Saarna Kangasalan kirkon 250- ja seurakunnan 650-vuotisjuhlamessussa 29.10.2017

 

 

Evankeliumi Luukas 10: 1-12

 

Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.

Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.

Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen.

Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut – pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.”

 

Rakkaat kirkkovieraat, juhlamessua viettävä kansa. Vuosisadat ovat vierineet, seurakuntalaiset ovat sukupolvien mukana vaihtuneet ja täällä kävijätkin muuttuneet. Seurakunta on pysynyt ja kirkko seissyt paikoillaan, ne ovat vanhoja ja me olemme uusia. Mutta silti monet kangasalalaiset tulevat näiden kivimuurien suojiin kuin kotiinsa, omaan kirkkoonsa, sillä onhan se ehkä koko elämän mitalla tullut tutuksi.

Kukaan täällä olijoista ei ollut paikalla, kun kirkkoa rakennettiin tai kun se ensi kerran avattiin. Mutta mietipä hetkinen: milloin sinä tulit tänne ensi kerran? Kuinka moni muistaa käyneensä täällä ensimmäistä kertaa enemmän kuin 50 vuotta sitten? Nostakaapa kättä. Minäkin ehkä pääsen tähän joukkoon. – Onko joku käynyt täällä ensi kertaa enemmän kuin 70 vuotta sitten?

Nämä ovat ihmiselämässä pitkiä vuosia, ja silti tämän kirkon ja seurakunnan historiassa lyhyitä jaksoja. Silti sinäkin aikana on kirkko ehtinyt tulla omaksi. Kuka teistä tietää tulleensa kastetuksi täällä? – Entä kuka on rippikoulunsa jälkeen konfirmoitu täällä? – Kuka on vihitty avioliittoon täällä? – En sentään kysy, onko joku jo siunattu hautaan täällä! Mutta huomaamme, että seurakuntalaisilla voi olla monia liittymäkohtia tähän kirkkoon.

Mikä on sinun varhaisin muistosi käynnistä tässä kirkossa? Nyt pyydän sinua kääntymään vierustoverisi puoleen ja kertomaan, milloin muistat tänne ensin tulleesi.

Minä muistan joitakin lapsuuden käyntejä, mutta ainakin käynnit kansakoulusta Lentolasta. Niistä taitaa olla juuri se 50 vuotta. Muistan koulupoikana katselleeni tämän kirkon kattoa, joka siihen aikaan oli väriltään pikemminkin turkoosi kuin sininen; tähtiäkään ei näkynyt. Taisin joskus yrittää laskea, montako neliönmuotoista luukkua katossa näkyy. Minuun teki vaikutuksen kirkon pitkä historia. Siihen aikaan eteisessä esiteltiin kaappia 1600-luvulta, lieneekö siirretty jo toisaalle. Se oli vanhempi kuin itse kirkko, mikä tuntui pienestä pojasta käsittämättömältä.

Seurakunnalla on kuitenkin kirkkoaan pidempi historia. Siitä kertovat täällä kirkkosalissa seisovat pyhien veistokset 1400-luvulta; piispa Henrik, apostoli Johannes sekä Neitsyt Maria, samoin kuin tämä saarnatuoli 1600-luvulta. Kaikki ne ovat vanhempia kuin tämä kirkko ja kertovat seurakunnan jatkuvuudesta, tarkemmin sanoen nimenomaan jumalanpalveluksen viettämisen jatkuvuudesta. Vuosisadat vaihtuvat, mutta täällä edelleen julistetaan Jumalan sanaa, täällä lauletaan ylistystä Jumalalle ja rukoillaan häntä, ja tänne kokoonnutaan nauttimaan pyhän ehtoollisen sakramentti. Niin toimitaan, koska juuri sellaisia tehtäviä Herra Kristus itse antoi opetuslapsilleen: julistaa evankeliumia, rukoilla Jumalaa ja viettää ehtoollista hänen muistokseen.

