Piispan saarna ordinaatiomessussa Tuomiokirkossa loppiaisena 6.1.2014

Evankeliumi Matt. 2: 1-12

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:

– Sinä, Juudan Betlehem,

et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,

sillä sinusta lähtee hallitsija,

joka on kaitseva kansaani Israelia.”

Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

 

Vuoden vaihtuessa esitetään aina arvioita taakse jääneestä. Julkaistaan katsauksia merkittävimmistä uutisista. Merkittävyyttä tosin on vaikea arvioida. Uutistapahtumia on hankala laittaa tärkeysjärjestykseen. Kun niin tehdään, kenties yhtenä mittarina on se, miten monta uutista kyseisestä asiasta on vuoden aikana julkaistu. Asiat, jotka ovat olleet monessa tiedotusvälineessä ja joista on kirjoitettu monta kertaa, nousevat myös tärkeimpien tapahtumien kärkeen.

Tärkeys ja merkittävyys voivat kuitenkin paljastua vasta pitkän ajan kuluessa. Asiat, jotka vaikuttavat monien elämään ja kokonaisten kansojen suuntautumiseen, harvoin ovat sellaisia, että niiden pitkäkestoinen vaikutus ilmenisi ensi silmäyksellä. Usein jostain asiasta innostutaan hehkuttamaan, että ”tässä tehdään nyt historiaa”, vaikkei ole mahdollisuuksia tietää asian merkityksestä tulevaisuudelle. Arviot perustuvat vain hetken kokemukseen. Sama koskee myös vuodenvaihteen katsauksia: kun tärkeimpiä uutisia poimitaan, mittarit ovat kovin lyhyitä ja rajoittuvat vain viime kuukausien nostoihin.

Parissa kansainvälisessä äänestyksessä valittiin tällä tavoin viime vuoden merkittävimpiä henkilöitä. Korkeimmille sijoille nousivat nimet, jotka tuottivat paljon suurvaltojen politiikkaan liittyviä uutisosumia, kuten ehkä saattoi odottaa. Mutta kiintoisalla tavalla henkilöt olivat sellaisia, jotka olivat saattaneet suurvallat hämmennyksiin. Guardian-lehden äänestyksessä ensimmäisellä sijalla oli salakuuntelun paljastanut amerikkalainen Edward Snowden sekä jaetulla toisella sijalla suomalainen Sini Saarela yhdessä toisen venäläiselle öljynporauslautalle pyrkineen aktivistin kanssa. Kolmannelle sijalle nousi paavi Franciscus, arvatenkin hänkin siksi, koska hän on onnistunut luomaan uudenlaista kuvaa roomalaiskatolisesta kirkosta ja hänet on median kommentaareissa kuvattu jonkinlaiseksi edeltäjänsä vastakohdaksi.

Näitä tärkeinä pidettyjä henkilöitä yhdistää se, että laajan yleisön silmissä he edustavat jotain instituutioista ja valtarakenteista irrottautuvaa tapaa toimia. Riippumatta siitä, pidetäänkö ensin mainittujen aktivistien tekoja ylipäätään oikeutettuina tai ei, he ovat onnistuneet nostamaan esiin tärkeitä asioita. Siinä he ovat yllättäneet ne, joilla on käsissään valtaa. Mutta miten kauan heitä tullaan pitämään merkittävinä henkilöinä, on toinen asia – tämän vuoden lopussa valittaneen jo eri sankarit. Yksittäisen ihmisen tekojen merkittävyys paljastuu vasta pidemmän ajan kuluessa.

Kun maailman merkittävimpiä ihmisiä listataan, voisi olettaa, että kärkisijalle nostettaisiin myös joulun päivänsankari, jolle loppiaisena kannetaan syntymälahjoja. Onhan Jeesuksen merkitys kristinuskon keskuksena vaikuttanut mitä merkittävimmin kokonaisten maanosien kulttuurin muotoutumiseen. Mutta häntä harvoin nostetaan esiin, vaikka hänen nimensä hyvin tunnetaan. Lieneekö syynä se, ettei hänen merkitystään yksinkertaisesti tunnisteta, vai se, että pelätään sen mainitsemisen merkitsevän myös tunnustamista, uskon merkityksessä? Länsimaisen kulttuurin kasvatteja vaivaa joskus outo ”kristofobia”: ei rohjeta puhua Kristuksesta vaikka salaa toivotaan häneltä jotain hyvää.

