Levoton maailma ei tunne joulurauhaa. Se ei hiljene eikä pysähdy. Miten se voisikaan? Onhan elämä ylipäätään liikettä, toimintaa ja muutosta. Mieli ja keho tekevät koko ajan jotain silloinkin, kun lepäämme. Sydän lyö ja keuhkot hengittävät, aivot antavat käskyjä ja luovat mielikuvia. Ajatukset kulkevat muistoissa tai suunnittelevat tulevia. Rauhallisinkin ihminen kuhisee elämää, ja hiljaisinkin on täynnä liikettä.

Onko siis turha toivoa rauhaa jouluksi? Ei sittenkään. Joulun rauha ei ole liikkumattomuutta eikä äänten poissaoloa. Se on sydänten keskittymistä tärkeimpiin asioihin, sellaisiin, joita myöhemmin tulee muistelemaan ja kaipaamaan. Niitä ovat hetket läheisten kanssa, heidän luonaan, joiden kanssa jaetaan elämän parhaimmat hetket. Ne olivat todennäköisesti täynnä kiirettä ja hälinää, mutta mieleen ovat jäänyt ilo ja rauha.

Tänä syksynä on koko Euroopan yllättänyt laajojen kansanjoukkojen vaellus maanosan halki, Suomeenkin asti. Nämä ihmiset kertovat hakevansa rauhaa. He hakevat paikkaa, jossa voisi turvallisesti rakentaa tulevaisuutta. Moni on paennut kuolemanvaarassa sotaa ja väkivallan uhkaa. Tuleeko heille joulurauha? Osa saa olla lähimpiensä kanssa, osa ei. Osa elää levottomuudessa ja epävarmuudessa, keskinäisessä kyräilyssä ja vihassakin. Osaan kohdistavat ympäristön ihmiset epäluulonsa omien huoliensa tähden.

Joulun evankeliumistakaan ei löydy inhimillistä rauhaa eikä turvallisuutta. Päinvastoin se on täynnä vierautta, uhkaa ja pakenemista. Betlehemin majataloon ei mahtunut sisälle. Maria ei päässyt ihmisten huoneeseen synnyttämään, vaan sai nukuttaa lapsensa karjan kaukaloon. Pian sai perhe piilotella Herodeksen miekkamiehiä ja paeta vieraaseen maahan. Ei rauhaa, ei lepoa, ei huolettomuutta. Mutta kaikessa kuitenkin ilo vastasyntyneestä, äidin rakkaus, isän huolenpito ja lapsen luottamus.

Rauhan ja levon kokemukset tunnistaa yleensä vain jälkeenpäin. Ne ovat piilossa arkisen vaivan alla. Turvallisuuden tunne limittyvät pelon ja huolen kanssa. Ihmisen elämä on harvoin vain jompaakumpaa, pelkkää rauhaa tai silkkaa pelkoa. Ne sekoittuvat keskenään. Näin on ollut alusta lähtien, ja näin oli myös Jumalan Pojan perheessä. Iloa pienen Jeesus-lapsen syntymästä varjosti huoli hänen tulevaisuudestaan.

Mutta juuri tähän pieneen lapseen ja hänen elämänsä epävarmuuteen on kätkettynä maailman toivo ja tulevaisuus. Hänessä Jumala itse astuu osaksi huolten ja pelkojen vaivaamaa ihmiskuntaa. Jeesus-lapsi jakaa kaikkien vieraitten, ulos suljettujen, kuolemalla uhattujen ja pakoon ajettujen osan. Siksi hän voi sekä auttaa rauhaa kaipaavia että osoittaa, missä rauha on. Se on keskinäisessä rakkaudessa ja luottamuksessa.

 

Tampereen piispantalossa adventtina 2015

Matti Repo

Tulostettava Adventtikirje 2015