Epäilevän Joosefin joulu

Evankeliumi Matt. 1: 18-24

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.

Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”

Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
– Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Joulu lähestyy. Herran syntymäjuhla on vain parin päivän päässä. Tänään hääritään vielä monissa tehtävissä. Joulua valmistelevan mielestä aika tuntuu loppuvan. Kaikkea sitä ei millään ehdi eikä jaksa saada aikaan, mitä tahtoisi. Mutta vaikka aikaa olisi kuinka paljon, tunne luultavasti olisi ihan sama. Tuntuisi siltä, ettei hyörinällään ja pyörinällään pysty valmistelemaan unelmien joulua, sellaista, jota muistikuvissaan kuvittelee joskus lapsena viettäneensä tai haaveilee jonkun jossain viettävän.

Mielikuvat ovat kuitenkin katkonaisia ja tunnelmalliset muistot perustuvat vain irrallisiin lämpimiin hetkiin. Tuskin ne lapsuuden joulut todellisuudessa olivat yhtään sen kummempia kuin nykyisetkään. Lehtien ja television mainoskuvista syntyy illuusio onnelasta, jossa herkkuja nautitaan hymyssä suin ja lahjoja jaetaan sovussa ja rakkaudessa. Näitä kuvia kun pitää ihanteenaan, ei ihme, että kaikki mitä saavuttaa, tuntuu kovin keskeneräiseltä ja ikään kuin vajaalta.

Neljäntenä adventtisunnuntaina katse kääntyy myös siihen, miten Jeesuksen vanhemmat valmistautuvat edessä olevaan lapsen syntymään. Päivän evankeliumissa huomio kohdistuu Neitsyt Mariaan ja hänen kohdussaan kasvavaan Vapahtajaan. Se palauttaa mieleen uskontunnustuksen sanat Jumalan Pojasta, joka ”sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta”. Jeesuksen äidillä on keskeinen paikka Jumalan suunnitelmissa maailman pelastamiseksi, ja siksi hänelle kuuluu kirkossa erityinen kunnia-asema kaikkien ihmisten joukossa. Hän on paitsi Jumalan Pojan äiti, tässä tehtävässään myös koko kirkon äiti.

Mutta Neitsyt Marian raskaus ja Jeesus-lapsen ihmeellinen alkuperä herättävät hämmennystä. Se tuo epävarmuutta uskon mielekkyydestä ja synnyttää epäilyksen tunteita koko joulun merkityksellisyydestä. Muistelemmeko me tänäkin vuonna vain jotain tarua, joka ei ole koskaan ollut totta? Onko Pyhän Perheen pian edessä oleva Betlehemin matka ja lapsen syntymä eläinten syöttökaukaloon vain samanlainen menneisyyteen heijastettu kaunis haavekuva, jollaisia omatkin joulumuistomme taitavat olla? Vietämmekö me joulua vain tavoitellen turhaa kauneuden kiiltokuvaa?

Luulen, että nämä kysymykset ovat pohjimmiltaan taustalla myös väittelyssä siitä, millainen joulunvietto sopii kouluun, tai millaiset joululaulut sopivat julkiseen tilaan. Mikä on uskon salaisuuden paikka joulussa? Joulu kuuluu kaikille, mutta pitääkö omaksua vielä siihen kiinnittyvä uskonnollinen sisältö? Eikö riitä, että on kaunista, on keskinäistä rakkautta, on kivoja perinteitä, hyviä ruokia, lahjoja ja lomaa – mutta ettäkö vielä Pyhästä Hengestä siinnyt ja neitseestä syntynyt lapsi, maailman Vapahtaja? Onko tässä pikku lapsessa jotain niin erikoista, että häntä koko maailma juhlii? Se vetää mielen aprikoivaksi.

Päivän evankeliumissa tämä kaikille ihmisille yhteinen aprikointi kuvataan Joosefin ajatuksissa ja käytöksessä. Vaikka tämä päivä on Marialle omistettu, tämä päivä suuntaa ajatukset myös Joosefiin ja hänen epäilyksiinsä. Ollaan aivan joulun alla, mutta onko koko joulussa mieltä?

