Ovenvartijan valvontavastuu

Evankeliumi Markus 13: 33-37

Jeesus sanoo:

”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”

Syksy on hämärää aikaa. Se on myös hämärämiesten aikaa. Kesämökit on jätetty talviteloille, omistajat poikkeavat paikalle enää vain satunnaisesti, ja hämärät rannat ja pimeät metsätiet houkuttelevat kutsumattomia vieraita. Moni on varautunut varkaisiin viemällä arvokkaimmat varusteensa kotiin, toiset sopimalla naapurin kanssa pihavalojen käytöstä, kolmannet virittämällä hälytysjärjestelmän kännykkäänsä.

Mutta levottomuus vaivaa mieltä. Mitä tapahtuu silloin, kun en itse ole paikalla? Tuleeko joku pahat mielessään, murtautuu ja sotkee talon? Entä mitä tapahtuisi, jos olisin paikalla? Pystyisinkö estämään vahingonteot vai olisinko vaarassa joutua väkivallan uhriksi?

Millainen henkilö on ovenvartija? Sanasta tulee mieleen juuri sellainen vartija, jonka tehtävänä on estää asiaton sisään tunkeutuminen. Sellaisia univormupukuisia vartijoita nähdään vaikkapa kauppakeskuksen ovilla sulkemisaikaan valvomassa, ettei enää kukaan hiivi sisään. Tai saatetaan yöllä nähdä vartioliikkeen palvelija kierroksellaan tarkastamassa, että eri kohteet säilyneet koskemattomina. Mutta oikeastaan Jeesus puhuu sellaisista ovenvartijoista, joita ei juuri meikäläisessä yhteiskunnassa tapaa. Ne ovat niitä, joiden tehtävänä on päästää sisään se, jonka kuuluukin päästä. Ovenvartija avaa oven.

Poikkesin äskettäin vanhan äitini kanssa asioilla. Kuljimme monien automaattisesti avautuvien ovien lävitse. Palatessamme takaisin pysäköintihalliin hän tokaisi, ettei enää palkatakaan ihmisiä avaamaan ovia, kun kaikki toimii tuolla lailla itsestään sähköllä. Minä en ollut tullut ajatelleeksikaan, että siinäkin meni yksi työllistämisen mahdollisuus – nykypäivänä ei tarvita ovenvartijoita. Tosin eivät ne sähkösilmät osaa arvioida, onko tulija luvallisilla asioilla vai ei. Eikä laite sano kohteliaasti päivää tai tervetuloa, saati kumartele jotain arvokkaan näköistä vierasta niin kuin jonkun hienon hotellin ovella. Ovi liukuu sivuun tasa-arvoisesti kaikkien edestä.

Mutta oikean ovenvartijan tulee osata valvoa ja tarkkailla tulijoita. Ei hänen tule kaikille avata, sen sijaan talon väki hänen täytyy päästää sisään ja tervehtiä kohteliaasti. Suomessa ei juuri ole sellaisia asuintaloja, joiden ala-aulassa päivystää ovenvartija, kuten näkee elokuvissa vaikkapa Ranskassa tai Yhdysvalloissa. Eipä liene siis meillä varsinaisia ovenvartijoita, vaan jokainen asukas vartioi itse omaa kotiaan, huolehtii sen oven sulkemisesta, päästää tervetulleet vieraat sisään ja lukitsee oven kutsumattomilta vierailta. Vaan kenestä Jeesus puhui, kun hän kehotti kuulijoitaan valvomaan niin kuin ovenvartija?

Jeesus puhui seuraajilleen, syntyvälle uudelle seurakunnalle eli kirkolle. Ehkä vartija on siis joku sellainen, jolla on erityinen vastuutehtävä kirkossa? Kuten siis piispoilla tai lääninrovasteilla? Heillehän annetaan kirkon järjestyksen mukaan hiippakunnassa valtuutus toimittaa tarkastuksia seurakunnissa. Ovat siis jonkinlaisia vartijoita. Virressä 174 pyydetäänkin Pyhältä Hengeltä: Pue piispat, vartijat, Herran kansan kaitsijat voimallasi taivahasta. Estä Suomi hukkumasta! Tämä on muuten ainut virsikirjan virsi, jossa mainitaan piispat!

Seurakuntien kirkkoherroillakin on tällaista piispallista vastuuta. Hehän ovat myös paikallisia vartijoita, heidän tehtävänsä on pitää huolta siitä, että seurakunnassa saarnataan ja opetetaan evankeliumia puhtaasti ja toimitetaan sakramentit Kristuksen asetuksen mukaisesti. Tällainen lupaus kirkkoherroilta kysytään, kun heitä seurakunnissa virkoihin asetetaan.

Mutta valvomisen tehtävä kuuluu myös muille, ei vain vartijoille. Usein Jeesuksen puheissa otetaan esimerkiksi jonkin ammatin edustaja; milloin kalastaja, milloin viinitarhuri, milloin lammaspaimen. Näillä elävillä vertauskuvilla havainnollistetaan kaikille kuuluvaa tehtävää. Jeesushan päättää puheensa: Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!