Mutta sellaista ei ymmärtänyt Herodes, eivätkä sellaista ymmärrä vieläkään hänen tavallaan ajattelevat. Herodes oli huolissaan vain omasta vallastaan. Pieni poika jossain palatsien ulkopuolella sai hänet pelkäämään, vaikka hänen käytössään olivat varat ja voimat. Tuo pieni lapsi oli köyhä ja avuton, mutta jo pelkkä hänen syntymänsä horjutti itsevaltiaan istuinta.

Vastasyntynyt lapsi oli periaatteessa helppo ohittaa ja pitää mitättömänä. Mutta niin huomaamaton kuin hän olikin, niin suureksi on hänen vaikutuksensa vääjäämättä kasvanut, että tänään miljardit tunnustavat hänen nimeään ja turvautuvat siihen rukouksissaan. Hänessä on toteutunut se, mitä hän itse sanoi sinapinsiemenestä, joka on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille (Matt. 13:32).

Harvalla oli noilla syntymäpäivillä mitään aavistusta tulevasta; ehkä Marian ja Joosefin lisäksi vain Luukkaan evankeliumin kertomilla paimenilla ja Matteuksen kertomilla tietäjillä. Koko muu maailma oli tietämätön, vaikka sille jo vinkkejä annettiin tämän syntyvän lapsen merkityksestä. Tähden ilmestyminen oli sellainen vihje, ja tähteä seuraten tietäjät etsiytyivät hänen luokseen.

Vihjeen sai heiltä myös Herodes, ja hän ymmärsi, ettei tulevaisuus ole hänen vaan tuon pienen pojan. Mutta kykenikö Herodes aavistamaan, etteivät juonittelu ja väkivalta tulisi antamaan hänelle eikä kenellekään muulle rauhaa eikä turvaa? Sellaisen tulevaisuuden voi antaa vain rakkaus ja luottamus, joita tuo vastasyntynyt ilmentää; Jumalan rakkaus, maan päällä rauha ja hyvä tahto ihmisiä kohtaan.

Vastasyntynyt Marian poika onkin Jumalan Poika, itse ihmiseksi syntynyt Jumala. Päältä katsoen sitä eivät huomaa paimenet eivätkä tietäjät, tuskin Joosef ja Mariakaan. He kaikki huomaavat sen vain, koska tästä lapsesta on Jumala heille antanut lupauksia. Heidän uskonsa siihen, että vähäinen ja köyhä lapsi olisikin taivaan ja maan kuningas ja herra, perustui yksinomaan Jumalan sanaan.

Se oli tuonut myös idän tietäjät juuri Betlehemiin. Nyt he tiesivät tulleensa enemmän kuin suuren kuninkaan eteen, ja he heittäytyivät maahan hänen edessään. Sana, jota tässä kohdassa Matteuksen evankeliumin kreikankielisessä alkutekstissä käytetään kumartamisesta, tarkoittaa nimenomaan Jumalalle osoitettavaa palvontaa, ei ainoastaan kunnioitusta valtiaan edessä. Kenties tässä kuvauksessa heijastuu myös varhainen itäisen kirkon tapa jumalanpalveluksessa kumartua maahan asti. On arvailtu, että se olisi sieltä siirtynyt islamiin jokaisen muslimin rukouksen osaksi.

Bysanttilaisessa käytännössä tiedetään maahan asti kumartamisen säilyneen; ortodoksisessa kirkossakin kumarretaan ylävartaloa aina osana Herra armahda -rukousta, ja katolisessa kirkossa polvistutaan eräiden rukousten aikana. Luterilaisuudesta on kumartaminen ja polvistuminen lähes kadonnut; hyvä, jos penkissä istuessaan edes ajatuksiaan kumartaa. Meillä on niin paljon pelätty ulkonaista hurskautta ja alleviivattu omaa yksityistä sielunsisäistä ja salaista hartautta, että jumalanpalveluskin taipuu omissa ajatuksissaan istumiseksi.

Mutta yhdessä kohdassa olemme säilyttäneet sen, mitä tietäjätkin tekivät: ehtoolliselle tultaessa meillä tavallisesti polvistutaan Kuninkaan eteen. Siinä Hän itse on luonamme piiloutuen pieneen leivänpalaan ja viinitilkkaan. Ne eivät vaikuta kuninkaan juhla-aterialta, mutta niiden välityksellä hän ottaa meissä sijaa ja valtaa meidän sydämemme, tulee meidän uskomme, toivomme ja rakkautemme sisällöksi. Hän, joka on helppo ohittaa ja unohtaa, onkin koko elämän perusta ja antaa sille suunnan ja tarkoituksen.

