Piispan puhe Keskussairaalan jouluhartaudessa 19.12.2013

Hyvä Keskussairaalan väki, arvoisat potilaat, omaiset ja henkilökunta.

Väitetään, että ihminen voi elää joitain viikkoja ilman ruokaa, joitain päiviä ilman vettä, joitakin minuutteja ilman happea, mutta ei hetkeäkään ilman toivoa.

Ruoasta voi tahdonvoimalla paastota päiväkausia, juomatta saattaa kestää jonkin aikaa ilman nestehukkaa ja henkeään voi pidättää jonkin tovin, mutta tulevaisuuteen ei voi tähytä, ellei siellä ole edes jotain odotettavaa. Edes pientä valopistettä, joka lupaa jotain ja johon kiinnittyä. Jotain, joka antaa samalla kertaa lepoa ja tyytyväisyyttä siihen tilanteeseen, joka on, sekä voimaa mennä vielä eteenpäin kohti uutta tilannetta. Toivo pitää hengissä, mutta toivon puute sulkee ihmisen kuin pimeään kuiluun.

Ihmisen perustarpeita voidaan ryhmitellä monella tavalla. Ruoka ja juoma, lämmin koti ja vaatteet ylle, läheisiä ihmissuhteita, koulutusta ja kehitystä, työtä ja toimeentuloa, lepoa ja virkistystä – kaikkea tätä tarvitaan, jotta elämä sujuisi. Ihminen tarvitsee perusluottamusta siihen, että hän on aineellisista puutteistaan ja inhimillisistä huolistaan huolimatta turvassa. Jotta hän jaksaisi päivästä toiseen, hänen tulee olla avoin tulevaisuuden mahdollisuuksille ja nähdä ne suurempina kuin pelkoa aiheuttavat asiat. Sen, mikä on lupaavaa, tulee olla hänelle merkittävämpää kuin sen, minkä hän kokee uhkaavana.

Sairaalassa ja terveydenhoidossa ylipäätään ymmärretään hyvin ihmisen kokonaisvaltaisuus. Sairaan paraneminen tai sairauden kanssa eläminen edellyttävät myös henkisiä voimavaroja. Ihmisen tarpeet eivät tyhjene vain ruumiillisiin tarpeisiin. Myös sielulla ovat tarpeensa. Ehkä juuri sitä tarkoittaa Jeesuksen sana: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta. (Matt. 4:4)

Tutussa joululaulussa tämä pohdinta puetaan runon muotoon: Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin. Nuo rikkaan täyttää aatokset, kuin mielen köyhänkin: suun ruoka, juoma, meno muu; laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu.

Tokihan jouluun saa valmistautua niin kuin juhliin valmistaudutaan: kattamalla pöytää, kutsumalla vieraita, lepäämällä ja iloitsemalla, laululla ja leikilläkin. Ei se vielä merkitse sitä, että ”laps’ hukkuu hankeen”. Mutta jotenkin säväyttävästi laulun runoillut hausjärveläinen tilanomistaja Mauno Isola tunnisti keskellä 30-luvun lama-aikaa, että niin rikas kuin köyhä voivat joulussaan keskittyä aivan samaan asiaan ja ohittaa näin joulun varsinaisen sanoman. Kummankin huomio kohdistuu vain syömiseen, juomiseen ja juhlintaan Jeesus-lapsen jäädessä orpona palelemaan. Kummankin sydän kohdistui vain siihen, mitä piti itselleen tärkeimpänä, riippumatta siitä, miten polttavista tarpeista oli tosiasiassa kysymys.

Ihmisen tarpeita on pelkistetty myös kolmeen: hän tarvitsee jatkuvuuden tunteen, merkityksen kokemuksen sekä tulevaisuuden toivon.

Jatkuvuuden tunne tarkoittaa itsensä näkemistä osana jotain suurempaa, liittymisenä sukuun, perheeseen, kansaan ja kulttuuriin. Yksilö ei ole vain yksilö eikä häntä ole vain heitetty olemassaoloon ilman suhdetta toisiin. Hänellä on oma taustansa ja hänen työllään sekä persoonallaan on merkitystä toisille ihmisille. Ei ihme, että sukututkimus on suosittua varsinkin varttuneempien keskuudessa. Kysymykset siitä, mistä tulen ja kuka olen nousevat elämänkokemuksen myötä yhä tärkeämmiksi. Ne, jotka saavat lapsia ja lapsenlapsia, saavat kokea jatkuvuutta omissa jälkeläisissään; ne, joilla ei jälkeläisiä ole, saavat iloita nähdessään kättensä tai henkensä työn jälkiä ja vaikutusta muulla tavoin.

