saa siitä tyydytystä. Tieto uppoaa syvemmälle. Jää paremmin mieleen, mitä toinen tarkoitti. Sen todistavat kaunopuheiset runot ja laulut, iskevistä aforismeista puhumattakaan. Mietelauseita pitää maistella ja muistella, sillä niissä voi olla paljon asiaa.

Jeesuksenkin puheet muistetaan, koska niissä oli vertauksia. Jeesuksen vertaukset ovat kestäviä ja sisältörikkaita. Niitä toistellaan vuosisadasta toiseen ja niistä saarnataan pyhästä toiseen. Jos hän olisi paukuttanut kaiken suoraan opetuslastensa päähän, nämä tuskin olisivat niitä mietiskellen eteenpäin kertoneet. Mutta koska hän puhui vertauksin, joutuivat opetuslapset vaivaamaan omaa päätään ja tutkimaan omaa sydäntään. Mitä tuo mies tarkoittaa, kun hän noin puhuu Jumalasta ja ihmisestä?

Mutta kun Jeesuksen tehtävä maan päällä lähestyy päätöstään, hän puhuu suoraan. Se, mitä hän sanoo, selviää koko syvyydessään hänen kuulijoilleen kuitenkin vasta hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen. Vielä ennen niitä tapahtumia ei kaikki ole lähimainkaan selvää. Hänen puheensa ovat arvoituksia niin kauan, kunnes hänen tiensä käy ilmi kokonaisuudessaan. Jeesuksen opetuslapset eivät ymmärtäisi hänen puhettaan edessä olevasta kärsimyksestä, eivät pystyisi ottamaan vastaan sitä, mitä hän sanoo omasta kuolemastaan. Siksi he Jeesuksen vangitsemisen hetkellä pakenivat ja hajaantuivat.

Mutta Jeesus ei kuitenkaan jättäisi omiaan yksin, vaan jatkaisi läsnäoloaan heidän kanssaan. Hän olisi Pyhän Hengen välityksellä heidän luonaan, kuulisi heidän rukouksensa ja täyttäisi heidän pyyntönsä. Niinpä hän lupaa: Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen. Aika huima lupaus Jeesukselta. Kun pyydät, niin saat, ja ilosi on täydellinen. Tuottaahan se iloa, kun näkee pyyntönsä tulevan kuulluksi ja saa kokea toiveensa toteutuvan. Mutta eikö ihminen tule iloiseksi ilmankin pyytämistä ja saamista? Ja onko täydellinen ilo riippuvaista siitä, että näkee rukoustensa toteutuvan? Sellainen olisi aika mekaaninen käsitys niin Jumalasta kuin ihmisestä, molemmat olisivat vain jonkinlaisia automaatteja tai robotteja.

Jeesus lupaa puhua suoraan. Hän lupaa myös vastata pyyntöihin. Nämä kaksi kuuluvat yhteen. Ne tarkoittavat samaa asiaa: ihminen löytää vastauksen elämänsä suuriin kysymyksiin rukoillessaan Jumalaa. Hän ei ehkä tule tietämään asioita yhtään sen selvemmin tai varmemmin, mutta hän saa kysymyksiinsä ja huoliinsa levon Jeesuksen yhteydessä. Niin myös hänen ilonsa tulee vähitellen täydelliseksi, sillä se maistaa jo uskossa esimakua siitä, mitä on ikuinen elämä Jumalasta osallisena. Se on rukouksen myötä saatavaa rauhaa rakkaudessa.

Mutta tässä elämässä ei ilo aina ole lähellekään täydellistä, ei edes tyydyttävää. Senkin Jeesus tietää ja kertoo ennakolta. Hän sanoo omiensa joutuvan ahtaalle maailmassa. Ei tule olemaan helppoa olla hänen seuraajansa. Tänä päivänä kristittyjä vainotaan eri puolilla maailmaa. Heitä kohdellaan väkivaltaisesti ehkä laajemmin kuin koskaan historian vaiheissa. Monet eri tavoin uskovat saavat kärsiä uskostaan, mutta ilmeisesti kristityt ovat tällä hetkellä vainotuin uskonnollinen ryhmä maailmassa.