Jeesus tuskin tarkoittaa sellaista valvomista, jossa kyräillään toisia, tarkkaillaan, miten muut toimivat ja raportoidaan heistä toisille, supistaan naapurille selän takana pahoja puheita. Eikä hän tarkoita myöskään valvomista nukkumisen vastakohtana; eihän kukaan voi kestää ilman riittävää lepoa. Toki valvomisella on myös hereillä pysymisen merkitys, mutta vain vertauskuvallisessa mielessä. Kysymys on itsensä valvomisesta, omien tekojensa, puheidensa ja vaikuttimiensa tutkimisesta. Valvominen on herkkää omantunnon äänen kuuntelemista. Se on Herralle Kristukselle uskollisena pysymistä, hänen sanojensa mieleen palauttamista ja kertaamista, hänen kiittämistään ja rukoilemistaan ja hänen tahtonsa mukaisesti Jumalan valtakuntaan valmistautumista.

Jeesus puhuu hänen paluunsa odottamisesta. Jeesus menee pois, hän palaa kuolemansa ja ylösnousemisensa jälkeen Taivaallisen Isän luo, mutta lupaa tulla takaisin. Hänen omansa jäävät odottamaan, milloin hän palaa kunniassaan ja saattaa valtakuntansa lopullisesti voimaan. Mutta odottamisen aika voikin olla pitkä. Jeesus ei kerro paluunsa ajankohtaa. Se ei tapahdu aivan heti, vaan hänen omiensa tulee päinvastoin varautua pitkään odotukseen. Sellaiseen odotukseen, jossa alkaa jo nukuttaa. Yhtä vähän kuin ovenvartija tietää, milloin isäntä palaa, on hänen omiensa mahdollista tietää, milloin aika päättyy, Jeesus saapuu ja koittavat viimeiset tapahtumat ylösnousemuksineen ja viimeisine tuomioineen. Siksi heidän osanaan on valvoa ja toimia jo nyt tuon ikuisen valtakunnan arvojen mukaisesti.

Kristuksen omien tehtävänä on olla rakastavan Jumalan työn välikappaleita, elää jo nyt itse Jumalan armosta ja osoittaa toisille armollisuutta. Heidän tehtävänsä on nyt maan päällä näyttää, millainen on se valtakunta, jonka tulemista Jeesus heitä opetti rukoilemaan: Isä meidän, joka olet taivaissa… siis, tuon rukouksen mukaisesti heidän tehtävänsä on antaa Jumalan tahdon tapahtua omassa elämässään eikä tavoitella itselleen mieluisia lopputuloksia. Heidän kutsumuksensa on jakaa oma jokapäiväinen leipänsä nälkäisten kanssa, he saavat omat syntinsä anteeksi jotta he antaisivat toisille anteeksi heidän rikkomuksensa, heidän ei tule vietellä muita lankeamaan mihinkään pahaan vaan päinvastoin heidän on varjeltava nämä kaikelta vahingolta. Tätä kaikkea he vapaasta tahdosta toteuttavat, sillä hehän rukoilevat sitä itselleenkin ja niin tunnustavat, että Jumalan on valtakunta, voima ja kunnia.

Valvomista opettaessaan Jeesus tekee selväksi, ettei hänen odottamisensa aika ole mikään pieni välinäytös ennen maailmanhistorian huipentumista. Valvominen ja odottaminen on päinvastoin koko hänen omanaan elämisen ja hänen esimerkkinsä seuraamisen tarkoitus. Siinä ei huomio kohdistu vain jonnekin aikain päätökseen, vaan aika nyt ennen Kristuksen paluuta on kristittyjen vastuullisen toiminnan aikaa. Uskollisuus juuri siinä on valvomista, ja siihen tarvitaan uskon kestävyyttä.

Herran paluun raamatunkohtia luetaan kirkkovuoden päättyessä. Viikon kuluttua on tuomiosunnuntai. Joskus viimeistä tuomiota kutsuttu kepeästi ”suureksi piispantarkastukseksi”, eikä se ihan väärin olekaan. Piispallinen kaitsenta on nimittäin kreikan kielellä sama kuin etsikkoaika eli hetki, jolloin Jumala kutsuu ihmistä. Silloin ihmisen tulee olla valmiina Jumalan tutkimiseen ja kääntyä hänen puoleensa avoimin sydämin. Hausjärvellä on nyt toimitettu piispantarkastusta, jossa seurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt ovat tutkineet tämän seurakunnan elämää ja toimintaa. On pohdittu tulevaisuutta. On rukoiltu viisautta. Mutta olennaisinta on elää jo nyt Jumalaan luottaen todeksi sitä, mitä kerran koittava Jumalan valtakunta tuo tullessaan. Sitä valvoen odottaessamme me jo toteutamme Jumalan valtakuntaa elämässämme ja ympäristössämme.