Palvelijat ja ystävät

Arvoisat Kirkonpalvelijoiden koulutuspäivien osanottajat sekä muut tämän kunniakkaan ammattiyhdistyksen 90-vuotispäivien viettäjät. Kirkonpalvelijat ry:n pitkä toimikausi kertoo siitä, että seurakuntatyö edellyttää monia erikoistuneita ammatteja. Tunnetusti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintamuodot moninaistuivat vilkkaasti sotien jälkeisenä jälleenrakentamisen aikana aina uuden vuosituhannen alkuun asti.

Kun uusia toimintamuotoja luotiin ja uusia toimitiloja, seurakuntataloja ja leirikeskuksia rakennettiin, myös yhä uusia tehtävänkuvia syntyi. Jos vielä sata vuotta sitten seurakunnassa oli papin ja veisuuta johtavan lukkarin lisäksi suntio, joka soitti kellot, sytytti kynttilät ja kaivoi haudat, niin nyt meillä on kiinteistönhoitajia, emäntiä, vahtimestareita, siistijöitä, puutarhureita, seurakuntamestareita ynnä muita. Näitä kaikkia käytännön toimeen tarttujia tarvitaan siinä missä tarvitaan myös moninaisiin hengellisiin tehtäviin erikoistuneita ammattilaisia.

Usein näistä kätten töistä puhutaan kirkossa sitaateissa sanottuna ”tukitehtävinä”. Ajatus lienee, että niillä osallistutaan korkeintaan välillisesti johonkin varsinaisempaan kirkon tehtävään, kuten jumalanpalvelusten toteuttamiseen tai hautaan siunaamiseen tai lasten ja nuorten kerhojen pitämiseen. En oikein pidä sanasta ”tukitoimet”, koska siinä on vähän toisarvoisuuteen viittaava sävy.

Seurakunnassa on välttämättä oltava niitä, jotka tekevät kätten työtä. Mitä tulisi vaikka rippikoululeiristä, ellei siellä olisi osaavia ihmisiä keittiössä pitämässä huolta kymmenien nälkäisten ruokkimisesta? Raamatussakin Jumala usein puhuu ihmisille juuri kun nämä ovat yhdessä syömässä – joku on aina ruoan pöytään valmistanut ja tullut näin Jumalan puheen välikappaleeksi. Tai kun ajattelemme hautausmaan henkilökuntaa, joka kohtaa surevia omaisia – muistakaamme evankeliumin Magdalan Mariaa, joka Jeesuksen haudalla halusi puhutella puutarhuria ja kysyä tältä, mihin Herran ruumis on viety, mutta puhuikin juuri kuolleista ylösnousseen kanssa. Edelleen moni hautausmaan hoitaja on murheellisten kuuntelija ja Jumalan antaman uuden toivon todistaja.

Koska seurakunnissa on monia käsillä työtään tekevien ammattikuntia, on niitä yhdistämään otettu käyttöön sana ”kirkonpalvelija”. Se oli hyvä valinta, sillä palvelustahan on kysymys kaikissa kirkon toimissa ja viroissa. Palvelemme sekä Jumalaa että ihmisiä. Mutta palveleminen merkitsee läheistä suhdetta Jumalan kanssa, jopa osallistumista siihen, mitä Jumala tekee. Voiko olla suurempaa ja tärkeämpää? Johanneksen evankeliumissa Herra Jeesus lausuu opetuslapsilleen: ”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.” (Joh. 15:15)

Hyvät kirkonpalvelijat. Te olette myös saaneet tietoonne sen hyvyyden, rakkauden ja armollisuuden, minkä Isä Jumala Pojassaan Jeesuksessa ihmiskunnalle lahjoittaa. Te olette osallisia siinä suuressa työssä, johon Jeesus on kaikki omansa kutsunut. Hänen ystävinään teillä on tehtävä ihmisten palvelemisessa Jumalan rakkaudella. Onnittelen 90-vuotiasta yhdistystä ja toivotan koulutuspäivien osanottajille runsasta Jumalan siunausta.