Isoisän ja isän rakkaudella

Kannattelen sylissä nuorinta lapsenlasta. Hänen isoveljensä kiipeilee samaan aikaan selässäni ja nousee hartioilleni nauraen. Mietin, ymmärsinkö olla tällaisista läheisyyden hetkistä onnellinen silloin, kun omat lapseni olivat pieniä. Vai koinko silloin vain kiireisyyttä ja pidinkö lasten hellyydenosoituksia huomionhaluna ja sisarusten kilpailuna? Onko niin, että vasta isoisän ikäisenä otan lasten rakkautta yhtä luonnollisesti ja yksinkertaisesti vastaan niin kuin sitä ottaa vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan se lapsi, jota sylissäni kannan?

Joulun keskushenkilö on Jeesus-lapsi. Mutta joulun evankeliumissa on muitakin. Neitsyt Maria sai tehtävän tulla Jumalan Pojan äidiksi. Hänen rakkauden teoistaan mainitaan jouluevankeliumissa ”synnytti, kapaloi, laittoi seimeen”. Toki Maria myös ruokki, pesi, kantoi ja nukutti niin kuin kuka tahansa äiti. Luultavasti myös yhtä epätietoisena, miten se kaikki tehdään, kuten kuka tahansa ensimmäisen lapsensa saanut.

Mutta entä Joosef, Jeesuksen kasvatti-isä? Ehkäpä hän olikin jo isoisän ikäinen. Ehkä Joosefilla oli jo ennestään Marian ikäisiä lapsia. Näin ainakin kirkollisessa perimätiedossa. Apokryfinen Jaakobin protoevankeliumi, joka lienee kirjoitettu toisen vuosisadan puolivälissä Kristuksen jälkeen, täydentää Raamatun lyhyitä tietoja Jeesuksen syntymästä. Siinä on monia aiheita, jotka tunnetaan ortodoksisista ikoneista, kuten lapsen syntyminen luolassa. On vaikea sanoa, millä näistä piirteistä on historiallinen tausta ja mikä on hurskaan mielikuvituksen tuotetta. Kirjoituksessa kuitenkin mainitaan Joosefin olleen leski. Hänen kerrotaan saaneen tehtäväkseen ottaa lapsonen Maria Jerusalemin temppelistä luokseen asumaan. Joosefin sanotaan estelleen: ”Minulla on poikia ja olen vanha, mutta tämä on nuori. Tulenhan naurettavaksi Israelin lasten edessä.”

Kuitenkin Joosef otti Marian, koska ylimmäinen pappi katsoi sen olevan Jumalan hänelle antama tehtävä. Joosef vei tytön kotiinsa, mutta poistui itse pitkiksi ajoiksi rakennustyömailleen. Erään kerran kotiin palatessaan hän yllättyi tytön olevan raskaana ja joutui ymmärrettävästi hämmennykseen ja häpesi, ettei ollut kyennyt suojelemaan neitoa kodissaan.

Raamatussa Matteuksen evankeliumissa kerrotaan Joosefin pohtineen Marian hylkäämistä, mutta ottaneen kuitenkin hänet vaimokseen ja hyväksyneen hänen selittämättömän raskautensa. Enkeli oli unessa kehottanut häntä siihen. Joosefista tuli näin neitseestäsyntymisen todistaja, joka joutui uskomaan siihen, mitä hänelle sanottiin ja minkä hän unessa koki Jumalan ilmoitukseksi. Tämä tekee Joosefista suorastaan profeetan, vaikkei hänen kerrota ikinä mitään saarnanneen, saati kirjoittaneen. Joosefin uni näet viittasi suoraan kristinuskon keskeisimpään opinkappaleeseen, vaikkei tuosta opista ollut vielä tietoakaan: tämä lapsi ”sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta”, kuten uskontunnustuksessa lausutaan. Jumalan Poika syntyi ihmiseksi. Kun Matteuksen evankeliumi kirjoitettiin, tällainen uskon vakaumus varhaisilla kristityillä jo oli, vaikka se kirjattiin uskontunnustukseksi vasta paljon myöhemmin.

Jouluevankeliumissa Joosef ehkä jää sivulliseksi, kun huomio keskittyy Mariaan, Jeesus-lapseen, paimeniin ja enkeleihin. Monissa joulun ikoneissa Joosef istuu mietteissään selkä Mariaan ja lapseen päin, nojaten päätään käteensä. Ehkä niin ilmaistaan, että hänellä on ristiriitaisia ajatuksia kaikesta tapahtuneesta. Joosefin tapaan lukemattomat isät ovat kokeneet itsensä kolmanneksi pyöräksi lapsen synnyttyä. Eikä joka kodissa isää olekaan.

Joosefin tehtäväksi jäi uskoa saamansa ilmoitus ja vahvistaa se tekemällä oma tehtävänsä. Siinä olennaisin vastuunkantaminen oli isällisen rakkauden osoittaminen lapselle. Joosef ehkä oli isoisän ikäinen, mutta hän toimi niin kuin isät toimivat. Hän piti huolta äidistä ja lapsesta, hän osoitti rakkauttaan niin kuin isät tekevät viemällä poikansa mukanaan työhön. Jeesus oppi häneltä rakentajan ammatin. Mutta luulen hänen oppineen jotain vielä tärkeämpää. Ehkä juuri Joosefin osoittama rakkaus kaikuu Jeesuksen omissa sanoissa, kun hän opetta kutsumaan Jumalaa Isäksi. Ehkäpä juuri Jeesuksen käyttämä hellittelymuoto, Abba, ”Isi”, oli lähtöisin hänen omasta turvallisesta luottamuksestaan vanhaan Joosefiin.

Miten tärkeä ja kauaskantoinen voikaan olla hyvä suhde vanhempiin tai isovanhempiin! Siitä saa levollista elämänrohkeutta ja itsetuntoa, mutta siitä oppii myös jotain Jumalasta. Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan olevan Isä, ”jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa.” (Ef. 3:14)

Isillä on tehtävänsä, myös isoisillä. He voivat osoittaa huolenpitoa, rakkautta ja läsnäoloa omalla tavallaan – vaikka sitten turvallisina kiipeilytelineinä. Sekin auttaa uskomaan, että Jumala on hyvä.

Rukoilemme. Pyhä Jumala, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä. Sinä lähetit Poikasi ihmiseksi. Näin sinä annoit jumalallisen elämäsi ihmisten hoivaan. Herra Jeesus, sinä synnyit pieneksi lapseksi äidin ja isän huomaan. Me kiitämme sinua rakkaudestasi ja rukoilemme: anna meidänkin osoittaa rakkautta ja ottaa vastaan rakkautta niin, että autamme toisiamme uskomaan Sinun hyvyyteesi. Siunaa joulujuhlamme. Aamen.