Rauhan asia ja ateria

Evankeliumi Luukas 10: 1-12

Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.

Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.

Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen.

Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut – pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.”

Rakkaat kihniöläiset. Vihdoin pääsen vierailemaan tässä seurakunnassa, joka vuoden alussa liittyi hiippakuntaan. Olihan täällä käyntiä jo valmisteltu kevääksi, mutta koronaviruksen vuoksi piispan kalenteri meni aivan uusiksi. Seurakunnissa käynnit piti siirtää syksyksi, ja sieltäkin tehtäviä on jo ehditty siirtää ensi vuodelle tai vielä kauemmas. Elämme epävarmuuden aikoja; kukaan ei tiedä, miten kauan ollaan poikkeusoloissa, pidetään turvavälejä ja käytetään maskeja. Niin tehdään nyt myös täällä kirkossa.

Tässä kirkossa kihniöläiset ovat käyneet jo runsaat sata vuotta, kuljettuaan sitä ennen jumalanpalveluksissa Parkanossa. Mutta enää ei täältä tarvitse mennä kirkonmenoja varten kauas, sillä oma seurakunta toimii lähellä, aivan täällä paikan päällä. Tänne on Jumalan valtakunnan sanoma tullut jo kauan sitten, ja täällä saadaan elää Jumalaa yhtä lähellä kuin muuallakin.

Päivän evankeliumissakin Jumalan valtakunnan sanomaa vietiin eri kyliin ja kaupunkeihin. Siinä Jeesus lähetti opetuslapsiaan kulkemaan hänen edellään ja valmistelemaan hänen omaa vierailuaan. Jeesus lähetti oppilaansa kaksittain. Ehkä joukossa oli vanhoja tuttuja, ehkä myös aviopareja, ehkä uusia ystäviä, jotka Jeesus osoitti toisilleen työtovereiksi. Mutta miksi hän lähetti heitä kaksittain, eikä esimerkiksi jokaista yksin, tai kolmen tai useamman henkilön ryhmänä?

Varmaankin kaksittain lähettämiseen sisältyy jokin viisaus, mutta jokin muu kuin siinä vanhassa vitsissä, jonka mukaan kahdesta virkamiehestä toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa. Jos Jeesus olisi lähettänyt yksinäisiä, nämä voisivat väsähtää vastoinkäymisten hetkellä, eksyä vaikeilla teillä, joutua oman riittämättömyytensä tunteen valtaan, turhautua ja masentua epäilystensä hetkellä. Tai omilleen jäädessään he voisivat muokata Jeesuksen tehtävästä jonkin ihan ikioman version, joka ei enää vastaisi lähettäjän tarkoitusta. Viisasta on sekin, ettei lähetetä kolmea tai enempää, koska pian saattaisi tulla erimielisyyttä reitistä, pitäisikö mennä ensin tuohon vai tähän kylään. Voisi tulla riita siitäkin, mitä oikeastaan ollaan tekemässä, kun on kolme yhteen sovitettavaa mielipidettä. Piankos kolmen tai neljän joukko hajaantuisi kahtia sen mukaan, miten kukin kokisi yhteensopivuutta juuri jonkun itselleen sopivan hengenheimolaisen kanssa.

Varmaan tällaisista syistä edelleenkin eräissä uskonnollisissa liikkeissä lähetetään meidänkin kaduillemme ja koteihimme lähettiläitä kaksittain haastamaan ihmisiä keskusteluun. Silloin toinen pystyy puhumaan ja toinen oppimaan, toinen pystyy tarvittaessa tuomaan keskusteluun jonkin uuden näkökulman ja vaihtamaan välillä keskustelukumppanin katseen suuntaa. Mutta jos sinua kaksi haastaa keskusteluun, helposti joudut heidän kanssaan alakynteen ja sinua aletaan johdatella. Onneksi ei ihan kaikki kadulla pysäyttelijät tulekaan vastaan pareina! Feissaajiakin näyttää kaupunkiemme kaduilla ja aukioilla olevan aina vain yksi pysäyttäjä eikä kahta. Olisi aika hankalaa väistellä hyviin hankkeisiin pyytäjiä, kun et pääsisi jalkakäytävällä ohi kummaltakaan puolelta!

