Onko helpompi olla pyhä kuin hyvä?

Evankeliumi Luukas 14:1–6

Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

Rakkaat kristityt. Täällä Kangasalan kirkossa on monia yksityiskohtia, joihin silmä kiinnittyy. Yksi niistä on itsekin silmä. Tarkoitan alttarin yläpuolella olevaa kullanväristä kolmiota, jonka keskellä on silmä. Muistan jo lapsena koululuokan kanssa täällä käydessäni kuulleeni, mistä siinä on kysymys. Kolmio tarkoittaa Jumalan kolmiyhteyttä. Hän on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Silmä merkitsee Jumalan kaikkinäkevyyttä. Täällä katsotaan siis kaikkitietävää Jumalaa silmästä silmään, jos sellainen sanonta sopii; onhan Jumala ihmisen silmälle näkymätön. Mutta niin ei ole ihminen Jumalan silmälle, vaan Jumala näkee kaiken, jopa ihmisen sisimpään. Hän tuntee ihmisen salatuimpaan saakka ja lukee hänen ajatuksensakin.

Tuota kultaisen kolmion silmää katsoessa huomio ei kuitenkaan kiinnity vain silmäterään ja sen katseeseen. Oma silmäni on lapsesta asti havainnut myös salamat, jotka tuosta silmästä lähtevät. Ne iskevät kipinää ja tulta pilvien keskeltä. Pilvet ovat Vanhassa testamentissa Jumalan verho. Ne muistuttavat Jumalan olevan kätketty, ihmiseltä salattu. Mutta niin ei ole ihminen Jumalalta. Jumalan kaikkinäkevä silmä näkee ihmisen kaikkialla. Sellaisessa katseessa ihminen voi tuntea itsensä vain paljaaksi ja läpinäkyväksi. Ei ihme, että nuo salamat ovat noin terävän ja iskevän näköisiä. Ne kuvaavat Jumalan pyhyyttä, jopa hänen vihaansa kaikkea syntiä ja vääryyttä kohtaan. Ne tekevät kaikkinäkevästä silmästä tuikean ja vihaisen näköisen. Ehkä tällaisen Jumalan vertauskuvan tarkoitus onkin herättää ihmisessä jumalanpelkoa.

Eilen katselin Kuhmalahden kirkon alttaritaulua. En ole usein käynyt Kuhmalahden kirkossa enkä muistanut sen alttaritaulua. Nyt kiinnitin siihen ehkä ensimmäistä kertaa huomiota. Taulu on harvinainen, tai paremminkin siinä on kahden kuvan harvinainen yhdistelmä. Kenties moni teistä kangasalalaisista muistaa, millainen yhdistelmä. Ylhäällä on ristiinnaulitun kuva, mikä ei ole epätavallista. Mutta sen alapuolella on kuva, jossa Mooses on vuorella, kun israelilaiset näyttävät karkeloivan vuoren juurella. Tai sitten he juoksevat peloissaan. Nimittäin vuorella Jumala ilmestyy pilven ja vuoren juurelle asti ulottuvien salamoiden keskellä. Pilven kirkkaimmasta kohdasta työntyy Jumalan käsi, joka ojentaa Moosekselle kymmenen käskyn kiviset laintaulut.

Tällaista alttaritaulua en muista muualla nähneeni. Tavallisesti alemmassa kuvassa on ehtoollisen asettaminen, jos ylemmässä on ristiinnaulitseminen. Sellainen yhdistelmä muistuttaa, että Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa muistetaan hänen asettamallaan aterialla. Siinä hänen ristinsä salaisuus tulee ihmisten vastaanotettavaksi syötävällä ja juotavalla tavalla. Alttarille polvistuva ja ehtoollista nauttiva seurakunta osallistuu Jeesuksen opetuslasten kanssa samalle aterialle. Mutta lain antaminen muistuttaa Jumalan pyhyydestä, jopa hänen ankaruudestaan.

Jos ihminen uskaltaa lähestyä pyhää Jumalaa, hän pyrkii itsekin olemaan pyhä. Miten hän muuten voisikaan kestää Jumalan kaikkinäkevyyttä ja hänen tuikeina sinkoavia vihan salamoitaan? Sellaisen Jumalan edestä tekee mieli vain paeta, mutta minne ihminen pääsisi piiloon tuota kaikkinäkevää silmää? Niinpä hän mieluummin tulee Jumalan eteen edes jossain määrin pyhänä, että se peittäisi hänen syntisyytensä. Voisihan toivoa, että oma pyhyys vetäisi Jumalan huomion puoleensa ja tuo kaikkitietävä ja tinkimätön tuomari katsoisi, että hyvä on, onhan tuossa sentään yritetty.

Ihminen olisi Jumalan edessä mieluummin pyhä kuin hyvä. Helpompi on myöntää, että minussa tuskin on niin paljon hyvyyttä, että Jumala siksi minua hyvällä katsoisi. Mutta voin yrittää olla jumalinen ja näyttäytyä pyhänä, pyrkiä vastaamaan pyhän Jumalan pyhyyden vaatimukseen.

