Piispan saarna Hämeenlinna-Vanajan kirkkoherra Timo Kalajan virkaanasettamisessa 1. adventtisunnuntaina 2.12.2012

Evankeliumi Matt. 21: 1-9
Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.»
Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
– Sanokaa tytär Siionille:
Katso, kuninkaasi tulee!
Hän tulee luoksesi lempeänä,
ratsastaen aasilla,
työjuhdan varsalla.
Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
– Hoosianna, Daavidin Poika!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Hoosianna korkeuksissa!

Adventti on vuoden suosituimpia kirkkopyhiä. Ehkä sen salaisuus on juuri reippaasti laulamassamme Hoosianna-hymnissä. Siinä tuntuu olevan vetovoimaa sukupolvesta toiseen. Eipä tainnut ruotsin kuninkaan hovisäveltäjä Vogler arvata, millaisen palveluksen teki Suomen kirkolle, kun hän vuonna 1795 sävelsi Tukholmassa tämän raamatunjakeen.
Kun me tänään yhdymme tuohon lauluun, me liitymme yhteen paitsi kaikkien muiden seurakuntien kanssa, myös maailman kaikkien kristittyjen kanssa. Meitä yhdistää heihin se, että tervehdimme tänään Kuningasta. Niinpä me yhdymme myös niihin, jotka ovat ennen meitä laulaneet hoosiannaa, halki vuosisatojen aina noihin Jeesusta Jerusalemin porteilla tervehtineisiin saakka. Kirkko on yhteisö, jossa eivät aika eivätkä paikka sanele rajoja. Olemme yhtä joukkoa, koska meillä on yhteinen usko. Olemme saman Jumalan palvelijoita, ja meissä on sama Jumalan Pyhä Henki.

Mutta tänään Hämeenlinna-Vanajan seurakunnalla on erityinen oma syynsä viettää juhlaa. Ehkäpä hoosiannaa laulaneet ovat tänään hieman varovaisesti hymyilleet sisäänpäin, miettien: ei kai tässä nyt sentään tervehditä uutta kirkkoherraa? Jonkinlainen vapaa mielleyhtymä on voinut nousta kutkuttamaan nauruhermoja. Minunkin piti varmuuden vuoksi pappismatrikkelista tarkistaa, ettei Timo Kalajan isän nimi vain ole Daavid! Hänen kaukaisemmista esi-isistään en kuitenkaan tiedä.
Kun Jeesukselle huudettiin hoosiannaa, muisteltiin kuningas Daavidin aikaa. Häneen liitettiin Israelin kultakauden muisto, hänen aikanaan valtakunta oli vakaa ja voimakas. Daavid oli soturikuningas, joka oli antanut kansalle itsetuntoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Hänen jälkeläisiltään odotettiin hyvää; olihan jo Salomo saanut rakentaa mahtavan temppelin. Kuninkaan saapumisesta Jerusalemin temppeliin laulettiin psalmissa 24, joka meillä yleensä luetaan adventtina:

Kohotkaa korkeiksi, portit,
avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Kuka on kirkkauden kuningas?
Hän on Herra, väkevä ja voimallinen.
Hän on Herra, voiton sankari.

Kuka on kirkkauden kuningas?
Kirkkauden kuningas
on Herra Sebaot!

Ennen kuin kuningas asetettiin virkaansa, ylimmäinen pappi voiteli hänen päänsä öljyllä. Öljyllä voitelu oli sen vertauskuva, että Jumala vapaan valintansa mukaisesti antaa Pyhän Henkensä ihmiselle tehtävään, johon hänet oli nyt kutsuttu. Niin hänestä tuli ”Herran voideltu”. Voideltu on hepreaksi messias, kreikaksi se puolestaan kääntyy sanalla kristus.

Kun Raamatussa odotetaan Jumalan voitelemaa hallitsijaa, odotetaan messiaanista hahmoa, sellaista, joka korjaa vääryydet, palauttaa oikeuden, vapauttaa vangitut, ruokkii nälkäiset sekä saattaa rauhan ja hyvinvoinnin voimaan. Tällaisesta messiaasta puhuttiin tänään kuullussa Vanhan testamentin kappaleessa Jesajan kirjasta (luku 62). Siinä lausuttiin:

Katso, sinun pelastajasi saapuu,
hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa,
johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut.
Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa,
Herran lunastamat,
ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki,
Kaupunki, jota ei hylätä.