Päivän evankeliumissa Jeesus lähettää 72 opetuslastaan. Näin luettiin Luukkaan evankeliumin 10. luvusta. Hieman aiemmin, edellisessä luvussa hän oli lähettänyt ensin 12 opetuslastaan samalla tavoin ja antanut heille tehtäväksi julistaa Jumalan valtakuntaa, parantaa sairaita ja ajaa pois pahoja henkiä. Heidätkin lähetettiin ihmisten koteihin vieraaksi, ilman varusteita tai vaihtovaatteita, ilman laukkua tai rahakukkaroa. Heidät lähetettiin sanoin ja teoin osoittamaan, mitä ilosanoma merkitsee: Jumalan valtakunta on koittamassa, uusi aika alkamassa.

Tämä tehtävä oli oikeastaan sama kuin se, minkä Jeesus vielä hieman aiempana samassa Luukkaan evankeliumissa sanoi olevan hänen tehtävänsä. Neljännessä luvussa Jeesus aloittaa toimintansa Nasaretin synagogassa lukemalla profeetta Jesajan kirjasta oman kutsumuksensa: julistaa Herran Hengen voimassa ilosanomaa köyhille, saarnata vangituille vapautta ja sokeille näkönsä saamista sekä päästämään sorretut vapauteen. Tälle samalle missiolle, jolle hän kertoi itse olevansa Jumalan lähettämä, hän lähettää nyt omansa. Ensin kaksitoista valikoitua opetuslasta ja sen jälkeen 72 muuta.

Raamatun lukijat saattavat ajatella, että Jeesuksen antama lähetyskäsky on luettavissa vain evankeliumien lopusta, vaikkapa Matteuksen evankeliumin viimeisistä jakeista. Mutta tosiasiassa Jeesus lähettää omansa monessa kohdassa, myös tämän päivän evankeliumissa. Kun Jeesus kulkee ja opettaa, hän samalla kutsuu ja lähettää. Hän aloittaa kaiken uudistavan työnsä kiertämällä kylästä toiseen, tekemällä niissä tunnustekoja, jotka osoittavat Jumalan valtakunnan nyt murtautuvan läpi ihmisten arkiseen, vaivojen täyttämään elämään.

Jeesus lähettää omansa toteuttamaan samaa missiota, joka hänellä itsellään on. Hänen omansa ottavat osaa siihen tehtävään, jonka hän on Isältään saanut. Tässä yhteydessä niitä kahtatoista aletaan evankeliumeissa myös kutsua apostoleiksi. Se onkin sopivaa, sillä sana apostoli tarkoittaa juuri lähetettyä. Kun ne kaksitoista lähetettiin, he eivät enää vain kiertäneet maata Jeesuksen mukana kuuntelemassa ja katselemassa; heistä tehtiin työtovereita. Opetuslapsista tuli apostoleja. Mutta tehtävä ei kuulu yksin heille: tänään luetussa kohdassa Jeesus lähettää vielä 72 opetuslasta lisää. Se merkitsee, että kaikilla Jeesuksen omilla on tehtävä. Kaikki hänen seurassaan kulkevat tehdään osallisiksi myös lähetystehtävästä. Luku 72 ei ole sattumaa; se on kahdentoista kerrannainen ja kuvaa sitä, että koko Jeesuksen opetuslasten joukko lähetetään, ei vain 12 apostolia.

Kirkolla on edelleen sama tehtävä. Sillä on apostolinen usko ja apostolinen tehtävä. Sillä on apostolinen jatkuvuus eli se edelleen jatkaa sitä missiota, joka sen Herralla Jeesuksella oli. Alusta asti ovat Jeesuksen opetuslapset olleet hänen kutsumiaan ja myös hänen lähettämiään, ja edelleen myös Kangasalan seurakunta pysyttelee samassa apostolisessa uskossa ja apostolisessa tehtävässä. Siitä kertoo tämän seurakunnan pitkä historia, siitä todistaa tämä kivinen kirkko.

Mutta mikä on Kangasalan seurakunnan tehtävä tällä paikkakunnalla; tässä kohta kaupungiksi muuttuvassa kunnassa? Jeesus antoi neuvon: Kun tulette kaupunkiin, toivottakaa ihmisille rauhaa, syökää heidän kanssaan, parantakaa heidän sairaansa ja julistakaa Jumalan valtakunnan olevan nyt lähellä. Älkää siirtykö talosta toiseen, sillä niin toimivat valheelliset saarnaajat ja ne, jotka haluavat vain hyötyä ihmisten vieraanvaraisuudesta. Tehtävänä on siis pysytellä paikoillaan siellä missä ihmiset ovat ja jakaa elämä heidän kanssaan. Ateriayhteys merkitsee samalla tasolla olemista ja yhteyden rakentamista, yhtä haavoittuvaiseksi ja heikoksi tulemista kuin ne, joiden kanssa jaetaan samassa pöydässä vähäinenkin ruoka.

