Saarna Messukylän seurakunnan piispantarkastuksessa Aitolahden kirkossa 9.10.2016

 

Evankeliumi Matt. 22: 1-14

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:

”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.

Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”

 

Kuninkaallisten perhejuhlat ovat kiinnostavia. Suomessakin seurataan tarkoin, mitä monarkkien elämään kuuluu, vaikka tasavaltalaisia olemmekin. Prinsessojen ja prinssien häitä katsellaan televisiosta ja herttuaparien elämää seurataan iltapäivälehdissä. Pienten kruununperillisten kastejuhlat näytetään televisiossa, ja lehdissä arvioidaan lapsukaisten käytöstä – oltiinko kuninkaallisen siniverisesti hillittyjä vai tavallisten kansalaisten tapaan eloisia ja äänekkäitä.

Ei ihme, että Jeesuskin kertoo kuninkaallisista häistä vertauksena Jumalan suhteesta ihmisiin. Tällaista vertausta kuuntelevan mielikuviin tulee paljon mukavia ajatuksia. Pääsisipä tuollaisiin juhliin! Saisipa kutsun palatsiin! Olisinpa niin onnekas! Tällainen inhimillinen kaipuu on tuttua myös lukemattomista saduista, jotka käsittelevät kuninkaan pojan häitä ja yhtä neitoa, jonka kohdalle valinta osuu.

Saduissa on prinssejä, jotka lähtevät valkeilla ratsuillaan etsimään onnekasta prinsessaa torpan tyttöjen tai keittiöpiikojen joukosta, minne tämä on joutunut pahan juonen seurauksena. Prinssi löytää neitosen tuhansien joukosta, ja kohta harmaasta taviksesta kuoriutuukin aito prinsessa ja jo soivat hääkellot.

Yhteistä näille romanttisille tarinoille on, että ne on kerrottu köyhyyteen ja kurjuuteen sidotun pienen ihmisen näkökulmasta. Sympatiat ovat tyttöpoloisen puolella. Paha juonittelija saa palkkansa. Prinssin persoonaan ei kiinnitetä huomiota, vaan huomio kiinnittyy yksin siihen, että hän tuntemattomasta loistosta saapuvana pelastaa onnettoman, kutsuu, valitsee ja ottaa hänet omakseen ja vie hääjuhliin.

Monessa raamatunkohdassa Jumalan valtakunnan koittamista verrataan hääjuhlaan. Tuon ajan ihmisille hääjuhla oli parasta, mitä saattoi kuvitella. Se kesti monta päivää, siellä sai syödä ja juoda, laulaa ja tanssia yhdessä sukulaisten ja ystävien kanssa. Elämä oli jotain muuta kuin kurjaa raatamista nälkäpalkalla. Ei ihme, että ikuista elämää verrataan Raamatussa hääjuhlaan.

Kuningas valmistaa hääjuhlan pojalleen ja lähettää palvelijoitaan kutsumaan juhlavieraita. Mutta nämä onnettomat eivät arvosta ainutlaatuista kutsua vaan torjuvat sen mitä arkisemmilla verukkeilla. Eivätkö he ymmärrä, miten ainutlaatuinen tilaisuus menee heiltä sivu suun? Mitä on pelloilla työskentely tai kaupoilla käynti verrattuna kuninkaallisiin häihin? Millainen ihminen haluaa viettää jatkuvaa arkipäivää ilman juhlahetkiä? Vielä pahempaa, että kutsutut käyvät sanantuojien kimppuun, pieksävät ja surmaavat heitä.

Jeesuksen puheen kärki kohdistuu hänen omaan kansaansa. Sen luokse on Jumala lähettänyt lukuisia sanantuojia, profeettoja, jotka kutsuvat juhlaan, elämään Jumalan omaisuuskansana ja viettämään juhlaa taivaallisen Kuninkaan kustannuksella. Mutta siitä kansa ei ole piitannut, vaan on vaientanut kutsujat. Vihastunut kuningas on antanut arvottomien joutua sotajoukkonsa tuhottavaksi.

Jo Vanhan testamentin profeetat olivat toistuvasti sanoneet, että Israelin onnettomuudet, sen joutumiset vihollisten veristen hyökkäysten kohteeksi, johtuvat siitä että se oli hylännyt Jumalan kutsun. Mutta Jeesuksella on enemmän sanottavana: jos omat eivät osoittaudu juhlan arvoisiksi, kutsutaankin toisia. Nyt avataan ovet kaikille, keitä vain teiltä ja toreilta löytyisi. Omaisuuskansaan otetaankin muita, aivan vieraita.

Ensimmäiset eivät olleet kutsun arvoisia, mutta nyt kootaan kaikki, ”niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista”. Hyvät, pahat ja arvottomat. Kolme kutsuttua ihmisryhmää, joista hyvät ja pahat saapuivat juhlaan, mutta ne, jotka eivät olleet juhlan arvoisia, jäivät siitä itse ulos.

