Köynnöstä kantamassa

Hugo Simberg ei symbolistina selittänyt teoksiaan vaan jätti ne tarkoituksella arvoituksiksi. Se antaa katsojalle tilaa muodostaa omia tulkintojaan. Eivätkä nämä tulkinnat koske vain nähtyjä kuvia, vaan myös omaa elämää niiden valossa. Sellaista on taide: jokainen katsoja asettuu vuorovaikutukseen nähdyn ja koetun kanssa. Oma elämä tulkitsee kuvia, ja kuvat alkavat tulkita katsojan elämää. Näitä freskoja ovat monet sukupolvet katsoneet vuosien mittaan, ensin ihmetellen ja kysellen, sitten vaieten ja omaa elämää miettien.

Kirkkoa koristelevat taiteilijat saivat työskennellä suljettujen ovien takana rauhassa. Kun kaupunkilaiset kirkon valmistuttua päästettiin sisään, he olivat ällistyksellä lyötyjä, jopa tyrmistyneitä, osa myös suuttuneita. Korkeimmalle kohotetun käärmeen ohella lehteriä kiertävät alastomat pojat herättivät pahennusta. Tässä kohtaa on vaikea sanoa, kumpi oli aikaansa edellä, taiteilija vai kaupunkilaiset! Nykyään tuskin voisi kuvitella kirkkoon alastomien lasten kuvia. Sellainen pysähtyisi jo lapsivaikutusten arviointiin.

Mitä nämä köynnöstä kantavat pojat ovat? Lukumäärän perusteella Simberg lienee ajatellut kahtatoista apostolia. Mutta poikien asentojen ja ilmeiden perusteella he ehkä kuvaavat eri tapoja, joilla ihmiset elämäänsä suhtautuvat.

Yhdelle elämä on helppo tehtävä, toiselle taas ylivoimainen taakka. Yksi pysähtyy poimimaan jotain kaunista, toinen tarkastelee omia haavojaan. Yksi pysähtyy miettimään, miksi oikein teen tätä, toinen katsoo taakseen palatakseen sittenkin vielä takaisin, tai ehkä kysyen, kuka muu kulkee kanssani.

Oletko sinä tässä kuvassa? Millaisena köynnöksen kantamisena sinun elämäsi näyttäytyy? Mikä sävyttää sinun kulkuasi tässä kulkueessa? Kuka olet näistä pojista? Mitä kohti kuljet?

Jospa Simbergin ajatus apostoleista onkin siirrettävissä tänään kirkossa koolla oleviin? Jospa nämä ovatkin kirkon työntekijöitä? Diakonian ja kasvatuksen viroissa seurakunnissa ja muualla? Miltä sinun työsi tuntuu, miltä sen tekeminen maistuu?

Onko työsi kevyttä, raskasta, turhauttavaa? Tuottaako se haavoja, antaako se onnistumisen kokemuksia? Ehtiikö sen ohessa nähdä mitään kaunista? Löytyykö muista kantajista apua?

Minua viehättää tässä teoksen kokonaisvaltaisuus. Teos on suuri ja kiertää lähes koko kirkon. Köynnöstä aletaan kantaa oven luota ja sitä tuodaan kohti alttaria. Lähinnä alttaria on palava pensas, jonka luo köynnöstä tuodaan. Palava pensas on Raamatussa yksi peitteistä, joihin Jumala on itsensä salannut. Pelottava, mutta puoleensa vetävä Jumala. Tarkkaan katsoen siinäkin pensaassa on käärme. Toisellakin puolella kirkkoa tullaan elävän, lehtiä kasvavan mutta piikikkään pensaan luo.

Köynnöksen kantaminen on kuva siitä, mitä kirkkoon tulijan elämä on; se on liikettä kohti Jumalaa. Jokainen ovelta sisään astuva kantaa omaa elämäänsä Jumalan luo, kukin omanlaistansa elämää ja omalla tavallaan. He kulkevat kohti Jumalaa, mutta Hänenkin luokseen tullaan haavoittavien piikkien ja koettelevan käärmeen kautta.

Erityisesti pidän yksityiskohdasta, joka jää helposti huomaamatta. Miltä köynnös näyttää oven yläpuolella? Siinä ei ole vain satunnainen vyyhti, vaan tyylitellyt kreikan alfa ja omega; A ja O eli alku ja loppu. Johanneksen ilmestyksessä Jeesus sanoo olevansa alku ja loppu. Hän on ensimmäinen ja viimeinen.

Jumalassa on koko elämä, hän on ensimmäinen ja viimeinen. Hän on luonut sinut, antanut sinulle elämän ja tehtävän vaeltaa Jumalan luo. Hän on kutsunut sinut ja antanut sinulle tehtäväsi myös kirkossa kantaa sitä yhdessä toisten kanssa. Sinun työlläsi on tarkoitus. Olet osa Jumalan suurta suunnitelmaa. Jumala on elämän antaja ja myös ikuisen elämän antaja. Sinä saat ottaa osaa siihen työhön, jota Elämän Antaja tekee.

Tähän sanomaan vastaamme yhtymällä uskontunnustukseen.