Epävarmoille ja pelokkaille on syntynyt Vapahtaja

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Virsi 21:10 Nyt Jumalalle kunnia…

Kristuksessa rakkaat joulun viettäjät! Me lauloimme juuri enkelten kanssa. Seisten liitimme äänemme taivaalliseen kuoroon. Tutuin sanoin toistimme sen, mitä kuulimme evankeliumista. Siihen oli helppo yhtyä. Myös ne, jotka kokevat, etteivät osaa laulaa tai muista sanoja, saivat mielessänsä hahmotella: Nyt Jumalalle kunnia, kun antoi ainoon Poikansa…

Virteen saattoi yhtyä vaikka ei täysin ymmärtänyt, mitä lauloi ja kenelle tai miksi seisoi ja mitä sillä oikein tarkoitti. Niin vain tuli liitytyksi itseään suurempaan ja vanhempaan joukkoon. Edeltävät sukupolvet, niin kauas kuin kykenee muistamaan, taisivat ajallaan tehdä samoin, ja luultavasti pitkä ketju niitäkin polvia, joita kukaan ei enää pysty muistamaan.

Olivatko nuo edeltävät sukupolvet jotenkin meitä kummempia, pyhempiä tai uskovaisempia? Tuskin. Eivätköhän ihmiset olleet ihan samanlaisia kuin me, mielessä kysymyksiä ja epävarmuutta, huolta huomisesta ja riittämättömyyden tunnetta. Elämän väliaikaisuus ja kaiken ohi kiitävyys oli heille ainakin yhtä totta kuin meille. Kenties se oli heille vielä enemmän kouriintuntuvaa todellisuutta. Nälkä ja puute, sairaudet, sodat ja kuolema tulivat vääjäämättä tutuiksi.

Turha kuvitella, että edelliset sukupolvet elivät jotenkin tapahtumaköyhempää tai tylsempää elämää kuin me, vaikka heillä ei ollut nykyisiä teknisiä laitteita, nykyistä Suomen elintasoa, koulutustasoa tai mahdollisuutta matkustella ja nähdä maailmaa. Heille elämä oli raastavampaa taistelua kuin meille. Mutta ennenkin luotettiin Jumalaan sen verran mitä osattiin ja sen verran mitä toivoa uskallettiin.

Menneisyyteen katsellen maailma näyttää seesteisemmältä kuin se aika, jota eletään, tulevaisuudesta puhumattakaan. Ongelmat näyttävät olleen poissa, tai ainakin ne näyttävät nykyisten ongelmien valossa yksinkertaisemmilta. Sitä ne eivät kuitenkaan olleet. Ratkenneina ja ohi menneinä ne vain näyttävät jälkikäteen helpommilta.

Samoin myös joulu nostaa esiin muistoja ja mielikuvia. Kenties sitä onnellista ja kaunista, turvallista ja rauhallista lapsuuden joulua ei ollut olemassa yhtään sen kummemmin kuin nytkään. Mieleen vain jäi hetkisen tunnelma lapsen kokemana, ja sitäkin ovat vuodet kullanneet ja kiillottaneet. Lapsuuden muistoihin ei enää pysty palaamaan.

Ei ollut huoletonta elämä kenelläkään niistä, jotka joulun evankeliumissa mainitaan. Paimenet tekivät yksitoikkoista ja heikosti arvostettua yötyötä; Joosefille tuotti vaivaa lähteä pitkälle matkalle, kun verottajan byrokratia sitä vaati. Mieltä kaihersi myös epätietoisuus lapsesta, jota morsian odotti. Maria puolestaan joutui kestämään raskautensa vaivat ja synnyttämään oudossa paikassa vailla perheenjäsentensä neuvoa ja turvaa. Kaikki se sadunhohto oli poissa, millä mielemme koristelee Jeesuksen syntymän. Silti kaikki nämä ihmiset uskalsivat kulkea tulevaisuuteen luottaen siihen, että Jumala on heidän kanssaan.