Nämä Jesajan sanat kirjoitettiin alun perin rohkaisuksi kansalle, joka oli juuri saanut palata Babylonian pakkosiirtolaisuudesta. He olivat vasta päässeet rakentamaan uudelleen kotimaataan ja sen pääkaupunkia Jerusalemia. Tulevaisuudessa he saisivat odottaa kaikkien kansojen saapuvan heidän temppeliinsä. Myös muille kansoille on koittava vapaus, myös toiset saavat tulla tuntemaan elävän Jumalan, jota palvotaan heidän kaupungissaan.

Profeetan ennustus kertaa sellaista, mikä oli jo alkanut tapahtua. Pakkosiirtolaisille oli jo luvattu, että Jumala oli nostava Babylonian Nebukadressaria voimakkaamman kuninkaan, nimittäin Persian Kyyroksen. Historiasta tiedetään, että Kyyros löi Babylonian ja salli israelilaisten palata takaisin omaan maahansa rakentamaan sitä ja sen pääkaupunkia Jerusalemia. Alkaen vuodesta 538 eKr. voitiin tuhotussa Jerusalemin temppelissä jälleen toimittaa palveluksia.

Koska Kyyroksella oli Jumalan hänelle antama vapauttajan tehtävä, mekin hänet muistamme. Ilman hänen tekonsa päätymistä Raamattuun me tuskin tuollaisesta muinaisesta hallitsijasta mitään muistaisimme. Mutta erikoisinta on, että häntä kutsutaan Raamatussa myös messiaaksi eli voidelluksi ja Raamatun kreikkalaisessa ja latinalaisessa käännöksessä myös kristukseksi, tosin tietysti pienellä alkukirjaimella. Hän, vaikkei itse tiennytkään, sai tulla Hengen voimasta Jumalan käsivarreksi. Hänelle itselleen kysymys juutalaisten vapauttamisesta epäilemättä oli vain tuon ajan valtapolitiikasta, miten luoda ystäviä ja miten kurittaa vihamiehiä.

Kyyroksen antama vapaus väikkyy profeettakirjan sanoissa. Nyt elettäisiin messiaanista aikaa, jonka alkumerkkinä on Jerusalemin temppelin uudelleen pystytys. Kaikkialta kutsuisi Jumala nyt oman kansansa. Se tulisi osalliseksi pelastuksesta, rauhasta, oikeudesta ja hyvinvoinnista samoin kuin tuon kaupungin vakituiset asukkaat.
Nämä vanhatestamentilliset kuvat luovat taustan paitsi Jeesuksen ratsastukselle Jerusalemiin, myös meidän hoosianna-laulullemme tänään. Niissä on jotain samaa halki historian, nimittäin hyvän ja oikeudenmukaisen hallitsijan odotus. Kaikkialla maailmassa on aina eletty samankaltaisessa toivossa, on odotettu, milloin valtaan astuu se, joka toteuttaa pysyvän rauhan, vapauden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Sanalla sanoen, hallitsijoihin on aina kohdistettu messiaanisia odotuksia.

Meilläkin on tänä vuonna käyty omat presidentinvaalit ja lisäksi olemme seuranneet Yhdysvaltain presidentinvaaleja sekä kuunnelleet uutisia Pohjois-Korean ja Kiinan uusista päämiehistä. Herkeämättömällä tarkkaavaisuudella odotamme vielä, millaisiksi aikanaan osoittautuvat uudet arabimaiden johtajat. Suomalainen ei hevillä lähde kaduille hallitsijoitaan vaihtamaan, mutta kyllä meilläkin osataan ”hypettää”. Viime presidentinvaaleissa koottiin jo lähes messiaanisia odotuksia valittavien johtajien harteille.

Kaikki valtiaat, kuninkaat ja presidentit, voivat toimia Jumalan hallintavallan välikappaleina, vaikkeivät sitä itse huomaisi tai edes Jumalaan uskoisi. Heillä on erityinen vastuu oman maansa tulevaisuudesta. Voi olla, että vasta jälkipolvet kykenevät sijoittamaan heidän toimintansa laajempaan historian kulun kokonaisuuteen ja näkemään syy- ja seuraussuhteita, joista he eivät itse olleet tietoisia. Mutta vain usko voi nähdä heidän toimintansa vähäiseltä osaltaan Jumalan suurten tekojen kokonaisuudessa.

