Risti, laiva ja ankkuri

Evankeliumi Matteus 23:1–12

Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:

”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.

Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

Suomen Merimieskirkko täyttää ensi vuonna 150 vuotta. Sen historian aikana toiminta on kehittynyt tarpeiden mukaan. Se lienee heijastunut myös kirkon nimessä: vuonna 1875 perustettiin Suomalaisten merimiesten ulkomaan satamissa sielunhoitoyhtiö, joka seuraavalla vuosikymmenellä muutti nimensä muotoon Suomen Merimieslähetysseura. Viimeiset kolmekymmentä vuotta on käytetty nykyistä nimeä.

Ehkä nuo erilaiset nimet ovat myös heijastaneet sitä, mikä on aikain saatossa ollut merimieskirkon päätehtävä. Alkuun painotus on ollut suomalaisissa merimiehissä ja heidän sielunhoidossaan, heidän kohtaamisessaan laivoilla ja maissa, sillä aikoinaan laivat viipyivät pitkään satamassa ja merimiehillä oli vapaa-aikaa käydä kirkolla esimerkiksi lukemassa lehtiä. Merimiespappi järjesti tutustumisia paikallisiin nähtävyyksiin pitääkseen miehiä kiinnostuneina muustakin kuin kapakoista. Papin kutsumukseen kuului myös käydä tapaamassa merenkulkijoita putkassa tai vankilassa. Sielunhoitoa, evankeliointia ja jumalanpalveluksia oli tarjolla koti-ikäväänkin, sillä siinä heijastui myös kaipuu ikuiseen kotiin. Sattui myös merimiesten tapaturmia ja kuolemia, ja heitä siunattiin satamakaupunkien hautausmaihin.

Sotien jälkeen vahvistui merimieskirkon elämässä ulkomailla asuvien suomalaisten tukikohtana toimiminen. Heille se on tarjonnut äidinkielisen kohtaamispaikan ja mahdollisuuden oman kulttuurin ylläpitämiseen. Vuodenkierrossa merkittävimmäksi tapahtumaksi monessa satamassa tullut adventtimyyjäiset, joka kokoaa ihmisiä ja vahvistaa taloutta. Viime vuosikymmeninä merimiesten osuus on vähentynyt, mutta heidän sijalleen ovat tulleet rekkamiehet. Kulkijoita kaikki tyynni, ja merimieskirkko tarjoaa lepopaikan, mahdollisuuden saunaan ja ihmisten kohtaamiseen. Näinä aikoina on Merimieskirkko ottamassa vastuun kirkon ulkosuomalaistyöstä, joka on tähän asti ollut kirkkohallituksen ulkoasiain osaston tehtävä. Tämä merkitsee, että suomalaispapit esimerkiksi Saksaan tai Espanjaan rekrytoi jatkossa Merimieskirkko.

Hyvät kuulijat, nämä väläykset Merimieskirkon tehtävistä kertovat muutoksista uusien haasteiden edessä. Ihmiset liikkuvat aiempia vuosikymmeniä nopeammin ja heillä on aiempaa parempia yhteydenpitovälineitä kotimaahan ja omaisiinsa. Mutta silti Merimieskirkolla on pysyvä tehtävänsä. Siitä kertonee yhdistyksen tunnus, joka on jo vuosikymmeniä ollut ristin ja ankkurin yhdistelmä. Voi siinä kuvassa nähdä myös laivan, jonka mastona on risti – vanha kirkon vertauskuva. Risti, laiva ja ankkuri – kaikki kristillisen kirkon tunnuksia, joilla kullakin on raamatullinen taustansa.

Laivasymboli on helppo tulkita liikkeellä olon merkiksi ja ankkuri paikalleen asettumiseksi. Mutta varmasti ankkurissa on kyse myös tukipisteestä, joka kulkee mukana. Ei olla kotona, ei omissa kylissä ja kaupungeissa vaan vieraassa satamassa. On laskettu ankkuri johonkin ja pysytellään tukevasti siinä. Vaikkei Merimieskirkko olekaan mikään ihmisten paikoilleen sitoja, se kuitenkin pyrkii antamaan heille tukipisteen siellä, missä nämä ovat matkoillaan – olivat he merenkulkijoita, maahan muuttaneita, väliaikaisella komennuksella olijoita tai rahtareita. Heille tarjotaan ankkuripaikka. Se puolestaan kiinnittyy juuri tuohon laivasta mastona nousevaan ristiin: siihen tarttuu ihmisen toivo hänen elämänsä matkalla, niin myötä- kuin vastatuulessa ja niin tyynellä kuin tyrskyssä.