Toissapäivänä olin Linnainmaan seurakuntatalolla Messukylän diakoniatyön järjestämässä Hyvän mielen päivässä. Parisataa ihmistä eri puolilta seurakuntaa ja vähän muualtakin Tampereelta oli saapunut juhlavaan hetkeen. Tarjolla oli lähimmäisyyttä, vaatetta, ruokaa ja palveluja, kuten hiusten leikkuuta. Oli hetken aikaa aivan raamatullisen hääjuhlan tuntua. Siitä tuli todella hyvä mieli!

Ihmiset saapuivat kuka mistäkin, kenties monenlaisen osattomuuden keskeltä. Mutta he saivat kokea olevansa seurakuntalaisia. Saivat kokea, miltä tuntuu olla kutsuttu ja valittu. Tämän tekivät mahdolliseksi lukemattomat vapaaehtoiset, jotka yhdessä työntekijöiden kanssa valmistelivat heille Hyvän mielen päivän.

Siinä oli paitsi pieni kuva siitä, millaista voi olla Jumalan valtakunnassa, myös käytännöllinen esimerkki siitä, mitä merkitsee olla seurakunta; mitä merkitsee viettää ikuista hääjuhlaa jo nyt, keskinäisessä yhteydessä lahjoja jakaen. Seurakuntalaiset ryhtyivät Jeesuksen lähettiläiksi, esittämään kutsua juhlaan, vetämään sisään kaikkia ihmisiä ja palvelemaan heitä. Sellaista on tulla Jumalan rakkauden välikappaleeksi.

Vertauksen lopussa huomataan mies, jolla ei ole juhlavaatteita. Miksi hänet viskataan ulos, vaikka juuri haluttiin koota kaikenlaisia ihmisiä? Miksi vaate on yhtäkkiä noin suuri etikettivirhe? Ilmeisesti mies ei ollut osoittanut arvostusta kutsujaa kohtaan, kun hän ei pukeutunut juhlan arvon mukaisella tavalla. Väärin pukeutunut juhlavieras saa kertomuksessa yksin edustaa niitä, jotka ovat kyllä kutsutut, mutta eivät lopulta valitut. Hänen osansa on kuvata niitä, jotka kyllä kuulevat Kuninkaan kutsun, kiinnostuvat siitä sekä juhlasta mutta eivät lopulta elä kutsun mukaan eli eivät ole kutsusta huolimatta valittuja.

Tämä vakava sana palauttaa meidät sadun äärelle. Prinssi, joka etsii prinsessaansa hylkää lukuisan joukon muita tyttöjä. Monta kutsutaan, mutta vain yksi otetaan. Sadut on aina kerrottu sen näkökulmasta, jota onnistaa, mutta suurempi joukko on niitä, joita ei onnista. Miten mielellämme luemme itsemme juuri siihen joukkoon, joka on paitsi kutsuttu, myös valittu!

Vertauksen juhla on kuva seurakunnasta, jossa on monenlaisia ihmisiä, niin hyviä kuin pahoja. Se koostuu niin pyhistä kuin syntisistä, ja vain Jumala voi tehdä erottelun. Samana perjantai-iltana olin Linnainmaalla vielä nuorten yökahvilassa ja näin Messukylän seurakunnan nuorten uuden paidan. Siinä luki englannin kielellä syntinen ja pyhä. Mehän olemme kristittyinäkin yhtä aikaa syntisiä itsessämme ja pyhiä Kristuksessa. Meidän tehtävämme on kutsua kaikkia eikä jaotella ihmisiä.

Mutta kun kuva juhlasta vaihtuu kuninkaan saapumiseen katsomaan juhlavieraitaan, muuttuukin vertaus kirkosta vertaukseksi viimeisestä tuomiosta. Vain Kuningas havaitsee, kenellä ei ole hääpukua. Vain Jumala kykenee tekemään eron ihmisten kesken, kuka pelastuu ja kuka joutuu ulos pimeyteen. Hän tekee kysymyksen, mutta mies menee sanattomaksi. Jumalan edessä ei ihmisellä ole puolusteltavaa.

Vanhassa Bibliassa sanottiin niistä, jotka eivät olleet arvollisia, että nämä eivät olleet ”mahdollisia”. Tämä vanha sana kulkeutui myös vanhoihin virsiin. Moni muistaa nykyisestäkin virsikirjastamme sen, jossa lauletaan: ”Et itsessäs olekaan mahdollinen, vaan Jeesus on laupias voimallinen. Näin heikkona kiirehdi Jeesuksen luo, hän haavoistaan lääkettä tunnolle suo.” (VK 311:4)

Tähän kutsuun vastauksena nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.