Kaksittain lähettämisellä lienee silti muukin kuin käytännöllinen tarkoitus. Ehkä siinä on tietty sanoma. Jeesus lähettää 72, mikä tekee kaikkiaan 36 paria. Ja 36 on kolme kertaa 12. Näihin numeroihin kätkeytyy ainakin Israelin kantaisien ja heimojen luku, kuten myös 12 opetuslapsen luku. Ne kaksitoista Jeesuksen yksitellen valitsemaa oli kutsuttu uuden Jumalan kansan kantaisiksi. Heidän lukumääränsä viittaa siihen, että Jumala tekee uuden liiton ihmiskunnan kanssa. Syntyy uusi Jumalan kansa, johon kaikki kansat ovat kutsuttuja. Nuo 12 Jeesus lähetti apostoleinaan. Sana apostoli tarkoittaakin juuri ”lähetettyä”.

Nyt Jeesus lähetti heidän lisäkseen peräti 72 oppilastaan eri paikkakunnille valmistamaan hänen vierailuaan niissä. Samalle asialle kuin ne 12 Jeesus lähetti vielä kuusinkertaisen joukon, yhteensä siis 7 kertaa 12. Siitä selviää, että Jeesus ei lähetä vain sisäpiiriä, erityisesti kutsuttuja ja nimeltä jälkipolville tunnettuja, vaan hän lähettää kaikki. Numeroissa on vertauskuvallisesti ilmaistuna koko Kristuksen seurakunta. Jeesuksen mukana kulki paljon väkeä, niin miehiä kuin naisia. Kun hän lähettää suuren joukon, se tarkoittaa, että koko hänen seuraajiensa joukko on osallisia samasta tehtävästä. He ovat hänen sanansa viejiä, heidän tehtävänsä on kuuluttaa Jumalan valtakunnan olevan koittamassa. He ovat sitä elonkorjuuseen lähettyä väkeä, jota Jeesus halusi Isältä rukoiltavan.

Jeesuksella on lähettiläitä jokaisessa kaupungissa ja kylässä, kaikkialla siellä, missä kuuluu hänen sanomansa Jumalan valtakunnasta. Mitä se merkitsee Kihniölle? Tällä paikkakunnalla on oma historiansa, kuten kaikilla muillakin, ja Kihniön seurakunnalla on oma historiansa. Mutta jo kauan ennen seurakunnan itsenäistymistä Parkanosta täällä on satojen vuosien ajan ollut Jeesuksen lähettiläitä. Keitä tarkoitan? En puhu nyt vain papeista tai kanttoreista vaan puhun seurakuntalaisista, itse kihniöläisistä. Kaikista, jotka on pyhässä kasteessa otettu Jeesuksen opetuslapseksi.

Tämä on ihmeellinen asia. Kihniöläiset ovat itse Jumalan valtakunnan asialla. He liittyvät samaan pitkään ketjuun, joka alkoi ennen maailman luomista. Se alkoi Jumalan hyvästä tahdosta luomaansa maailmaa kohtaan. Jumala lähetti sille pelastajaksi Jeesuksen, ja Jeesus lähetti opetuslapsensa, ja hän lähettää edelleen omansa. He kaikki liittyvät siihen, mikä tehtävä itse Jumalalla on. Jeesuksen lähettämät apostolit, heidän jälkeensä lähetetty suurempi joukko ja lopulta kaikki, koko seurakunta – he kaikki ottavat osaa samaan tehtävään eli missioon. Heidän tehtävänsä on julistaa Jumalan valtakuntaa, kuuluttaa sen olevan tulossa, ja itse omin sanoin ja teoin jo osoittaa, mitä tuollaisen valtakunnan tuleminen voi merkitä.

Jumalan valtakunnan tulemiseen kuuluu ihmisten vapauttaminen heidän kahleistaan, olivat ne millaisia tahansa. Siihen kuuluu toivon tuominen sorretuille, ihmisarvon palauttaminen niille, joilta se on riistetty alistamalla, oikeuden tuottaminen niille, jotka on sidottu vääryydellä, sairaiden parantaminen, nälkäisten ruokkiminen, voimattomien tukeminen, unohdettujen muistaminen, yksinäisten vierelle astuminen. Jumalan valtakunta tulee lähelle, kun ihminen kuulee evankeliumin sanoman syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksessa, kun hän saa kokea Jumalan rakkautta lähimmäistensä osoittamana huolenpitona, kun hän saa tukea elämänsä suuriin ongelmiin, kun hän saa tulevaisuuden ja toivon ja rohkenee luottaa Jumalaan.

Olennainen osa Jeesuksen tehtävänantoa oli mennä ihmisten luo ja toivottaa heille rauhaa. Hänen lähettiläänsä ovat rauhan asialla. Jeesus kehotti heitä menemään ihmisten koteihin, toivottaa asukkaille rauhaa ja käydä samaan pöytään heidän kanssaan. Rauha merkitsee, että kotiin ei tule valloittaja eikä pakottaja, ei ryöstäjä eikä toisesta hyötyjä. Kihniön kirkon alttaritaulussa Jeesus kolkuttaa ovelle, mutta hän ei käytä paimensauvaansa sorkkarautana murtautuakseen sisään, vaan hän tulee rauhan ja rakkauden sanoman kanssa odottaen, että ovi avataan sisältä päin.

Jeesus ei sanonut lähettiläilleen ”menkää ja syökää niiden kaappi tyhjäksi”, vaan ”syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan”. Ottakaa vastaan vieraanvaraisuus, jota teille osoitetaan, tarkoittaa Jeesus. Tapoihin kuuluu, että vieraille on tarjottava jotain, edes lasi vettä. Jeesuksen kulttuurissa se tarkoitti myös, että tarjottu syötävä tai juotava on otettava vastaan, sillä näin vieras antaa isännälle mahdollisuuden osoittaa vieraanvaraisuutta. Ellei tarjottua kelpuuteta, isännältä viedään mahdollisuus osoittaa vieraanvaraisuutta, joka olisi hänen velvollisuutensa. Siksi Jeesuksen opetuslasten ei pidä ruveta kursailemaan, sillä sellainen ei ole nöyryyttä vaan ylimielisyyttä: sinun lahjasi ei kelpaa. Niin tehdessään ihminen osoittaisi, ettei hän kuulu yhteen toisen kanssa.

Mutta syömällä yhdessä osoittaa, että kuuluu yhteen hänen kanssaan. Kun syö muiden kanssa samoista antimista, jopa samoista astioista, on samaa joukkoa heidän kanssaan, jakaa samaa elämää ja on toinen toisesta riippuvainen. Edelleen on monissa kulttuureissa tarkkoja käyttäytymissääntöjä sille, kuka voi syödä samassa pöydässä tai käyttää samoja astioita. Sillä kaikella ilmaistaan, kuka on toista arvokkaampi ja tärkeämpi ja kenen tulee välttää yhteyttä alempiarvoisten kanssa, ettei itse saastuisi heistä.

Täysin päinvastainen on Jeesuksen sanoma. Siinä on radikaali tasa-arvo. Juuri siksi se on rauhan sanoma, ei vaatimuksen sanoma. Hänen sanomansa ei ole riidan eikä ylemmyyden, paremmin tietämisen sanoma, vaan yhteisen elämän jakamisen sanoma, rauhan ja keskinäisen sovinnon sanoma. Joka syö toisen kanssa, ei voi riidellä hänen kanssaan. Ehkä silloin purisikin helposti omaan kieleensä! Joka on rauhan asialla, voi olla myös rauhan aterialla.

