Pienen lapsen voima

Evankeliumi Luukkaan mukaan 2: 1-14

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,

maan päällä rauha

ihmisillä, joita hän rakastaa.

Hyvä joulun juhlaväki. Lauloimme juuri virren ”Ei valtaa kultaa loistoa tuo joulu lahjanaan”. Moni muistaa nämä alkusanat vanhemman suomennoksen muodossa, ”En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan”. Virren sanat ovat Topeliuksen ja sävel Sibeliuksen. Zachris Topeliuksen syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta ja hänen kuolemastaan 120 vuotta. Topelius julkaisi runon vuonna 1887, satakolmekymmentäyksi vuotta sitten. Se on siis saman ajan tuote kuin tämä kirkko. Sivumennen todettakoon, että pari viikkoa sitten tuli kuluneeksi tasan 80 vuotta tämän kirkon uudelleen vihkimisestä tulipalon ja perusteellisten korjausten jälkeen; tulipalon, joka oli syttynyt remontin yhteydessä varastossa, jossa maaleja säilytettiin. Sibeliuksen sävel puolestaan ilmestyi 1909, joten sillekin on tasavuosia kohta tulossa.

Mutta Topeliuksen runo. Laulettiin sitä kummassa muodossa tahansa, molemmissa tulee selväksi, ettei joulussa ole kysymys kullasta eikä loistosta. Tänä iltana toki on kodeissa loistoa, kynttilät palavat ja koristeet kimaltavat. Saattaapa lahjapaketeista paljastua jotain kultaistakin. On paljon kaunista katseltavaa, lämpimiä ajatuksia, iloa ja yhdessä oloa; ainakin siellä, missä on joku, jonka kanssa olla yhdessä. Kaikkiin koteihin ei loistoa riitä, kullasta puhumattakaan. Eikä kaikkialla voida iloita siitä lasten riemusta, jota virressä kotiin pyydetään. Lapset ovat aikuisia, he ovat kaukana, heihin ei ole suhdetta tai heitä ei ole lainkaan.

Virressä pyydetäänkin jokaisessa säkeistössä jotain muuta kuin kultaa ja loistoa. Siinä pyydetään niitä asioita, joista tunnistaa, että vietetään juhlaa, sellaisia kuin ilo, rauha, toivo, lämpö. Juhlaan ei tarvita kiiltoa ja kimalletta, kultaa ja kunniaa. Siihen tarvitaan loppujen lopuksi vain vähän. Siihen tarvitaan sellainen avoin mieli, joka hiljaa rukoilee: tuo joulun sanoma, tuon tuntooni rauhasi, tule vieraakseni, sinä kuningas.

Sillä kuninkaan päivästä on kysymys. Vietämme kuninkaan syntymäjuhlaa; sellaisen kuninkaan, jota ei kääritä silkkeihin eikä laiteta pehmeille höyhenille kultakehtoon; jota ei koroteta valtaistuimelle kumarrettavaksi, josta ei kuuluteta maailmalle, että kaikkien on nyt alistuttava uuden käskijänsä valtaan. Tämä kuningas ei käynnistä verollepanoa niin kuin keisari eikä yritä nitistää kilpailijaansa niin kuin Herodes. Tämä kuningas vain tuhisee riepuihin kapaloituna oljilla vuohien ja härkien nuuhkittavana. Tämä kuningas hallitsee hiljaisesti, ja häntä palvellaan uskolla ja rakkaudella.

Miten pieni onkaan tämä seimen lapsi kuninkaaksi! Miten vähäpätöinen hän onkaan ja miten köyhään perheeseen hän syntyy. Miten huonosti hän mahtuukaan tähän maailmaan, missä toisilla on aina enemmän tilaa ja missä valtiaat varmistavat asemiaan. Miten hän joutuukaan pakenemaan ja etsimään turvaa maansa rajojen takaa, kuten miljoonat hänen jälkeensä. Mutta miten toisella tapaa hän hallitseekaan, hän, joka ei tarvitse aseita eikä armeijoita, mutta joka silti kokoaa miljardeja kaikkien maiden asukkaita ja kansoja uskollisiksi seuraajikseen.