Tämä pohdinta näkyy myös ortodoksisissa Jeesuksen syntymän ikoneissa. Teillä on nähtävillä kolme sellaista. Niissä on kaikissa samat elementit, joista osa nousee suoraan Raamatun evankeliumeista, Matteuksesta ja Luukkaasta, mutta osa myös Raamatun ulkopuolisista apokryfisistä evankeliumeista. Niissä on yhtäältä Raamatun evankeliumien aineksia, mutta myös täydentäviä, jopa mielikuvituksellisia aineksia. Joka tapauksessa niiden vaikutus tuntuu näissä ikoneissa, mutta niin se tuntuu myös meidän nykyaikaisissa kuvissamme Pyhän Perheen Betlehemin matkasta. Esimerkiksi ei Raamatussa kerrota, että Joosefilla ja Marialla olisi ollut käytössään ratsu. Kuitenkin se esiintyy lukemattomissa joulukorteissa ja koristeissa. Vanhin näistä apokryfisistä evankeliumeista, Jaakobin protoevankeliumiksi kutsuttu kirjoitus, on toisen vuosisadan puolivälistä. Sen ja sitä nuoremman Pseudo-Matteuksen evankeliumin vaikutus näkyy kaikissa ikoneissa mm. siinä, että syntymä tapahtuu luolassa. Mielikuvat hirrestä rakennetuista talleista ovat myöhempien vuosisatojen eurooppalaista mielikuvitusta.

Syntymäluola on aiheena varhaisemmalta ajalta kuin keisari Konstantinuksen 300-luvulla rakennuttama Betlehemin syntymäkirkko. Täällä kirkossa mahdollisesti istuvat Pyhällä maalla käyneet ovat ehkä laskeutuneet tuohon tärkeään pyhiinvaelluspaikkaan. Samassa kaupungissa on mahdollista nähdä myös arkeologien esiin ottama Jeesuksen aikainen asumasija; se on kaksiosainen luola. Tuona aikana ihmisiä asui hiekkakiveen kaiverretuissa luolissa, joista ulompi huone oli tarkoitettu eläinten suojaksi ja sisempi ihmisten sijaksi. Kenties Jeesus syntyi juuri tällaisessa.

Mutta apokryfisissä kirjoituksissa ei mennä lainkaan aluksi ihmisten asuinsijaan, vaan Marian synnyttämisen ajan tullessa paikalta löytyneeseen onkaloon. Siellä pimeydessä Maria synnyttää yksin, mutta lapsesta säteilee ihmeellinen valo. Joosef on etsimässä kätilöä, joka saavuttuaan toteaa Marian vielä neitsyeksi. Kolmen päivän kuluttua he siirtyvät sieltä sellaiseen huoneeseen, jossa on eläimiä, ja Maria laskee lapsen nukkumaan niiden seimeen. Tässä yhteydessä myös viitataan Jesajan kirjan kohtaan, jonka mukaan härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, minun kansani ei tajua (Jes. 1:3). Ennustukset täyttyvät, ja näiden eläinten sanotaan paitsi hengityksellään lämmittäneen lasta, myös rukoilleen sitä. Niinpä kaikissa Jeesuksen syntymän ikoneissa, samoin kuin lukemattomissa seimiasetelmissa ja joulukorteissa, esiintyy aina aasi ja härkä katsomassa seimessä makaavaa lasta.

Vanhin nähtävillänne oleva ikoni on seitsemänneltä vuosisadalta, Pyhän Katariinan luostarista Siinailta. Nativity, St. Catharine Sinai, 7th cent.

Toinen ikoni on fresko kirkossa Kappadokiassa, nykyisessä Turkissa, 1170-luvulta. Karanlik Kilise, Kappadokia

Kolmas ikoni on venäläisen mestarin Andrei Rublevin työ 1400-luvulta. Andrei Rublev, Kristuksen syntymä

Kaikissa näissä neitsytäiti lepää vaivojensa jälkeen. Näin ilmaistaan, että syntynyt lapsi on tosi ihminen, joka on tullut kipujen tuttavaksi. Joissain ikoneissa äiti on istuvassa asennossa lapsen puoleen kumartuneena, millä viitataan Marian tulleen Jumalan Pojan äitinä osalliseksi hänen jumalallisesta voitostaan ja synnyttäneen vailla kipua ja verenvuotoa. Alareunassa Joosefin löytämät kätilöt pesevät vastasyntynyttä. Myös näin tähdennetään, että Jumalan Poika on tosi ihminen.