Mitä tuo paikoillaan pysyminen ihmisten luona tarkoittaisi tänään, satojen vuosiensa juhlaa viettävälle Kangasalan seurakunnalle ja sen kirkolle? Se tarkoittaa uskollisena pysymistä sille kutsumukselle, jota Herra Kristus on itse seurannut ja josta hän on tehnyt myös opetuslapsensa osallisiksi. Se tarkoittaa sen tehtävän jatkamista, jolle Kristus apostolinsa lähetti. Se tarkoittaa koko Kangasalan seurakunnalle ilosanoman julistamisen jatkamista.

Seurakunta on kokenut erilaisia vaiheita, tämä paikkakunta on kokenut erilaisia vaiheita ja koko itsenäisyytensä juhlavuotta viettävä Suomi on kokenut erilaisia vaiheita. Nälkävuosia ja vastuksia, sotia ja kulkutauteja. Mutta varsinkin viimeinen puoli vuosisataa on merkinnyt vaurauden ja hyvinvoinnin kasvua, ja on helppo kokea, että Jumala on siunannut. Tänne asti olemme tulleet Jumalan armosta. Suomen kirkkokin on kokenut muutoksia; varsinkin viisisataa vuotta sitten alkanut reformaatio eli luterilaisuudeksi kehittyminen merkitsi suuria. Ensi viikolla tulee tasan viisisataa vuotta Lutherin teeseistä, jotka sysäsivät liikkeelle maailmaa muokanneen tapahtumakulun.

Mutta edelleen Suomen kirkko ja Kangasalan seurakunta ovat sama kuin silloin, kun täällä ensi kerran on kristillistä jumalanpalvelusta alettu viettää. Reformaatio ei merkinnyt vanhan seurakunnan katoamista ja uuden perustamista, vaan alkuperäisen apostolisen uskon ja apostolisen tehtävän jatkumista. Kirkkoa pitää samana juuri jumalanpalveluksen jatkuminen, ja sitä varten tarvitaan kirkkorakennuksia. Niissä seurakunta kokoontuu vuosisadasta toiseen, ja niin Kristus itse pitää kirkkoaan yllä.

Sama koskee myös joitakin vuosia sitten Kangasalaan uudelleen liitettyjä Sahalahtea ja Kuhmalahtea. Nekin ovat edelleen seurakuntia siinä merkityksessä, että niissä on oma kirkko ja jumalanpalvelus. Hallinnot muuttuvat, rajat muuttuvat, tavat muuttuvat, virret vaihtuvat ja kirkkoja remontoidaan, mutta silti pysyy evankeliumin julistus, sakramenttien jakaminen, seurakunnan kokoontuminen. Sama apostolinen tehtävä julistaa Jumalan valtakuntaa.

Koska kirkko ja sen seurakunta pysyvät, apostolit eivät täällä pyyhi Kangasalan pölyä jaloistaan ja lähde pois. Vaikka Jeesus antaa lähettämilleen oikeuden myös muistuttaa myös tuomiosta, se ei täällä merkitse hylkäämistä. Ellei Jeesuksen sanojen mukaan kaupunki ota vastaan hänen lähettiläittensä julistamaa evankeliumia, Sodomankin osa on helpompi tuomiopäivänä.

Mutta lähettikö Jeesus omansa tuomion asialle? Eikö hän lähettänyt heidät julistamaan ilosanomaa, ottamaan osaa hänen omaan missioonsa? Onko evankeliumi luonteeltaan viimeinen varoitus hukkuvalle maailmalle vai ilosanoma Jumalan rakkaudesta maailmalle? Siihen kätkeytyy toki myös vakava muistutus siitä, ettei Jumalan sanaa tule hylätä, mutta sen varsinainen sisältö on sanoma toivosta. Kristus antaa toivon ja hän lähettää omansa toivon asialle. Sen valossa katsomme tulevaisuuteen, ja luottamuksessa Jumalaan nousemme nyt ylös ja yhdymme uskontunnustukseen.