Tämä lapsi on heikko ja haavoittuva, kuten kuka tahansa meistä. Siksi hänen luonaan ovat hänen lähimpänsä, jotka kannattelevat häntä rakkaudellaan ja huolenpidollaan. Ihminen voi elämänsä matkalla saada haavoja ja murtumia. Keho paranee saamistaan vaurioista, elimistö kykenee nopeastikin korjaamaan syntyneitä ruhjeita. Leikkaushaava umpeutuu pian, luutkin kasvavat jälleen yhteen. Mutta ihmisen sielu ei ole niin joustava. Se ei parane itsestään eikä korjaannu kolhuistaan ilman apua ulkopuolelta. Se tarvitsee toisten rakkautta, arvostusta ja luottamusta. Ihminen ei elä kullasta eikä loistosta, hän elää rakkaudesta.

Mieti joulun lapsen voimaa. Hän näyttää niin heikolta ja vähäpätöiseltä. Hän jäisi isojen ja vahvojen jalkoihin, elleivät nämä helläsydämisesti kumartuisi hänen untaan kuuntelemaan. Mutta tämä pieni lapsi pitää käsissään koko maailmaa. Hän hallitsee ihmisten sydämiä, hän saa suuret joukot pyytämään häneltä tänä iltana rauhaa kotiinsa. Hänen syntymänsä kääntää maailman kalenterin lehtiä. Sielläkin, missä tätä juhlaa ovat jo viikkojen ajan sävyttäneet iloa, rauhaa ja toivoa enemmän kulta ja loisto sekä valuuttojen vuolas liikenne, on hänen päivänsä yhtä kaikki se syy, minkä mukaan aikoja lasketaan kohti tätä iltaa. Hänen syntymänsä painaa merkkinsä jokaiseen uuteen vuosilukuun, jonka opettelemme kirjoittamaan. Niin käänteentekevä yö on tämän päältä katsoen pienen ja heikon lapsen syntymähetki.

Varhaisilla kristityillä ei ollut varmaa tietoa Jeesuksen syntymän ajankohdasta. Eiväthän monet maailman ihmiset tänä päivänäkään osaa sanoa tarkoin, minä päivänä ja minä vuonna ovat syntyneet. Mutta Kristuksen seuraajat tulivat ymmärtämään, että hänen myötään maailmaan oli tullut uutta. Pimeyteen oli tullut valo, Jumala oli astunut ihmisten todellisuuteen, sen köyhyyteen, puutteeseen, nälkään, tauteihin, sotaan ja ihmisten alistamiseen, nöyryyttämiseen ja orjuuttamiseen. Jumala, joka tulee keskelle tällaista maailmaa, muuttaa sen tulemalla itse siitä osalliseksi ja antamalla ihmisille uuden toivon hänen seuraajinaan. Siksi joulua vietetään sinä päivänä vuodesta, jolloin valo alkaa jälleen lisääntyä.

Joulun lapsen syntymäjuhlaa viettävät nekin, jotka pitävät häntä merkityksettömänä. Hänen nimensä tuntevat hyvin nekin, joiden mielestä tätä voimatonta lasta tulee karttaa. Hän herättää levottomuutta niissä, joiden mielestä hänestä puhutaan liikaa ja liian julkisesti. Hänet yrittävät vaientaa ja jopa tappaa ne, jotka pelkäävät hänen hentoa vaikutusvaltaansa. Mutta tänäkin iltana miljoonat tulevat hänen köyhän vuoteensa ääreen ja saavat ilon, rauhan ja rohkeuden juuri siitä, että saavat vain olla hetken hänen lähellään. Meidänkin sydämemme kääntyy tänä iltana hänen puoleensa, koska mekin saamme kuulla saman kuin Betlehemin paimenet: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman. Teille on syntynyt Vapahtaja, Kristus, Herra.”

Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme.