Kuninkaan portti

Evankeliumi Matteus 21:1–9

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.”

Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:

– Sanokaa tytär Siionille:
Katso, kuninkaasi tulee!
Hän tulee luoksesi lempeänä,
ratsastaen aasilla,
työjuhdan varsalla.

Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:

– Hoosianna, Daavidin Poika!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Hoosianna korkeuksissa!

Jerusalemin kaupungin muurissa on yhä tänään monta porttia. Muureja on ollut useita eri paikoissa historian eri vaiheissa, mutta osa porteista on edelleen samalla paikalla kuin Jeesuksen aikana. Mistä portista Jeesus ratsasti sisään, kun hän saapui pääsiäisjuhlille? Missä nähtiin tämä nyt luettu ja laulettu kohtaus, jossa Jeesuksen seuraajat levittivät vaatteita ja oksia kuin kunniakäytäväksi hänen eteensä ja tervehtivät häntä kuninkaana? En tiedä, oliko muinaisessa Jerusalemissa jotain erityistä kuninkaan porttia, mutta sen sijaan juutalaisessa perinteessä tunnetaan portti, josta edelleen odotetaan messiaan saapuvan kaupunkiin. Se oli lähinnä Jerusalemin temppeliä ja siitä uskottiin Jumalan kirkkauden saapuneen temppeliin (Hesekiel 44:1-3). Tuota vanhaa porttia on satojen vuosien historiassa muokattu, suljettu ja avattu, ja nyt se on ollut umpeen muurattuna jo 500 vuotta. Sitä kutsutaan Kultaiseksi portiksi tai Armon portiksi. Ehkä Jeesus ratsasti juuri tästä portista, kuten tulkitaan kristillisessä perinteessä, sillä se antaa itään, Öljymäelle päin. Siitä suunnasta Jeesus saapui kaupunkiin Betfagesta tulevaa tietä, laskeutuen Öljymäeltä. Profeetta Sakarjan mukaan messias saapuu juuri Öljymäeltä (Sak. 14:4).

Tämä Jerusalemista. Mutta nyt ollaan Virroilla! Minulla on tänne ajamisessa aina ollut pohdittavaa, mistä risteyksestä kääntyisin. Kun tulen Tampereelta Kurun kautta ja pyrin tänne kirkkoon, syntyy halu kääntyä sellaisesta risteyksestä, jossa lukee ”keskusta”. Vaan sellaisia risteyksiä tuleekin vastaan peräti kolme kappaletta. Ensimmäinen ei ole kaikkein nopein eikä toinenkaan ole suorin reitti. Pitää malttaa mieltä ja kääntyä vasta kolmannesta. Silloin saavun liikenneympyrään, jossa seisoo karhu Virtain tunnuseläimenä. Ehkä juuri tämä reitti onkin oikea ”portti” Virroille. Ainakin se on suorin ja selkein. Ei ole syytä hätäillä ja ottaa ensimmäistä vaihtoehtoa, joka tulee vastaan vaan harkita. Silloin löytää parhaiten Virtain kirkkoon. Suomessa tunnetaan sanonta ”kirkko keskellä kylää”, mutta ei täällä kirkko ole ihan pääkadulla, vaikka se keskustan alueella onkin.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnilla onkin mietittävänä, mistä risteyksistä kääntyä ja mihin suuntaan. Kirkko ei ole kaikessa ihan keskellä eikä sen tarvitsekaan olla. Eihän sitä olekaan kutsuttu maailmalliseksi voimaan ja rikkauteen perustuvaksi valtakunnaksi, joka olisi olemassa itseään varten, vaan se on kutsuttu Jumalan valtakunnan edustajaksi, Jumalan valtakunnan tulemista ennakoivaksi merkiksi ja myös välikappaleeksi, jota Jumala käyttää valtakuntansa tulemisessa.

Vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa kirkon asema on edelleen hyvin lailla turvattu ja sen talous kantaa yhä, tulevaisuudessa on huolenaiheita. Jäsenten määrä laskee niin suhteellisesti kuin absoluuttisina lukuina, osallistumisaktiivisuus on vähentynyt ja sitoutuminen kirkon hengelliseen sanomaan on heikentynyt. Moni suomalainen kokee kirkon vanhoilliseksi ja kankeaksi, ja moni nuori aikuinen ei osaa sanoa yhtään syytä siihen, miksi toisi lapsensa kasteelle ja antaisi tälle kristillistä kasvatusta. Uskoa ei nähdä elämää kannattelevaksi voimaksi vaan pikemminkin elämää haittaavaksi tekijäksi.