Ihminen tarvitsee merkityksen kokemuksen: hänen askareensa, työn tekemisensä, ihmissuhteensa, hänen arkensa ja juhlansa eivät ole vain ulkopuolisia hänelle itselleen, eivät tarpeettomia hänen tai toisten hyvinvoinnin kannalta, vaan ne ovat keskeinen osa hänen omaa elämäänsä. Ne koskettavat sitä, mitä varten hän on olemassa, mikä tekee hänen jokapäiväisistä toimistaan mielekkäitä. Hän voi kokea niissä antavansa itsensä sillä tavoin, että tuntee olevansa juuri oma itsensä, oma arvokas persoonansa.

Ihminen tarvitsee tulevaisuuden toivoa: hänellä tulee olla jotain odotettavaa huomiselta päivältä, kun hän illalla käy nukkumaan. Hän tarvitsee jonkin hyvän asian, jonka toteutumista hän voi odottaa ja jonka hyväksi hän voi nähdä toimivansa ja jonka vuoksi hän voi nähdä elävänsä. Vaikka elämässä on menetyksiä ja pettymyksiä, tulevaisuus on aina avoin. Se ei koskaan koostu vain minun itseni asioista vaan lukemattomista muista muuttujista, joista jokainen voi tuoda jotain hyvää myös minun elämääni.

Miten nämä kaikki liittyvät jouluun? Suuremman kokonaisuuden osana ihminen haluaa kokea jatkuvuutta, hän palaa lapsuuden jouluihin tai niihin jouluihin, jolloin omat lapset olivat pieniä. Hän haluaa heidänkin kokevan saada liittymistä siihen joukkoon, joka viettää samaa juhlaa. Joulussa saa iloita siitä, mitä enkeli ilmoitti paimenille, mikä julistettiin ilosanomaksi kaikelle kansalle: teille on syntynyt Vapahtaja.

Ihmisellä on korkea arvo, koska Jumala, elämän antaja, itse tulee ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa. Syntyessään pieneksi lapseksi Hän antaa merkityksen kaikelle ihmiselämälle. Kaikki ovat tärkeitä, riippumatta heidän ominaisuuksistaan tai saavutuksistaan. Jumala antaa itsensä pieneksi, heikoksi ihmiseksi ihmisten hoivattavaksi. Silloin hän yhtäältä jakaa itsensä jokaisen heikon ihmisen kanssa, ottaa jokaisen elämän omaan itseensä, mutta myös antaa itsensä tavallisten ihmisten käsiin ja uskoo itsensä ihmisten rakkauden ja hyväntahtoisuuden varaan. Näin hän kaksinkertaisesti tekee ihmisen elämästä mielekästä: Jumala itse tulee ihmiseksi ja tekee itsensä riippuvaiseksi ihmisistä. Voiko kukaan ihminen saada korkeampaa elämän tarkoitusta ja korkeampaa vastuuta?

Ihmisellä on myös toivo, koska Jumala itse tässä pienessä lapsessa katsoo tulevaisuuteen. Hän, joka on kaiken elämän antaja, kasvaa kohti aikuisuutta ihmisten kätten hoivassa. Niin myös jokainen lapsi kirkkain ja luottavaisin silmin katsoo tulevaisuuteen tietämättä siitä mitään. Hän vain yksinkertaisesti luottaa siihen, että kaikki on hyvin ja hänestä pidetään huolta. Jokainen aikuinen ihminen näkee myös lapsessa tulevaisuuden, oli lapsi oma tai toisten. Jokainen ymmärtää, että jos kenen tahansa lapsi jää hankeen unohtumaan, jotain on vialla tulevaisuuden ymmärtämisessä avoimeksi.

Meidän ei odoteta tuovan kultaa eikä mirhamia tuon rakkaan lapsen luo, joka tervehtii meitä laulun mukaan vain tyhjin käsin. Jeesus-lapsella on Jumalan Poikana aivan kyllin kaikkea. Mutta köyhyydessäänkin hän on rikas, sillä hän omistaa maailman ihmisten sydämet. Antaahan hän heille sekä jatkuvuuden, merkityksen että tulevaisuuden.

Rukoilemme.

Armon ja rakkauden Jumala. Joulun odotus tiivistyy näihin päiviin.
Sielumme kaipaa pyhää hiljaisuutta ja todellista rauhaa ja riemua.
Jumala, armahda meitä. Avaa silmämme näkemään, mitä sinä olet meille valmistanut.
Opeta meitä jakamaan joulun iloa keskenämme ja antamaan yltäkylläisyydestämme niille,
joilla on tyhjät kädet ja joiden elämä huutaa lähimmäistä.
Tätä pyydämme rakkaan Poikasi Jeesuksen nimessä. Aamen.