Ehkä se onkin ainoa mahdollisuus pelon ja epävarmuuden maailmassa: luottaa Jumalaan ja antaa hänelle kunnia, tuli mitä tuli. Elämää ei nimittäin voi käsikirjoittaa etukäteen. Se tuottaa yllätyksiä ja pettymyksiä. Se tuo eteen riitaantumista ja eroja. Se kuljettaa työttömyyteen ja osattomuuteen. Se tuottaa sairautta, surua ja kuolemaa. Se panee ihmiset pelkäämään ja pakenemaan. Sen kaiken me olemme nähneet, vaikka emme olisi sitä itse kokeneetkaan. Olemme uutisissa seuranneet voimattomina Aleppon kaupungin raunioista pakenevia, ja tällä viikolla olemme järkyttyneet terrori-iskuista Saksassa, Sveitsissä ja Turkissa. Jos meillä onkin rauha, kymmenet miljoonat ihmiset elävät pelossa, pulassa ja pakolaisuudessa.

Joosefille ja Marialle ei ollut sijaa Betlehemin majapaikassa. Mielikuvissamme he sen vuoksi joutuivat talon sijasta talliin pihan perälle. Totuus lienee ollut toisenlainen. Ei tuon ajan Palestiinassa ollut eurooppalaisia hirrestä rakennettuja talleja ja navettoja. Ihmiset asuivat luolissa, joissa oli sisempänä asuintila ja ulompana eläinten luola. Tällaisia muinaisia asuinluolia esitellään turisteille tämän päivän Betlehemissä. Majapaikan isäntä ei torjunut Mariaa ja Joosefia kylmästi ulos, vaan päinvastoin otti heidät luokseen, kenties omaan kotiinsa. Mutta he eivät mahtuneet sisempään luolaan vaan jäivät eläinten seuraksi ulompaan. Isäntä osoitti heille vieraanvaraisuutta niissä rajoissa, jotka olivat hänelle mahdolliset.

Eilen uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaisista vain alle puolet uskoo Jumalaan. Tosin, kun laski mukaan kaikki ne, jotka olivat vastanneet ”kyllä” joillakin ehdoilla, saatiin korkeampi luku. Ehkäpä ihmisillä onkin usko jossain mielen sopukoissa uinumassa. Kun siitä kysytään, alkaa empiminen: en minä mikään uskovainen ole. Mutta kun tulee tilanne, jossa tarvitaan toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen, mieleen hiipii rukous ja Jumalalta turvan etsiminen. Ei uskomista noin vain määritellä kysymysten ja vastausten tasolla; silloin jää tavoittamatta se, että kyseessä on pikemminkin elämän perusturva ja hapuileva suuntautuminen johonkin sinne, minne jo aiemmatkin sukupolvet olivat tähdänneet.

Eivät paimenet ymmärtäneet eikä Maria ymmärtänyt, mitä kaikki merkitsisi. Eivät he nähneet tulevaisuuteen. Hehän näkivät vain tuiki tavallisen, köyhän perheen lapsen. Mikä todiste tästä lapsesta se voisi olla, että enkelten ilmestys oli juuri koettu? Vasta aika näyttäisi, tulisiko tuosta pojasta mitään. Emme osaa sanoa, mitä paimenet uskoivat ja mitä he epäilivät, tai mitä Maria ja Joosef ajattelivat. Ehkä he vain toivoivat näkevänsä Jumalalta hänen tekojaan ja jatkoivat elämäänsä niitä odottaen. Siinähän se oli jo luottamus Jumalaan. Ei usko olekaan tämän vaikeampaa. Se on turvautumista Jumalaan ja häneltä lahjojen odottamista. Se on yhtymistä toivon virteen, Jumalalle kunnian antamista ja maan päällä rauhassa elämistä.

Sinulle on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Löydät hänet seimestä makaamasta. Sinun ei tarvitse etsiä Jumalaa mistään suljetusta paikasta, ei rikkaiden palatseista, ei mahtavien kabineteista eikä oppineiden kammioista. Löydät hänet yksinkertaisuudesta, heikkoudesta ja köyhyydestä eikä sinun tarvitse pelätä, vaikka astut taivaan ja maan Kuninkaan eteen. Löydät hänet, kun rukoillen tulet tämän pienen lapsen luo, käyt hänen halvan vuoteensa äärelle ja pyydät häntä omaan majataloosi. Hän antaa sinulle rauhan ja toivon kaiken pelon ja epävarmuuden keskelle. Hän johdattaa sinut myös itse vieraanvaraisuuden, rakkauden ja luottamuksen tielle.

Jumalaa hänen teoistaan kiittäen nousemme nyt ja yhdymme uskontunnustukseen.