Yhä kuitenkin kristinuskolla on kulttuurisesti suorastaan itsestään selvä asema. Myös sellaiset ihmiset, jotka eivät pidä itseään erityisemmin Jumalaan uskovina, saati Jeesuksen nimeä tunnustavina, noudattavat mieluusti Kristuksen sanomaa läpäiseviä oikeudenmukaisuuden, armollisuuden, lähimmäisenrakkauden ja omastaan uhraamisen arvoja. Kun satoja vuosia on maassa saarnattu Jumalan tahtoa ja jokaisen ihmisen yhtäläistä arvoa hänen luomanaan ja lunastamanaan, on ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteuttaminen nyt monissa julkisissa puheenvuoroissa kaikkein korkeimmassa asemassa. Näissä arvoissa kaikuu kristillisen uskon peruskumu ikään kuin jonkinlaisena kaiken läpäisevänä taustasäteilynä. Mutta vaikka näiden aarteiden merkitys nyt yleisesti tunnustetaan, aina ei niiden perustaa Jeesuksen julistamassa Jumalan valtakunnassa tunnisteta, vaan ajatellaan Kristuksen evankeliumin olevan niille päinvastaista.

Ehkäpä Jeesuksen ratsastus Jerusalemiin herätti samanlaisia kahtaalle jakaantuvia ajatuksia. Osa tunnisti, että tässä tulee nyt odotettu Messias, jota tulee tervehtiä kuninkaana. Hänet Jumala on lähettänyt kansansa pelastajaksi, hänen sanoissaan ovat viisaus, totuus ja rakkaus. Hänen tekonsa osoittavat, että uusi aika alkaa, toivon ja rauhan aika. Mutta samaan aikaan toiset olivat varmoja, ettei tuollainen mies mikään messias ole. Eihän hän edes näytä voittoisalta kuninkaalta! Missä on hänen sotaväkensä, seuraajien joukkohan on vain tavallista köyhää kansaa, rampoja ja resupekkoja? Missä on hänen miekkansa ja kilpensä, ja mikä sotaratsu tuollainen kuormajuhta on? Eihän aasilla voi edes karauttaa päin väärämielisiä väkijoukkoja eikä polkea jalkoihin vastustajia. Ihmisystävällinen, pieni ja rauhallinen otus.

Mutta tämä kuningas ei tulekaan väkivallan voimalla. Hän tulee hiljaisena ja nöyränä valloittajana, joka ottaa haltuunsa ihmisiä sisältä päin. Missä hänen ääntään kuunnellaan, missä hänen sanojansa seurataan ja missä häneen uskotaan, siellä hän tekee ihmisistä valtakuntansa kansalaisia. Hän antaa heille elämän ja poistaa heidän pelkonsa, sillä hän vakuuttaa heidät Jumalan rakkaudesta, oli heidän elämässään millaisia vastoinkäymisiä tahansa. Sellainen sanoma vapauttaa ihmisen syyllisyyden tunteesta ja riittämättömyyden tunteesta. Se antaa ihmiselle kokemuksen rakastettuna olemisesta ja Jumalan suunnitelmista osalliseksi tulemisesta. Joka saa kokea rakkautta ja hyväksyntää, haluaa osoittaa niitä muillekin. Sitä kautta Jumala tuo valtakuntansa kaikkialle. Hän kutsuu siihen ihmisiä kaikilla paikkakunnilla ja antaa äänensä kuulua täälläkin.

Niin, millainen tulevaisuus on Virtain seurakunnalla? Mistä risteyksestä sen on syytä kääntyä, mistä portista käydä tulevaisuuteen? Tulevaisuuden kysymyksiä, suunnitelmia ja valintoja on mietitty piispantarkastuksen aikana seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden sekä erilaisten yhteistyökumppanien kanssa. Kaikesta huomasi, että täällä halutaan turvautua Jumalaan, joka antaa tulevaisuuden ja toivon. Siksi halutaan tehdä yhteistyötä seurakunnan kanssa tämän paikkakunnan ihmisten parhaaksi.

Jeesus ei kuninkaana astunut valtaistuimelle vaan suostui kärsimään. Kuningas ilman miekkaa ja kilpeä tuli oman kaupunkinsa surmaamaksi. Hän antoi itsensä uhriksi, ja siksi kristillinen seurakunta tervehtii häntä edelleen samoin hänen tuodessaan kärsimyksensä lahjat meille ehtoollismessussa. Siinähän me laulamme ”Hoosianna korkeuksissa, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen”. Me liitymme uskossa niihin, jotka Jerusalemin kaupungissa ottivat hänet vastaan. Sen merkiksi nousemme nyt ylös ja yhdymme uskontunnustukseen.