Ikonien yläreunassa on enkeleitä, joista osa laulaa ylistystä Jumalalle, kun yksi saa ilmoittaa uutisen alempana eläintensä kanssa valvoville paimenille. Tähti loistaa kaiken yllä osoittamassa synnyinpaikkaa. Rublevin ikonissa säde jakautuu kolmeen muistuttaen Jumalan kolmiyhteydestä, vastaavasti kuin Kristuksen kastetta esittävissä ikoneissa, joissa Isän Jumalan ääni taivaasta ilmoittaa Poikansa. Tähti on osin ikonin reunan ulkopuolella. Se välittää Jumalan ihmeellisen ilmoituksen maailmaan. Kolme idän tietäjää saapuu; tavallisesti heidän kuvataan ratsuillaan kohoavan kukkulan rinnettä, millä ilmaistaan heidän tekevän pitkän ja vaivalloisen matkan. Paimenissa ja tietäjissä tulee kuvatuksi Kristuksessa luvatun pelastuksen kattavuus kaikille kansoille: yksinkertaiset ja oppimattomat saavat ihmeellisen ilmoituksen Jumalalta, mutta myös viisaat ja oppineet löytävät lopulta Kristuksen luo. Kaikki tutkimus johdattaa kohti totuutta. Paimenet edustavat myös juutalaista seurakuntaa, kun taas tietäjät ovat pakanoita, mutta tulevat osallisiksi samasta pelastuksesta.

Kallioluola on paitsi historiallisesti mahdollinen Jeesuksen syntymäpaikka, myös ikonissa vertauskuva maailman pimeydestä, johon hän tuo valon. Mutta samalla se jo viittaa Jeesuksen kuolemaan ja hänen kallioon hakattuun hautaansa. Niinpä lapsen kapalot muistuttavat niitä käärinliinoja, johon ristiltä otettu hautaan laskettu Jeesus laitettiin. Jopa seimivuode alkaa muistuttaa hauta-arkkua. Näin ikoneissa näkyy teologinen kehitys: yhä selvemmin nähdään kaiken liittyvän kaikkeen. Tämän lapsen tie oli alusta asti viitoitettu kohti kuolemaa maailman syntien tähden. Hän on syntynyt maan povessa tullakseen kerran siihen myös haudatuksi, mutta juuri sen pimeyteen hän on tullut tuomaan valon.

Mutta entä se Joosef? Joosef kuvataan erillään Mariasta ja lapsesta. Hän ei ole lapsen isä, eikä hän ole pelastuksen välikappale. Jumalan Poika on tullut ihmiseksi yksin äidistään. Joosef on ollut poissa paikalta, kun lapsi syntyi. Marian seurassa olivat vain enkelit. Joosef ja kätilöt myöhästyivät siitä hetkestä, johon nykypäivän isät saavat jo ottaa osaa synnytyslaitoksissa.

Joosef istuu ikonin nurkassa pää painuneena. Hän on syvissä ajatuksissa. Monissa ikoneissa hänet kuvataan vielä selin Mariaan ja syntyneeseen Poikaan nähden. Hänen ilmeensä kuvastaa yhtäältä ulkopuolisuutta ja toisaalta epäilyksiä. Hänen hämmennyksensä on inhimillistä ja ymmärrettävää. Tänään luetussa Matteuksen evankeliumissa hän on valmis purkamaan kihlauksensa Marian kanssa. Apokryfisissä evankeliumeissa hänen kerrotaan olleen monta kuukautta rakennustöissä toisella paikkakunnalla, ja kun hän palaa, hän havaitsee Marian tulleen sillä aikaa raskaaksi. Marian kanssa aikaansa viettäneet toiset neitsyet vakuuttavat, ettei kukaan mies ole saattanut häntä raskaaksi, vaan Herran enkeli on käynyt hänen luonaan. Tällainen ei tietenkään vakuuta Joosefia, vaan hänen mielestään joku mies on tekeytynyt enkeliksi.

Joosef on hurskas mies, joka ei halua vastustaa Jumalan lakia eikä pitää syntiä salassa. Toisaalta hän ei halua myöskään saattaa Mariaa julkisen häpeän alaiseksi. Hän pelkää tuottavansa Marialle ja lapselle kuolemantuomion. Miten hänen sitten käy, jos lapsi onkin Jumalasta? Näitä miettiessään hän alkaa suunnitella pakoa liian vaikean valinnan edessä. Hänen hurskautensa ja Jumalan tahdon seuraamisensa ei jätä hänelle yhtään helppoa ratkaisua, vaan vie hänet umpikujaan. Mutta silloin hän saa unessa Jumalalta sanan, jonka mukaan hänen on otettava Maria puolisokseen, sillä tämän lapsi on siinnyt Pyhästä Hengestä.