Heprealaiskirje lausuu: ”Toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni, kun hän oli tullut ylipapiksi.” (Hepr. 6:19-20) Toivo perustuu Jeesukseen, hänen ristiinsä ja siihen, että hän on ennen meitä astunut kuoleman rajan tuolle puolen, astunut ihmisen ja Jumalan erottavan väliverhon läpi kaikkein pyhimpään, Jumalan luo. Jeesus on ihmisenä kantanut meidän ihmisyytemme ja meidän väliaikaisuutemme, murheemme ja kuolevaisuutemme. Hän on sovittanut syntisyytemme ja ottanut meidät omikseen. Hänessä on luja ja varma elämän ankkuri.

Päivän evankeliumissa Jeesus moittii oman aikansa lainopettajia ja uskonnollisia auktoriteetteja. He eivät vapauta ihmisiä taakoistaan vaan sitovat heitä sellaisilla. Jeesuksen tuoma ilosanoma on toisenlainen, se nimenomaan vapauttaa uskonnollisista kahleista. Niin muinaisuudessa kuin tänäänkin on sellaisia, jotka pyrkivät ulkonaisiksi esikuviksi, kerjäävät arvostusta ja arvovaltaa näyttämällä hurskailta Jumalan palvelijoilta, mutta vain sitovat kuulijansa itseensä. Jeesus varoittaa kiinnittymästä tällaisiin mestareihin. Sellaisia on edelleenkin, eivätkä kaikki edes tunne itseään huijareiksi, vaikka lopulta vetävät ihmiset henkiseen ja hengelliseen haaksirikkoon.

Jeesuksen sanoissa fariseuksista Mooseksen istuimella kaikunee Matteuksen evankeliumikirjan valmistumisen ajan toisen sukupolven kristittyjen tilanne, kun roomalaiset olivat v. 70 hävittäneet Jerusalemin ja juutalainen kansa sekä juutalaiskristillinen seurakunta sen mukana oli ajettu maanpakoon. Nyt ei enää ollut temppeliä eikä ylipappeja vaan juutalaisten hengellinen johto oli fariseusten puolueella ja synagogassa. Se merkitsi myös kristillisen seurakunnan sisäistä jännitettä: tuliko enää kuunnella synagogassa opettavia vai ei? Jeesus neuvoo: kuulkaa heitä mutta älkää ottako mallia heistä. Tässä evankeliumissa näkyy yksi askel, jossa kristillinen seurakunta vähitellen erottautuu juutalaisesta alkukodistaan. Se kuuluu myös Jeesuksen kielloissa ”älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, älkää kutsuko ketään maan päällä isäksi, älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi”. Vain Jumala on Isä ja teitä opettaa Kristus, ainoa Mestari.

Joskus hyvät protestanttiset kristityt hämmästelevät katolilaisia ja ortodokseja, jotka kutsuvat pappejaan isiksi, ja juuri sellaisenhan Jeesus tässä kieltää. Mutta ei meidän Suomen luterilaisten pidä tehdä siitä ongelmaa, sillä suomen kieleen on sana ”pappi” tullut venäjästä ja senkin alkuperäinen merkitys on isä. Samassa yhteydessä Jeesus kieltää kutsumasta ketään oppimestareiksi; siinä on suomen kieleen käännetty alkuaan oppineesta filosofista kuten Aristoteleesta käytetty kreikan sana kateegeetes, eikä meitä yhtään haittaa, että meidänkin kirkossamme on monia pyhäkoulun ja rippikoulun opettajia kutsuttu katekeetoiksi. Jeesus tarkoittaa, että seurakunta on keskenään yhdenvertaisten yhteisö, veljien ja sisarten joukko. Jos jollain on auktoriteettia, hänen tehtävänsä on palvella. Aito arvovalta näyttäytyy toisten palvelemisena eikä riippuvuussuhteeseen kiinnittämisenä.

Tässä messussa siunataan uusia Merimieskirkon työntekijöitä tehtäviinsä. Te uudet kohtaatte ihmisiä, jotka ovat irrottautuneet jostain. He ovat jättäneet jotain taakse, mutta haluavat yhä tukeutua ankkuriin. Te edustatte heille kiinnekohtaa, jonka he tunnistavat entuudestaan omakseen. Te edustatte heille sitä Jumalan rakkauden antamaa turvallisuutta ja Kristuksen evankeliumin toivoa, jonka he olivat tulleet tuntemaan jo kotimaassaan. Nyt käymme siunaamaan teitä tähän palvelustehtävään.