Juuri siinä on loppiaisen salaisuus sekä syy, miksi sitä vietetään: loppiainen kutsuu etsimään lasta, seuraamaan tähteä, kuulemaan Jumalan ääntä. Loppiainen vetää kaikki kansat, viisaat ja ymmärtäväiset kumartamaan Häntä, joka on kaiken A ja O, alku ja loppu. Loppiainen on vanhempi juhla kuin joulu; sen kreikkalainen nimi epifania tarkoittaa Jumalan kirkkauden ilmestymistä. Sitä vietettiin alun perin Jeesuksen kasteen juhlana, päivänä, jolloin hän aloitti toimintansa.

Tämän päivän taloudellisilla mittareilla ajatellen loppiainen näyttää vain vapaapäivältä, joka katkaisee työn ja tuottavuuden, tai vain sopivalta päivältä naapurimaan turisteille saapua jouluostoksille. Mutta hengelliseltä sisällöltään loppiainen on paljon enemmän: se on jumalallisen salaisuuden päivä, päivä, jolloin pimeään yöhön sytytetty pieni valo valaisee kaiken kirkkaudellaan.

Loppiaisen sanoma on tänään luetun Kolossalaiskirjeen kohdan mukaan niin ”häikäisevän kirkas salaisuus”, että itsekeskeiset valtiaat pelästyvät, mutta viisaat lankeavat kasvoilleen, avaavat arkkunsa ja puhkeavat ylistykseen. Silloin toteutuu myös tänään luetun Vanhan testamentin sana Jesajan kirjasta: Näin sanoo Herra […] tälle kaikkien halveksimalle […] itsevaltiaitten orjalle: Kuninkaat saavat vielä nähdä! He nousevat osoittamaan kunnioitusta, ruhtinaat heittäytyvät maahan edessäsi (Jes. 49:7). Ehkä tämä pitää paikkansa paitsi tietäjistä, myös maan mahtavista.

Tänään vihitään kirkon palvelukseen uusia diakoneja ja pappeja. Teidät kutsutaan ja lähetetään tämän salaisuuden palvelijoiksi. Apostoli Paavalikin oli otettu sen palvelijaksi, ja hän kirjoittaa saaneensa tehtäväksi ilmoittaa salaisuuden, joka oli ollut aikojen alusta kätketty mutta jonka Jumala nyt on paljastanut. Hän antaa tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo (Kol. 1:27).

Alussa mainitsemiani merkkihenkilöitä kiiteltiin siitä, että he olivat osoittaneet kansalaistottelemattomuutta. Viime vuonna käytiin maassamme tuohtunutta julkista keskustelua siitä, voiko joissain tilanteessa noudattaa Jumalan tahtoa enemmän kuin maan lakia. On selvää, että kristitty seuraa maan lakia, mutta hän kuuntelee omassa tunnossaan Jumalan ääntä. Hän ei voi antautua palvelemaan sellaista valtaa, joka sortaa ihmistä. Hän tuo kaikille julki sitä kirkkautta, jonka ihmisiä rakastava Jumala on kätkenyt ihmiseksi syntyneeseen Poikaansa.

Betlehemiin saapuneet tietäjät osoittivat tottelemattomuutta Herodesta kohtaan. He eivät paljastaneet, missä vastasyntynyt Kuningas oli. He seurasivat jälleen Jumalan heille antamaa neuvoa mennä toista tietä kotiinsa. Mutta näin he tietämättään joutuivat välillisesti osallisiksi Herodeksen toteuttamasta lastenmurhasta. Myös pieni Jeesus-lapsi selvisi Jumalan Joosefille antaman neuvon lähettämänä turvaan Egyptiin. Mutta hän joutui myöhemmin kantamaan viattomana kuoleman niin Herodeksen kuin tämän surmaamien puolesta.

Teidän tänään vihittävien kutsumuksena on myös seurata Jumalan tahtoa. Se ei aina ole helppo eikä yksinkertaisesti tunnistettavissa. Se säilyttää myös salaisuutensa. Jotkut asiat jäävät meille tutkimattomiksi kysymyksiksi. Kaikki arvoitukset eivät ratkea. Mutta paljastetun salaisuuden kirkkaus säteilee juuri Kristuksessa. Hänessä on kyllin; hänen rakkaudessaan ihmisen elämä saa suunnan ja valon.

Myös teidät lähetetään paljastamaan salaisuutta. Te ette kätke ettekä piilota. Te ette sulje arkkujanne vaan avaatte niitä. Te jaatte Jumalan aarteita Hänen loppumattomista lahjoistaan. Jumalan Hengen lahjaa, viisautta ja voimaa käymme nyt teidän osaksenne vihkimyksessä rukoilemaan.