Myös pyhän ehtoollisen ateria on rauhan ateria. Siinä Jeesus tarjoaa oman itsensä syötäväksi ja juotavaksi, antaa ruumiinsa ja verensä ehtoollisen leivässä ja viinissä. Se on ihmisjärjelle selittämätöntä, mutta ihmeellisellä tavalla ihmisen sielua hoitavaa, hänen uskoaan vahvistavaa ja rakkauttaan ravitsevaa. Siinä saa kokea olevansa Jumalan rakastama ja kuuluvansa hänen kanssaan samaan elävään ruumiiseen. Siinä myös jokainen tulee samasta leivästä ja viinistä osalliseksi ja niin jakaa samaa hengellistä elämää toisten kanssa, niin kuin saman ruumiin eri jäsenet, jotka kuuluvat yhteen, elävät rauhassa erilaisuudestaan huolimatta ja tekevät toisilleen mahdolliseksi nähdä yhdessä hyvään tulevaisuuteen. Sellaista on, kun Jumalan valtakunta tulee lähelle ja antaa kokea jo esimakua sen taivaallisesta rauhasta ja hyvyydestä.

Kun Jeesus lähetti omansa kaksittain, sillä oli oma viisas syynsä: jokainen kuuluu yhteen toisten kanssa. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin, eikä Jumala ole tarkoittanut kristittyjäkään elämään toisistaan eristyksissä, uskoen jokainen vain salaa erikseen omassa sydämessään. Nämä korona-ajat tuottavat vaikeuksia yhdessä syömiselle, kun välimatkoja täytyy pitää ja maskeja käyttää, mutta silti voidaan löytää tapoja pitää keskinäistä yhteyttä, vaikkapa puhelimella.

Tälläkin paikkakunnalla Jeesuksen opetuslapset voivat olla hänen asiallaan, rauhan asialla. Tarvitaan vain keskinäistä yhteyttä, ehkä kaksittain tai useampien kesken. Mutta samaa voidaan soveltaa myös seurakuntien välille. Yhdenkään seurakunnan ei kuulu olla vain yksin, vaan ne kuuluvat hiippakunnassa toinen toisensa yhteyteen. Niistä muodostuu suuri kokonaiskirkko.

Luterilaisessa Maailmanliitossa on noin puolentoistasataa kirkkoa eri puolilta maailmaa. Ne ovat eri kokoisia ja toimivat aivan erilaisissa maissa ja niillä on hyvin erilaisia omaan talouteen, jäsenmäärään tai yhteiskunnalliseen asemaan liittyviä mahdollisuuksia. Mutta Maailmanliiton piirissä on jäänyt korviin soimaan noin 50 vuoden takaa sen presidentin, kenialaisen piispa Josiah Kibiran vakuutus, jonka mukaan ”ei ole niin suurta ja rikasta kirkkoa, etteikö se olisi riippuvainen toisten lahjoista, eikä ole niin pientä ja köyhää kirkkoa, etteikö se voisi rikastaa toisia.”

Maailmanlaajuisesti kirkot tarvitsevat toisiaan. Mutta myös Suomessa monet pienemmät ja suuremmat seurakunnat tiivistävät näinä aikoina yhteistyötään voidakseen paremmin hoitaa Kristukselta saamaansa tehtävää. Kihniön seurakunnassakin tehdään jo yhteistyötä papinvirkojen osalta naapuriseurakunnan kanssa. Lähivuodet voivat johtaa yhteyden syventämiseen jossakin muodossa ja jossakin suunnassa. Se ei merkitse oman seurakunnan katoamista, vaan keskinäistä vahvistumista yhteisessä missiossa.

Jumalan valtakunnan sanomaan vastaamme nousemalla nyt ylös ja yhtymällä uskontunnustukseen.