Piispan saarna Aleksanterin kirkossa jouluaattona 24.12.2013

Evankeliumi Luuk. 2: 1-14

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

 

Kuinka moni teistä lähetti tänä vuonna joulukortteja? Nostakaapa kättä.

Mitä kirjoitit joulukortteihisi? Kuinka monen korteissa luki ”Hyvää joulua”? Toivottiko joku ”Iloista joulua”? Entä ”Rauhallista joulua”?

Siinä olivat ehkä kolme suosituinta tervehdystä: Hyvää, iloista, rauhallista. Toki korteissa saattoi lukea jotain muutakin; ainakin ”onnellista uutta vuotta”, mutta ehkä myös ”levollista joulua”, ”hauskaa joulua”, ”joulumieltä” jne., tai ehkä vain ”joulun tervehdys”. Silti tuntuu ainakin minusta kaikkein luontevimmalta toivottaa nimenomaan hyvää joulua, iloista joulua tai rauhallista joulua. Mistä se johtunee?

Luulen, että toivotuksemme kertovat siitä, millaista joulua itse odotamme, mitä siis itse haluamme kokea. Silloin se myös kertoo siitä, mikä meidän mielestämme on olennaista aidossa joulussa. Sitähän me juuri kaipaamme ja siksi myös toisillemme toivotamme.

Hyvä, ilo ja rauha. Ei ole sattumaa näiden sanojen suosio, sillä ne ovat myös joulun evankeliumin avainsanoja. Ne kuulimme äsken luetussa Raamatun kappaleessa, ja vieläpä kaikki samassa kohdassa: ne ovat kaikki osia enkelten sanomasta ja enkelten ylistyslaulusta. Ne sisältyvät siihen joulutervehdykseen, mitä taivaasta haluttiin toivottaa paimenille. Siksi ne lienevät kaikkein parhaita toivotuksia myös meidän joulunviettoomme, ovathan ne suorastaan Jumalan viesti meidän postikorteissamme!

Eivät paimenet olisi paljon saaneet hupia tai hyötyä, saati iloa tai rauhaa siitä viestistä, joka kiiri maailman pääkaupungista Roomasta, suurelta keisari Augustukselta ja jonka täytäntöönpanoa valvoi Syyrian käskynhaltija. En usko, että paimenet olisivat pitäneet mieluisina terveisinä vauhditusta verolle pantaviksi. Mitäpä iloa rahattomalle paimenelle olisi marmorikaupunkeja rakentavasta tai voittamattomia legioonia varustavasta keisarista?

Tuskin myöskään Joosef ja Maria lähtivät Betlehemiin viihtyäkseen verottajan luetteloissa. Matka pelkästään oli vaivalloinen, saati sitten jonottaminen viranomaisten edessä tai tungeksiminen majapaikkaa hakemassa, varsinkin kun nuori Maria oli viimeisillään raskaana. Ei voi kutsua hyväksi, ei iloiseksi eikä rauhalliseksi heidän jouluretkeään. En usko Mariankaan nauttineen siitä, että hänen synnyttämisensä aika tuli eikä hän ollut kotona lähimpiensä autettavana, eikä hänen lapselleen ollut edes vuodetta. Tuskin hän oli etukäteen kuvitellut, että esikoisen synnyttyä joutuisi työntelemään eläimiä sivuun näiden omalta syöttökaukalolta.

Betlehemin arkitodellisuus ei anna juhlaan aiheita. Niin kauniina kuin muinainen itämainen kylä mielikuvissamme ja joulukorteissamme kimalteleekin tähtitaivaan alla, se oli oikeasti vain köyhä kyläpahanen, jossa ihmiset asustivat eläimineen kallioon koverretuissa luolissa. Niin suloiseksi kuin kuvittelemmekin siloposkisen nuoren äidin lapsi sylissään, hänen kipunsa eivät olleet yhtään sen vähäisempiä kenen tahansa ensimmäistään synnyttävän. Niin jumalallista hohdetta kuin ajattelemmekin lapsen pään ympärillä säteilleen, niin arvattavasti vauva todellisuudessa näytti ihan samalta kuin muutkin vastasyntyneet.

Jeesuksen syntymän arkitodellisuus ei ollut mitenkään erityisen juhlallinen. Hurskasta haaveilua olisi kuvitella, että se olisi ollut pelkästään hyvä, iloinen ja rauhallinen hetki, vaikka epäilemättä hyvyyden, ilon ja rauhan kokemus varmasti valtasivatkin vastasyntyneen vanhemmat, kun lapsi nukkui heinillä.