Me kuulemme jatkuvasti sanomia esimerkiksi iskuista kirkkoihin. Vähän aikaa sitten pommeja räjäytettiin kirkoissa Sri Lankalla ja Filippiineillä. Afrikassa ovat Sahelin alueella monin paikoin islamistiset terroristit saaneet köyhyydessä elävät ihmiset vallantavoittelunsa välineiksi, ja se on merkinnyt kristityille vaikeita aikoja esimerkiksi Burkina Fasossa. Nigeriassa on vieläkin kadoksissa suuri joukko tyttöjä, jotka kaapattiin sillä motiivilla, että he olivat vääräuskoisia ja heidät voitiin ryöstää orjiksi. Intiassa ovat kristityt tällä viikolla seuranneet pelolla vaalitulosten selviämistä; muiden kuin hindujen turvallisuus voi heiketä nationalistisen puolueen vahvistettua asemiaan.

Jeesus sanoi sen etukäteen: tulee aika. Mutta samalla hänen sanoissaan on nykyistä hetkeä koskeva tieto: se aika on jo nyt. Hänen omansa joutuvat jo nyt vainotuiksi. Ikävin sana on kenties tämä: te joudutte hajalle. Vaikka kristittyjä ei vainota kaikkialla maailmassa, ei ainakaan täällä Suomessa, on täälläkin toteutunut Jeesuksen sana: te joudutte hajalle. Eikä tarvita edes vainoa, joka ajaisi kristityt pakosalle eri puolille; riittää, kun eletään rauhassa ja turvallisuudessa. Kristittyjen hyvät olosuhteet antavat heille riittävästi tilaa mennä hajalle. Johtuisiko se peräti siitä, että he jo ovat saaneet nähdä liian monien pyyntöjensä toteutuvan? He ovat tavoitelleet täydellistä iloa, oman mielensä mukaista maailmaa, ja kun se näyttää olevan viittä vaille valmis, alkavat pienetkin puutteet ärsyttää. Kun ei ole varsinaisia syitä paeta vainoa ja vetäytyä turvaan, viholliskuvat näyttäytyvät lähimmissä, omissa sisarissa ja veljissä. Joudutaan hajalle vain siksi, koska ei nähdä syytä eikä halua pysyä yhdessä ja turvautua toisiin.

Nokian seurakunnassa on viikonloppuna toimitettu piispantarkastusta. On nostettu esiin kysymyksiä ja etsitty viisaita vastauksia. Sellaisia ei liene aivan heti löydetty, mutta on ainakin rukoiltu vastauksia. Täällä on kysymyksiin kaivattu valoa nimenomaan Jeesuksen nimessä, niin kuin Jeesus kehottaa häneltä pyytämään. Täällä on kysymyksiä esimerkiksi toimitiloista. Mitä tarvitaan ja missä? Tulevaisuuden numerot eivät viittaa siihen, että oikopäätä voisi jotain rakentaa. Niinpä kysellään, kuin hajalle joutuvat opetuslapset: mihin mennään? Missä on se tukikohta ja turvapaikka, johon tähän asti on monissa toiminnoissa totuttu?

Ehkä sellainen löytyy enenevässä määrin täältä kirkosta, tai ehkä vastauksena ovat vuokratilat ja yhteistyö jonkun muun toimijan kanssa. Tärkeintä on tavoittaa ensin yksimielisyys siitä, mitä varten seurakunta on olemassa. Mikä on sen missio tällä paikkakunnalla? Millä tavoin se täällä välittää Jumalan totuutta ja Jumalan rakkautta ihmisten elämään? Kun viisautta tähän kysymykseen pyydellään Jeesukselta hänen nimessään, ennen pitkää löydetään apu ja neuvo myös tiloja koskeviin kysymyksiin. Rukous, rauha ja rakkaus – ne kolme johdattavat eteenpäin hajaannusten ja ahdistustenkin läpi.