Entä mitä odotetaan, kun seurakuntaan valitaan uusi kirkkoherra, tai kun häntä tervehditään virkaanasettajaisissa? Millaista tulevaisuutta häneltä odotetaan? Papin tehtävänä on evankeliumia julistamalla ja sakramentteja jakamalla edustaa Kristusta, joka saapuu kaupunkiinsa. Saarnassa kuuluu Kristuksen ääni, joka lupaa syntien anteeksi antamuksen, ja kasteessa ja ehtoollisessa pappi toimii kuin Kristuksen käsinä, jotka jakavat hyviä lahjoja.

Te hämeenlinnalaiset tunnette jo hyvin Timo Kalajan; hänhän on jo pitkään palvellut kaupunkilaisia. Teillä on häntä kohtaan samoja odotuksia kuin kirkkoherraa kohtaan yleensä on; odotatte hänen olevan ensinnäkin pappi eli saarnaaja ja hengellinen opastaja, ihmisten kohtaaja ja sielunhoitaja, mutta toiseksi myös seurakunnan työyhteisön johtaja, hallinnon ja taloudenpidon asiantuntija, yhteyksien rakentaja kaupungin muihin toimijoihin päin. Teillä ei ole ylimitoitettuja, messiaanisia odotuksia, mutta teillä on vaaleilla osoitettua luottamusta.
Kirkolla on haasteita kyllin. Osa liittyy talouteen, osa jäsenmäärän kehitykseen, osa uskoon ja toimintaan sitoutumiseen. Mutta olennaisimmat haasteet koskevat sitä, miten seurakunta kokonaisuudessaan elää Kristuksen omana. Seurakunnassa ei tarvita messias-kuningasta, ei Daavidin sotaisaa jälkeläistä. Kirkkoherraksi valittavalle ei voi lykätä vastuuta oikeudenmukaisesta tulevaisuudesta, rauhasta, sovusta ja hyvinvoinnista. Yhtä vähän kuin yhteiskunta voi vaatia, että hallitsijat yksinään tuottavat onnen kansalaisilleen, voivat seurakuntalaiset unohtaa oman roolinsa tulevaisuuden luomisessa. Kun valitaan kirkkoherra, otetaan myös itse vastuuta seurakunnan tehtävän toteuttamisesta. Se merkitsee Jumalan valtakunnan kuuluttamista sanoin ja teoin siten, että hämeenlinnalaiset saavat kokea olevansa Jumalan rakastamia. Se merkitsee lähimmäisenä elämistä.

Me lauloimme hoosiannaa Kristukselle, Jumalan lähettämälle kuninkaalle ja paimenelle, joka tulee luoksemme. Hän saapuu Kuninkaana, mutta ei Jumalan Pojan taivaallisessa loistossaan, vaan ihmisenä. Oikean messiaan ratsu ei ole korskea hevonen, vaan yksinkertaisen kansan työjuhta. Kristusta ei kuitenkaan tunnisteta Jumalan lähettämäksi juuri ratsusta, vaan hänen persoonastaan, hänen sanoistaan ja teoistaan. Hänet tunnistetaan hänen hyvyydestään ja lempeydestään.
Kristus hallitsee lempeänä kuninkaana. Hänen ratsunsa on matala, jotta hän näkisi ihmisten katseet ja kuulisi heidän rukouksensa. Hän on ihmiseksi tullut Jumala, joka jakaa ihmisen osan. Hän on Jumala, joka tekee ihmisen hädästä, nälästä ja kärsimyksestä omansa. Hän liittää ihmisen huolet, tuskat ja kysymykset itseensä ja upottaa ne hyvän Jumalan rakkauteen, armoon ja huolenpitoon.

Kun tällainen messias saapuu, ei enää ole tarpeen mennä Jerusalemin temppeliin toimittamaan uhreja. Nyt on tullut lopullinen uhri, joka antamalla itsensä vapauttaa ihmiset palvelemaan elävää Jumalaa, missä he ikinä ovatkin. Hän kohtaa tämän kaupungin asukkaita rakkaudellaan, antaa heidän kuulla lupauksensa uudesta elämästä ja antaa heidän kokea hyvyyttänsä. Sitä varten hän on perustanut kirkkonsa ja lähettänyt sen maailmaan. Siksi on myös Hämeenlinna-Vanajan seurakunta olemassa. Sen palvelukseen käymme nyt rukoillen asettamaan uutta kirkkoherraa.