Mekin elämme arkista todellisuutta, mutta vuodesta toiseen haluamme kokea hyvää, iloista ja rauhallista joulua. Mikä sen meille antaa? Tuskin ainakaan arkitodellisuus, sillä se on meillä täynnä huolta huomisesta, vaivaa ja väsymystä, kipuja ja sairauksia, työtä ja uupumusta, elannon hankkimista ja varojen säästämistä, tulevaisuuteen varautumista ja menneiden murehtimista. Ei arki sinänsä ole juhlan aihe. En usko paimentenkaan olleen erityisiä suurten näköalojen miehiä, toisiansa tehokkuuteen psyykkaavia innovaattoreita tai uusien alojen valloittajia. He olivat arkisia miehiä, ehkä oloihinsa tyytyviä, ehkä pettyneitä tai kyllästyneitä. Heistä itsestään ei ole meille juhlan aiheeksi, niin työn sankareita kuin olivatkin.

Juhlan syy ei löydy heistä, vaan siitä ihmeestä, jota he saivat todistaa. Ilman sitä ihmettä ei meilläkään olisi jouluna juhlaa. Poistapa joulukuusta joulu, niin sinulle jää arkitodellisuus – miksi juhlia sellaista?

Enkelten sanomassa ovat joulukorttiemme avainsanat hyvä, ilo ja rauha – mutta niitä ei heti huomaa. Sellaista on arkisen elämän keskelle tuleva Jumalan sana. Sitä ei heti tunnista eikä ymmärrä. Enkeli lausui paimenille: Minä ilmoitan teille ilosanoman. Tässä kohdassa ei suomen kielessä näy se, mitä Luukkaan tekstissä kreikaksi lukee. Enkelin lause voitaisiin kääntää: minä julistan teille hyviä uutisia. Sitä kokonaisuutta ilmaistaan yhdellä ainoalla kreikan kielen verbillä – minä sitaateissa sanottuna ”evankelisoin”.

Antiikin kreikassa sana evankeliumi ei ollut mitään raamattukieltä, jollaisena me nyt sen tunnemme. Se oli poliittinen viesti, sanoma voittoisan kuninkaan valtaistuimelle noususta tai tiedonanto hänen vastustajiensa kukistumisesta. Viestintuoja toi hyvän uutisen hallitsijan voitosta eli ”evankelisoi”. Se oli sana, jota tiedetään käytetyn myös keisari Augustuksen saavutuksista kerrottaessa. Mutta jouluna hän on vain sivuhenkilö, joka tarvitaan sijoittamaan varsinainen suuri sanoma historiaan, tuomaan se ihmisten arkitodellisuuteen, keskelle verovelvollisten vaivoja. Maailmanvallan päämies itse saa väistyä unohdukseen vastasyntyneen köyhien lapsen tieltä! Nyt kuullaan oikea hyvä uutinen, jota on totuttu kutsumaan suoraan sen kreikankielisestä sanasta tehdyllä suomennoksella: minä ilmoitan teille ilosanoman.

Mutta enkeli jatkaa: Minä ilmoitan suuren ilon kaikelle kansalle. Tässä kohdassa kreikan kielessäkin esiintyy sana ilo, eikä siihen liity mitään poliittisia sivumerkityksiä. Enkelillä on kerrottavana nimenomaan suuri ilo kaikelle kansalle. Jumalan sanoma on suuri ilo kaikille, se ei ole hyvä uutinen vain niille, jotka kykenevät maksamaan veronsa tai jotka hyötyvät keisarille suoritetuista maksuista. Se on suuri ilo kaikelle kansalle, pienistä suuriin, köyhistä rikkaisiin, vähäisistä merkittäviin. Kaikelle kansalle on syntynyt Vapahtaja.

Kolmanneksi enkelten kuoro laulaa: Maan päällä rauha. Rauhallista joulua kaivataan niin kodissa kuin kaupungilla. Ei Suomen Turun säilyttämä keskiaikainen perinne suotta julista nimenomaan ”joulurauhaa”. Joulun tulee olla ihmisille levollista ja turvallista aikaa, vapaata rikosten ja väkivallan pelosta. Mutta niin vahva ja kaikkia koskettava kuin rauhan kaipuu on, niin vääjäämättömästi se myös jouluisin särkyy. Toiveena on saada olla levossa, mutta aina ilmaantuu jotain häiritsevää – joko pieni eripura kotona tai sitten vapaastaan huumaantuneiden ihmisten elämöinti ja tappelu tai jopa kokonaisten kansakuntien aseellinen selkkaus jossain päin maailmaa.