Näissä mietteissä Joosef istuu vielä ikonin nurkassa. Mitä tämä kaikki tapahtunut voi merkitä? Voiko hän uskoa, mitä hän on unessa käsittänyt? Paimenet kertovat hänelle omasta enkelinäystään. Jotkut ikonien tuntijat katsovat, että kuvassa Joosefia jututtava vanha paimen onkin valepukuinen paholainen, joka tulee piinaamaan häntä epäilyksillään. Eivätkä epäilykset ole ainoastaan inhimillisiä, koskien sitä, kuka tämän isä oikeasti on, vaan ne ovat myös hengellisiä. Onko puheessa neitseestä syntymisestä mitään mieltä? Paholainen saattaa Joosefin syvän teologisen ongelman äärelle: jos tämä olisi todella Jumalan Poika, miksi hän olisi syntynyt tällaisella tavalla, tällaiseen paikkaan, tällaiseen perheeseen? Eikö Jumalan pitäisi laskeutua ihmisten luo jollain kokonaan toisella, paremmin Jumalan pyhyydelle ja kunnialle sopivalla tavalla, ei tuollaiseksi pikkuiseksi ja heikoksi syntymällä?

Näihin syviin ajatuksiin Joosef jää. Ne ovatkin uskon mysteeri. Hän ei voi muuta kuin ottaa oman tehtävänsä vastaan Jumalalta. Ihmeellisellä tavalla hänen oma hurskautensa ja halunsa noudattaa Jumalan tahtoa saattavat hänet suureen arvoitukseen, jota hän ei voi älyllisesti ratkaista. Hän voi vain kuunnella Jumalan ääntä ja ottaa oman osansa Jumalan suuressa suunnitelmassa. Sillä myös epäilevällä Joosefilla on tehtävänsä. Hän suojelee pientä lasta ja sen äitiä. Hän kuljettaa Marian ja Jeesus-lapsen turvaan, ensin Betlehemiin ja sitten Egyptiin Herodeksen vihaa pakoon. Hän ottaa Jeesuksen pojakseen oppimaan rakentajan ammatin. Hän pitää huolta perheestään, kunnes on Jeesuksen aika alkaa toteuttaa omaa tehtäväänsä. Vaikka kapalot ja kallioluola viittaavat Jeesuksen edessä olevaan kuolemaan johtavaan tiehen, vielä ei ole sen aika. Hänen aikansa ei ole vielä tullut.

Pohtiva ja omaa rooliaan epäilevä Joosef voisi olla kuka tahansa meistä tämän ajan ihmisistä. Mietimme, mitä on meidän ja omien perheenjäsentemme edessä. Vaikka miten hyvin yrittäisimme kaikkeen valmistautua, emme kykene sitä hallitsemaan, sillä emme täysin tunne emmekä ymmärrä Jumalan suunnitelmia elämässämme. Emme tiedä, mikä on oma osamme ja mikä on lastemme osa, emme aina sitäkään, miksi tulimme itse kutsutuiksi johonkin tehtävään. Mutta meidän osamme on silti nähdä oma paikkamme Jumalan suuressa suunnitelmassa. Se ei aina noudata omaa järkeilyämme, ei edes hurskasta ja Jumalan tahtoa palvelevaa järkeilyämme. Jumala voi yllättää ja jättää meidät hämmennykseen. Mutta samalla hän lahjoittaa jotain paljon suurempaa. Hän lahjoittaa parhaimman joululahjan, oman Poikansa. Usko häneen täyttää kaiken sen keskeneräisyyden ja vajauden tunteen, jonka loputon juhlatunnelman tavoittelu meihin muuten jättää.

Rakkaat seurakuntalaiset. Joulu on ovella. Herran syntymä on lähellä. Juhla on alkamaisillaan. Siitä iloitkaamme ja katsokaamme luottavasti tulevaisuuteen. Minun osanani on jättää Orimattilan seurakunnalle jäähyväiset. Tämä voi olla meille molemmille osapuolille jonkinlainen epäilevän Joosefin joulu. Uusi vuosi tulee seurakunnalle tuottamaan kenties jotain vielä tuntematonta osana Mikkelin hiippakuntaa. Mutta varmaa on, että seurakunnan elämä jatkuu samassa uskossa, toivossa ja rakkaudessa kuin tähänkin asti. Sillä juuri sitä varten on Jumalan Poika syntynyt ihmiseksi, että hän olisi kaikkina aikoina kaikkia lähellä.