Oikeastaan siitä on kysymys tämän päivän evankeliumissa. Siinä on tultu jumalanpalveluksesta varakkaan miehen kotiin aterialle. Ehkä sellaiset tarjoilut olivat avoimia myös köyhille synagogasta palaaville, ainakin jos erikseen kutsuttiin. Meidän kirkkokahvimme tai messun jälkeiset lounaamme toteuttavat samaa tarkoitusta, yhdessä syömällä yhteisöön kuulumisen vahvistamista. Onkin muuten ihmeellistä, miten usein Raamatussa toistuu syöminen sellaisena tapahtumana, jossa Jumala ilmoittaa jotain itsestään! Evankeliumeissakin on monta kertomusta, joissa Jeesus aterian yhteydessä opettaa Jumalasta jotain sellaista, mikä yllättää ja avaa ihmisille totuutta uudella, heitä syvästi puhuttelevalla tavalla. Yhdessä syömisessä on voimaa! Siinä Jumala puhuu ja muuttaa ihmisiä ja heidän asenteitaan toisiaan kohtaan.

Fariseusten johtajan tarjoamiin pitoihin osallistui nyt myös sairas mies, joka tuotiin Jeesuksen eteen. Tilanne sähköistyi oitis. Jeesusta tarkkailtiin. Hänen tiedettiin parantavan sairaita, mutta tekisikö hän niin myös sapattina, jolloin kaikki työnteko oli ankarasti kielletty? Jeesus muuttaakin tilanteen kysymykseksi isännilleen: onko teidän mielestänne oikein parantaa sapattina? Vastausta ei kuulu. Jeesus parantaa miehen ja tämä lähtee pois. Nyt tulee suora kysymys: mitä itse tekisit? Ajattelepa omalle kohdalle: etkö heti pelastaisi hätään joutuneen, varsinkin jos tämä olisi oma poikasi? Mutta fariseukset eivät kykene vastaamaan. Hehän joutuisivat tinkimään pyhyyden ulkokuoresta yrittäessään olla hyviä. Mutta tällainen taivuttaisi vain tekopyhyyteen ja vääristäisi käsitystä hyvyydestä.

Jeesuksen kotiinsa kutsunut isäntä on pyhien periaatteidensa vanki. Hän ja hänen tapaansa ajattelevat eivät pysty astumaan omien rajojensa yli; rajojen, jotka he ymmärtävät Jumalan asettamiksi. He ovat mieluummin pyhiä kuin hyviä, sillä he arvioivat pyhän Jumalan vaativan ennemmin tarkkaa pyhyyttä kuin hädässä olevan avuksi tulevaa hyvyyttä. He tulkitsevat Jumalan lain olevan ehdoton ja asettavan pyhäpäivänä työn välttämisen hyvän tekemisen edelle. Mutta siinä he erehtyvät, ja sen Jeesus osoittaa vastaansanomattomalla tavalla.

Kuvittelen, että fariseusten vaikeneminen osoittaa, että he kyllä ymmärsivät, mikä on oikein ja mikä väärin. Toki he tiesivät, että kaivoon pudonnut poika on nostettava ennen kuin hän hukkuu, tai että härkä on vedettävä kaivosta ennen kuin kaivon vesi pilaantuu. Mutta miksi he eivät myöntäneet näin olevan oikein? Miksi he takertuivat Jumalan lakiin tavalla, jota nykypäivänä kaiketi kutsuttaisiin fundamentalistiseksi? Luulen, että se johtui Jumalan kaikkinäkevän silmän pitämisestä vihan salamoiden sinkoajana eikä rakkauden lempeän katseen lähteenä.

Kun Jumalan laki sattuu ihmiseen ja hänen omatuntonsa alkaa häntä soimata, hän herää syntisenä. Mutta hän herää mieluummin pyhäksi kuin syntiseksi. Hän haluaa näyttäytyä Jumalan silmän läpitunkevassa katseessa nuo vihan salamat kestävänä. En ole sentään niin kehno kuin eräät muut! Hän pelkää Jumalan tuomiota ja haluaa kokea Jumalan hyväksyntää. Onhan se mitä luonnollisinta. Mutta hänen olisi saatava itse kokea Jumalan katse lempeäksi ja rakastavaksi, sillä vasta silloin hän rohkenee herätä syntiseksi. Silloin hän näkee oman asemansa yksin Jumalan armosta eikä omasta pyhyydestään riippuvaiseksi. Silloin hänessä myös vapautuvat voimat hyvän tekemiseen. Silloin hän alkaa nähdä, että Jumala on hyvä ja että Jumalan pyhyys tarkoittaa hänen loppumatonta armollisuuttaan syntisiä kohtaan. Silloin hän ajattelee ensin lähimmäisen hätää ja hänen auttamistaan eikä sitä, mitä mieltä Jumala siitä mahtaa olla. Kaikkitietävä kyllä tutkii kaikki motiivit eikä anna pyhien taka-ajatusten hämätä. Hän, joka on rakkaus, odottaa rakkautta.