Tänä jouluna joudutaan erityisellä huolestumisella katselemaan sen maan tilannetta, jonka käskynhaltija valvoi ensimmäistä verollepanoa. Syyrian Antiokiassa alettiin Jeesuksen seuraajia ensimmäisen kerran kutsua kristityiksi (Apt. 11:26). Siitä jatkuu syyrialaisen kristinuskon historia tähän päivään asti. Nyt Syyriassa käydään katkeraa sisällissotaa, joka on kestänyt jo yli kaksi vuotta ja joka on vaatinut jo 120.000 kuolonuhria ja miljoonien jäämisen kodittomiksi. Monet ovat menettäneet toivonsa rauhasta eivätkä uskalla ajatella myöskään sitä, millaiseksi tilanne voi muuttua jommankumman osapuolen voittaessa. Tilanne näyttää umpikujalta, ja näkyvissä on vain lisää verenvuodatusta, vihaa, kostoa ja katkeruutta. Miten kaipaammekaan enkelten ylistyslaulun todeksi tulemista!

Vanhassa Bibliassa enkelten laulu jatkui: maassa rauha, ihmisille hyvä tahto. Näinhän meillä laulettiin myös kunniaa jumalanpalveluksissa vielä reilut kymmenkunta vuotta sitten, ennen uudistusta. Se oli jäänyt elämään liturgiassa, vaikka jo vuoden 1938 Raamatuissamme se kuului toisin: maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto. Raamatunkääntäjät ymmärsivät, ettei Jumalan antama rauha perustu vain ihmisten omaan hyvään tahtoon.

Tällä kohtaa oli vaikeasti ymmärrettävä kreikan sanamuoto, joka kirjaimellisesti tarkoitti ”hyvän tahdon ihmisiä”. Oli vaikea sanoa, mistä on kysymys. Keitä nuo hyvän tahdon ihmiset ovat, joilla on rauha? Ymmärrettiin, ettei kyse olekaan toivotuksesta ihmisten muuttua hyväntahtoisiksi, vaan Jumalan hyvästä tahdosta heitä kohtaan. Lopullisen varmistuksen tämä ajatusmalli sai, kun 1940-luvun lopulla löydettiin Kuolleen meren lähettyviltä, Qumranin luolista kirjakääröjä, joissa tätä samaa sanaa käytettiin. Siitä kävi ilmi, että ”hyvän tahdon ihmiset” tarkoittaa Jumalan hyvyyttä ihmisiä kohtaan. Jumala hyvyydessään valitsee ihmisen ja tekee hänestä hyvän tahtonsa toteuttajan.

Nykyinen Raamattumme, joka on ollut käytössä 20 vuotta, kääntääkin enkelten laulun maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Lähtökohtana on Jumalan hyvä tahto, hänen rakkautensa ihmistä kohtaan. Ihminen, joka saa ottaa vastaan hyvyyttä, tahtoo myös itse antaa hyvyyttä. Ihminen, joka saa kokea rakkautta, tahtoo myös vastarakkaudessa sitä osoittaa. Ihminen, jolle Jumala lahjoittaa hyvyyttään ja rakkauttaan, ryhtyy myös itse vapaasti ja rakkaudessa seuraamaan Jumalan hyvää tahtoa.

Hyvä, ilo ja rauha – nämä kolme joulun tervehdystä ovat siksi paljon enemmän toivotuksia postikortissa. Ne eivät ole vain kauniita sanoja, joiden avulla pääsemme joulun tunnelmaan. Ne ovat itsensä Jumalan omia lahjoja, jotka hän meille tarjoaa. Ne hän on kiinnittänyt kaikki siihen lapseen, jonka syntymän juhlaa nyt vietämme. Tuo pieni poika on itse Jumalan Poika, Jumalan ihmiseksi syntynyt hyvä tahto ja rakkaus, joka voi tuoda kaikille ihmisille hyvän tahdon ja rakkauden.

Herra Jeesus Kristus syntyi Betlehemin seimeen kauan sitten, mutta tänäkin jouluna hän saa syntyä tuhansien ja miljoonien ihmisten sydämiin tuomaan sinne hyvyytensä, ilonsa ja rauhansa. Siihen ei tarvita suuria ponnistuksia, ei joulujuhlan vaikeita valmisteluja. Siihen tarvitaan vain edes kipinän verran uskoa, joka rukoilee: tule, Herra Jeesus! Tule, joulun lapsi! Tule, sinä maailman toivo, hyvyyden, ilon ja rauhan lähde.

Nouskaamme ja yhtykäämme uskontunnustukseen.